Sairastuin masennukseen

Mä sitten olen varmaan masennuksen vastakohta, koska minulla on ilmeikkäät kasvot?

Jos on tarpeeksi masentunut, ei halua ihmisten ilmoille. Koska tietää vaikuttavansa todella oudolta, ja olo on ahdistunut. Kummeksuvat katseet eivät paranna mielialaa. Tuttujen seurassakin olo on kuin alienilla.

Yksikokemus kirjoitti:

Jos on tarpeeksi masentunut, ei halua ihmisten ilmoille. Koska tietää vaikuttavansa todella oudolta, ja olo on ahdistunut. Kummeksuvat katseet eivät paranna mielialaa. Tuttujen seurassakin olo on kuin alienilla.

Allekirjoitan täysin...

Taisit katsoa Alcatraz-vankilasta kerrottuja tarinoita, mihin pisteeseen ihmiset joutuivat kun heitä esim. kiellettiin puhumasta toisilleen, noudattamaan tiettyä säännönmukaisia rutiineja, pakotetaan eristyksiin joko omaan selliin klo 18.00 tai maakellariin pimeyteen, tekemään pienimuotoisia töitä, joilla ei sinällään ole mitään merkitystä, varomaan muita, sekä vankeja että vanginvartioita. (vankilakuvaus, ei työpaikkakuvaus).

Monet eivät kestäneet, ja osittain vankilaolo parannettiin/lopetettiin, kun mielensairaudet tulivat niin näkyväksi.

Ihmeen hyvin kylläkin noidenkin kertomusten mukaan, pyrkivät huomioimaan vankien kokemukset ja lieventämään niitä. Ettei ollut(kaan) tietoista ns. rangaistusmentaliteettia heitä kohtaan (sadistimaista fyysien että henkisen väkivallan muodossa), vaan oli useimmiten vain ymmärtämättömyyttä, mihin eristäytyminen, pakkorutiinien noudattaminen ym. voi johtaa. Tuo pakkorutiinien noudattamisen mukaan tapahtuva pään sisäinen taistelu, johtuu osittain siitä, ettei omatahtoisuus, mielikuvitus enää pääse rullaamaan, vaan elämä muodostuu monotoniseksi, eikä toivoon enää uskota.

Mikä voi olla taustalla myös noissa "kevyemmissä" päällekaatumismasennusjaksoissa, elämä on monotonista eikä usko kykenevänsä saavuttamaan unelmiaan. Silloin tulisi miettiä, miten ne unelmat on mitoitettuja kenen pohjalta. Kuka luo rajat, ja kenen katsoo niiden rikkomisesta olevan vastuussa?

Mitä ne unelmat ovat elämässä?

Ei kuitenkaan välttämättä hyötyä kaikille, koska kuitenkin puhuivat vain enemmänkin "elämänhallinta" asioihin liittyen. Ja hivenen nauratti se asenne, mikä joissakin miehissä ilmenee, kun he itse kokevat joitakin asioita, on heillä
siihen varma selitys ja käsitys. Ja sitten vielä kuunnellaan kuin se olisi sisällöllisesti kaiken pätevä.

Mutta hyvin positiivista on se asenne, että kokee että voi puhua asioista avoimesti, jolloin löytää sen ratkaisun mitä kaipaa.

Ja kun puhun "kevyemmästä" päällekaatumismasennuksesta, niin tuonkin pojan masennus alkoi arkisesta tapauksesta, kun oli opintoviikoissa jäänyt jälkeen, ja kela "ahdisteli" täyttämään opintoviikot, jotta 7v opiskeluaikaraja ei ylittyisi.

Jolloin asiat "päällekaatuivat", tullut ilmeisesti sellaiset ajatukset päälle, ettei selviydy siten, kuin odotetaan, vaikka ei tainut edes keritä yrittämäänkään, kun pelkkä ajatus "mahdottomasta" tehtävästä jäi päälle.

