Eli otsikon mukaisesti millaisia kirpputoreja löytyy Porista tai ihan sen lähialueelta? Tarkoitan kysymyksellä lähinnä tälläisiä viikkovuokrapöytä-kirpputoreja enkä niinkään mitään SPR:n tai lähetysseurojen kirpputoreja.
Löytyykö useampia ja kuinka isoja?
Eli kannattaako esim Etelä-Pohjanmaalta lähteä Porin seudulle kirpputorikierrokselle? Tapana aviopuolison kanssa lähteä aina kerran-pari vuodessa Tampereelle tai Jyväskylään, mutta vaihteeksi voisi käydä jossain muuallakin.
Hiukan myöhässä tulee kysymys koska tarkoitus olisi tulla jo ensi viikon alkupuolella (viikko 7) mutta tiedustellaan kuitenkin.
Netistähän toki saa tietoa kirpputoreista, mutta ongelmana tahtoo olla se että sieltä löytyy myös vanhentunutta tietoa ja osa on jo lopettanut toimintansa.
Kiitos vastauksista etukäteen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei kannata lähteä.
Porissa on oikeasti hyviä kirppiksiä. Itse käyn Patakirppiksellä, Kipunan kirppiksellä, Ulvilassa, ja Keskuskartanon alakerrassa olevalla kirppiksellä. Näiden lisäksi on mm. Paanakedonkadulla, Vähäraumalla ja Harmaalinnan retrolinna. Kyl Porii kannattaa tul kirppiskierroksel!
Tervetuloa vaan.Kirppiksiä kyllä löytyy useita ja kyllä kannatta tulla.
Kyllä täällä Porissa on ihan omat tyypit jotka ostavat alihinnoitetut tuotteet ja myyvät ne voitolla eteenpäin.
Tartte tän tul.