En mä tiedä miksi mä kirjoitan. Mulla on kai tarve tilittää ja kaippa mä toivon, että joku kokis saavansa toivoa siitä, että kyllä masennuksesta pääsee irti.
Toivottavasti en enää palaa synkkiin maisemiin. 7 vuotta sitkittelin vaikean masennuksen ja muiden "vähäisempien" mielenterveysongelmien kanssa. Kaippa se oli se pitkä ryyppyputki ja viinan ja rauhoittavien päivittäinen sekakäyttö joka sen laukas. Vielä alkukesästä olin suljetulla ja sähköhoidossa. Puoli vuotta sitten meni vielä muutama viikko, jolloin repes, enkä muista viikoista mitään.
Nyt töissä, lääkitys tottakai reippaampi. Lopetin rauhoittavat, koska toleranssi jo sellaiset, ettei niistä mitään hyötyäkään olisi ollut. Tärisin, yrjöilin hikoilin, mutta pääsee noista irti.
Tosiaan töissä jo neljättä kuukautta ja pitkään kesken olleet opinnot viimeistelin, paljoa ei puuttunutkaan. Tuntuu uskomattomalta, niin tuntuu kuulemma lääkäristä ja psykologista. Mikään ihmeparantuminen tää ei kuitenkaan ole. Koko ajan on varottava, ettei romahda. Se on niin helvetin lähellä vielä.
Mutta kyllä tämä tästä. Nyt kun on oma pieni asunto, niin elämä tuntuu luxukselta. Ei tartte enää miettiä nukkuuko autossa, pääseekö kavereille yöksi vai etsiikö muun paikan. Vähään tyytyy, mutta pitkästä aikaa on onnellinen. Niin onnellinen, että ei oikein osaakaan olla ja se ahdistaa.
Eläke on nyt lopetettu ja katsotaan pärjäänkö omillani. Kiitollinen olen yhteiskunnalle, sillä apua sain.
Toivottavasti en enää palaa synkkiin maisemiin. 7 vuotta sitkittelin vaikean masennuksen ja muiden "vähäisempien" mielenterveysongelmien kanssa. Kaippa se oli se pitkä ryyppyputki ja viinan ja rauhoittavien päivittäinen sekakäyttö joka sen laukas. Vielä alkukesästä olin suljetulla ja sähköhoidossa. Puoli vuotta sitten meni vielä muutama viikko, jolloin repes, enkä muista viikoista mitään.
Nyt töissä, lääkitys tottakai reippaampi. Lopetin rauhoittavat, koska toleranssi jo sellaiset, ettei niistä mitään hyötyäkään olisi ollut. Tärisin, yrjöilin hikoilin, mutta pääsee noista irti.
Tosiaan töissä jo neljättä kuukautta ja pitkään kesken olleet opinnot viimeistelin, paljoa ei puuttunutkaan. Tuntuu uskomattomalta, niin tuntuu kuulemma lääkäristä ja psykologista. Mikään ihmeparantuminen tää ei kuitenkaan ole. Koko ajan on varottava, ettei romahda. Se on niin helvetin lähellä vielä.
Mutta kyllä tämä tästä. Nyt kun on oma pieni asunto, niin elämä tuntuu luxukselta. Ei tartte enää miettiä nukkuuko autossa, pääseekö kavereille yöksi vai etsiikö muun paikan. Vähään tyytyy, mutta pitkästä aikaa on onnellinen. Niin onnellinen, että ei oikein osaakaan olla ja se ahdistaa.
Eläke on nyt lopetettu ja katsotaan pärjäänkö omillani. Kiitollinen olen yhteiskunnalle, sillä apua sain.
Vastaukset 3
Vanhimmat
sinulle, kun olet selvinny. Ja hyvä että sait apua. Itsellä takana 2-5 vuotta masennuksen kanssa, en enää muista kun tähän oloon turtuu. Näennäisesti kun kaikki on muka hyvä niin kukaan ei ole huolissaan. Syön masennuslääkkeitä, joiden käyttöä ei kukaan valvo. Ostelen niitä miten huvittaa, lekuri uusii puhelimessa reseptin, kun vaan sanon et nyt se loppu se entinen. Soitin yhdelle ammattiauttajalle, joka lupasi ottaa yhteyttä kun löytää jonkun joka mua ehtii auttaa. Eipä ole kuulunut mitään...
Onnittelen lämpimästi. Se on terveen merkki, että tajuaa kuinka huteraa tämä elämä on. Sellainen olo on aina itsellänikin, vaikka en sairaan kirjoissa ole ollutkaan. Hyvä tämä päivä, tulkaa tulevat. Katsotaan sitten. Onnittelen sinua lämpimästi.
välillä näinkin päin.
hyvä sinä,hyvä yhteiskunta.