Jolloin on tietysti ollut suotavaa, että tuollaiset asiat saavat purettua ja mietittyä, miksi noin kävi ja mikä olisi se ratkaisu, miten tuo epätoivoisuus saataisiin pois kitkettyä.

Hyvä olisi noille nuorille sanoa, että itkevät itkunsa rauhassa, sekin on normaalia, mutta hyvä sitä on ratkaisuja tuosta eteenpäin miettiä. Eikä vaan jäädä vanhanaikaisesti kääntymään/kääntämään noita tuntemuksia sisäänpäin ja luomaan siitä/niistä itselleen sairauksia.

Mikä jäi puuttumaan on se, että miten pystyisivät jatkossa ymmärtämään oireita tms. paremmin etteivät nuo "päällekaatumis"masentumisjaksot toistuisi. Jokuhan sen laukaisee, joku tapahtuma/muistuma jne.

Jolloin tulisi myös perata noin "elämänhallinta"taitoja.

Sama paska eli sinä se oot. Vedä vittu päähäs ja pakene vuorille

Ajattelin myös tuota, että kuinka hyödyllistä on niputtaa nuo kevyemmät tapaukset sellaisiin vaikeisiin tapauksiin, jotka ajavat ihmisiä salakalavasti alkoholismiin tms.

Johtuen myös paljolti siitä, etteivät miehet ole kovinkaan avoimesti tuntemuksistaan kertoneet, vaan joko kovettuneet, tylsistyneet, alkaneet tuhota itseään monilla eri tavoilla.

Vakavammat tapaukset ovat yleensä sellaisia, joissa ihminen törmää sekä itsessään oleviin rajoihin että niihin, mitkä ympäristö aiheuttaa.

Jolloin ratkaisut eivät ole yhtä helposti ns. järjestettävissä kuin sellaisissa tapauksissa, joissa on myötämielinen ympäristö sille, että poikamies saa tukea puheillaan, ja osaa hyvin puhua ja jäsennellä sanomisten kautta, että nyt tuntuu pahalta, ja haluaa siihen tukea.

Ja se muodostuu hyväksytyksi. Vaatii myös avoimuutta ympäristöltä.

"Johtuen myös paljolti siitä, etteivät miehet ole kovinkaan avoimesti tuntemuksistaan kertoneet, vaan joko kovettuneet, tylsistyneet, alkaneet tuhota itseään monilla eri tavoilla."

Niin, jos minulle kommenttisi osoitit, niin olen kylläkin sukupuoleltani nainen ja täysin kykenevä puhumaan tuntemuksistani. Kirjallista ja suullista ulosantiani on jopa kiitelty.

Valitettavasti, en voi vaikuttaa ex-mieheni mahdolliseen sulkeutuneisuuteen ja omien haavojen lääkitsemiseen alkoholilla. Uskoisin myös, että hänellä on asemastaan johtuen kovat paineet. Toivotaan, että hänen uusin naisystävänsä välittää hänestä syvintä sisintä myöten ja on valmis tukemaan menneisyyden haavoista irti pääsemiseksi!

Tuo kirjoituksesi on kuin omaani. Täkkiterapialla menisin päivät pitkät jos mahdollista. Kun kuolen, ei hautajaisissa tungosta ole. Jos edes hautajaisia järjestetään.

Minä tulen äärettömän surulliseksi kun luen tällaisia kirjoituksia. Olen nähnyt monta eri ikäistä ihmistä tuolla liikkuessani, jotka voivat huonosti. Osasta näkee masennuslääkeiden vaikutuksen ja väsymyksen. On paljon pohjatonta surua ihmisissä.

Teille ei ole koskaan kerrottu, ette tiedä, että on ihmisiä, jotka ovat aivan fyysisesti poikki kaikista mahdollisista syistä (aivotkin), mutta joku psyykkeessä vaan tekee/toimii.

On siis ikäänkuin päinvastainen kuin teidän syvämasentuneiden kertomukset, jossa psyyke vetää sisäänpäin kaikesta.

Aivokerroksetkin hajoamassa. Ei näihin "tapauksiin" ole apua. Koska se ratkaisukin pitäisi rakentaa terapeuttien kanssa aivan toisella tapaan.Heillä siihen vielä edellytyksiä ole.

Eli kroppa burn out mutta mieli vetää ylikiepillä? Miten se näkyy ulospäin?
Makaa kuin raato lahna, mutta puhuu kuin papupata vai häh?

Ei.

Sanoinhan ettei ymmärrys riitä.

Kuvaile. Haluan ymmärtää. Yritä edes. Jookos kookos?

Okei ymmärretty.

Mä en ymmärtänyt.

Mutta oon joskus kärsinyt pahasta univajeesta/unottomuuskierteestä ja sitten tyhmänä kokeillut temppua että valvon väkisin vuorokauden. Alla jo muutaman kuukauden nukkuminen 2-4 h yö ja sitten temppu jossa valvoin yhteensä 33 tuntia.

Olin kuolettavan väsynyt ja torkahtelin istualteen muutamiksi sekunneiksi, sitten kun ajattelin että nyt on aika nukkua ja tavoite saavutettu niin iski helvetillinen hätä kun tajusin että vaikka olin helvetillisen väsynyt en saanut unta.

Olin ihan flipissä ja niin järjettömän väsynyt että mulla alkoi pää lahoaan. Tajusin että nyt ei mene vahvasti kun unta ei tule ja pää lahoilee sillä tyylillä että nyt olisi ne viimeiset hetket alkaa se normaali unirytmin palautuminen tulla.

Lopulta mä sitten myönsin tappioni, avasin lääkekaapin ja pengoin läpi sieltä lääkkeet mitä oli ja etsin sellaista jossa sivuvaikutuksena unetus. Lihasrelaksanttia oli kaapissa ja sellaisen kiskasin auttaakseni itseni uneen.

Tuossa tilassa mulla oli kroppa ylettömän väsynyt mutta mieli meni niin ylikiepillä etten pystynyt rauhoittumaan nukkumaan. Tuollaistako tilaa tarkoitit? tai lähelle tuollaista?

Niin varmaankin tuollaista muistuttavaa, tuollaiseen tilaan pääsee varsinkin jos esiintyy unettomuutta tai ei edes pääse sellaiseen normaali unen rytmiin. Sellaista(kin) koettu muutamana vuotena. Nyttemmin kyllä nukkunut useita öitä kuukaudessa että voi sanoa normaaliksi uneksi. Sitä mitä ihminen tarvitseekin.

TUolloin kokeilin unilääkkeitä (joita ei alkuun edes haluttu antaa, kun lääkärit eivät halunneet uskoa kertomusta, jonka ihan selkeästi ja tarmokkaasti esitin, ts. odottavat jotain itkuista sotkusetkoa näkevänsä, eivätkä näköjään pysty ymmärtämään että ihmiset voivat iloisen ystävällisesti yrittää puhua tms. eikä hakea heiltä "lohtua" jota heiltä ei todellakaan liikene, on oma kokemukseni), mutta kuten tiedetään ei ne normaalia unirytmiä tuo, ja jätin pois kuin myös muut tarjotut myrkyt.

Mutta kyselkää itseltänne, miksi tunnette tarvetta kääntyä noin voimakkaasti sisäänpäin, jokin tarvehan sillä on, eikö tule muita ratkaisuja mieleen kuin "nukkuminen". Ette tunnu pääsevän käsiksi siihen, miksi ahdistaa, jolloin kyse on sekä itsensä tavasta reakoida joihinkin asioihin että siihen,miten asemoi itsensä ympäristön kanssa.

Luulen että masennus on muutenkin niin raskasta keholle että se unentarve on sen takia erilaista, mutta minulla myös sellainen mielenkiinnottomuus päiviin oli syynä. Halusi vajota tiedottomaan tilaan jossa ei tunne sitä pahaa oloaan ja jossa päivässä tunnit kulee nopeammin kohti seuraavaa yötä. Tavallaan päiviä nukkui vaan pois ja nopeennutti "tiedottomassa tilassa ollen" sen päivän kulumista koska päivoä piti täysin merkityksettöminä. Niillä ei ollut väliä.

Paha olo masentuneilla usein on voimakkaimmillaan aamulla ja niin oli minullakin. Saatoin heräillä ihan oikeisiin järkeviin kellon aikoihin esim. klo 8 aamulla ja nousta ylös parin minuutin ajaksi. Todeta että ei helvetti kun muuten ahdistaa ja ajatella "nukun kunnes ahdistus on poissa. Nukun niin kauan kunnes herätessä ei enää ahdista." Illasta sitten jo pimeän tullen alkoi oleen hetken tunne että nyt sietääkin hereillä oloa, silloin sitä oli sen pari tuntia hereillä jonka jälkeen painui unille jälleen.

Mä tiesin mikä ahdisti, mutta kun ei sille syylle voinut oikein tehdä mitään joten sitä vaan sitten oli, kunnes päätin että nyt riittää ja tein käytös/toimintatapa muutoksia.

Tuokaan ei valaise. Kun ajattelee tuota nuorta poikaa, joka kertoi masennuksestaan "päällekaatumis"jaksostaaan, kuvaa se mielestäni juurikin sitä,mistä lähtökohtaisesti on kyse, ainankin heidänkaltaissa tapauksissaan.

Alkaen siitä, että rupeaa ahdistamaan kun tajuaa, ettei täytäkään odotuksia, tulee riittämättömyyden tunne, häpeä ja pelko epäonnistumisesta, muiden ja itsensä pettämisestä jne. Nämä ovat niitä alkukohtaisia lähtökohtia, mikä laukaisee sen ajatuksen, että vastassa on "mahdoton" tehtävä ja asiat kaatuvat päälle.

Riittämättömyys suhteessa muihin ja odotuksiin. Jolloin joutuu syvästi pohtimaan, mitä odotti saavuttavansa,miksi kyvyt eivät riittäisi siihen, mitä tavoitteli, oliko tavoitteet/unelmat oikein mitoitettu,mitä niiden eteen pitäisi tehdä eikä vain haahuilla? Kaikkea tuollaista.

Jos taas koet olevasi täysin umpikujassa, mikä saa sinut "tappelemaan" itsesikanssa, vajoamaan toivottomuuteen koska on voinut ollut tapahtumia, jotka eivät ole niin yksiselitteisiä jne. niin se jo vaatiikin sitten jo toisenlaista otetta.

Tuo yksi tyyppi, joka täällä huutaa: EIKÖ IHMINEN SAA Rauhassa Olla!

Puhuu kokemuksesta jossa on konkreettisesti joutunut ahdistetuksi. Peittelee itsetuhoisuuttaan viimeisillä rippeillään, väittelee haluaan lyödä omaa päätänsä ja toissijaisesti niiden joiden kokee häiritsevän elämäänsä.

Itsetuhoisuutta, itsesyytöksiä taustalla, miten näy voi taas käydä jne. Ennenkuin pystyy taas hahmottamaan, onko missä syy vaiko tietoisesti kuspäiden masinoimaa, jolloin oman elämän olemassaolo ei ole se syy vaan, vaan teeskentelevien projektoivien mitäänsanottomuuksien jne.

Huutaa kun eivät koe muuta voivansa tehdä teeskentelevien ja tekopyhien valtakunnassa.

adjfadj kirjoitti:

Tuokaan ei valaise. Kun ajattelee tuota nuorta poikaa, joka kertoi masennuksestaan "päällekaatumis"jaksostaaan, kuvaa se mielestäni juurikin sitä,mistä lähtökohtaisesti on kyse, ainankin heidänkaltaissa tapauksissaan.

Alkaen siitä, että rupeaa ahdistamaan kun tajuaa, ettei täytäkään odotuksia, tulee riittämättömyyden tunne, häpeä ja pelko epäonnistumisesta, muiden ja itsensä pettämisestä jne. Nämä ovat niitä alkukohtaisia lähtökohtia, mikä laukaisee sen ajatuksen, että vastassa on "mahdoton" tehtävä ja asiat kaatuvat päälle.

Riittämättömyys suhteessa muihin ja odotuksiin. Jolloin joutuu syvästi pohtimaan, mitä odotti saavuttavansa,miksi kyvyt eivät riittäisi siihen, mitä tavoitteli, oliko tavoitteet/unelmat oikein mitoitettu,mitä niiden eteen pitäisi tehdä eikä vain haahuilla? Kaikkea tuollaista.

Jos taas koet olevasi täysin umpikujassa, mikä saa sinut "tappelemaan" itsesikanssa, vajoamaan toivottomuuteen koska on voinut ollut tapahtumia, jotka eivät ole niin yksiselitteisiä jne. niin se jo vaatiikin sitten jo toisenlaista otetta.

Mulla syy masennukseen ja ahdistukseen oli tapahtumat jotka olivat oikeasti tapahtuneet ja jotka olivat sitten murtaneet mieleni kokonaan. Tapahtumat liian raskaita kantaa ja vaikka kovasti yritin vastaan laittaa lopulta ne tapahtuneet asiat ja niiden herättämät tunteet (viha, pettymys, pelko, epätoivo, avuttomuus) kääntyivät masennukseen.

Kaiken käynnisti kun voimat pikkuhiljaa uupuivat. Viimeinen niitti oli pieni lisä kolaus joka tuli väärällä hetkellä, mutta oli lisä pettymys joka "katkaisi aasin selän"
Siitä se lähti. Ahdistus johtui menneistä tapahtumista ja myöskin masennus diagnoosi ahdisti minua. Olenkin sen jälkeen kieltänyt lääkärin koskaan enää kertomasta minulle että minulla on puhjennut depressio sillä se toimi minulla depressioo ja epätoivoo syventävänä. Muserruin ihan palasiksi kun käsiini lyötiin paperi jossa luki F 32 masennustila.

Menneisyyden tapahtumien aiheuttamat tunteet ja dignoosini minua ahdisti, mutta
tämä sinun kirjoituksen osa:

"rupeaa ahdistamaan kun tajuaa, ettei täytäkään odotuksia, tulee riittämättömyyden tunne, häpeä ja pelko epäonnistumisesta, muiden ja itsensä pettämisestä jne. Nämä ovat niitä alkukohtaisia lähtökohtia, mikä laukaisee sen ajatuksen, että vastassa on "mahdoton" tehtävä ja asiat kaatuvat päälle.

Riittämättömyys suhteessa muihin ja odotuksiin. "

Oli se pointti miksi diagnoosin saaminen ahdisti, koska masentuneena kulkee alisuoriutujana eikä pysty täyttämään kaikkia odotuksia mitä läheiset ja yhteiskunta eteen asettaa. Se mätti ja harmitti minua.

Yleisestikin ei ole yhtä ainoaa oikeaa syytä miksi joku masentuu ja mitä jotain masennuspotilasta sinne sänkyyn kaataa. Syitä on monia ja masennuspotilaatkin on omia persooniaan ja toteuttaa masennustaan vähän eri tyyleillä. Ikäkin vaikuttaa miten masennusta oireillaan. Myös masennuksen vakavuus.

Lievästi masentunut voi oireilla ihan erilailla kuin vakavasti masentunut.
Teini erilailla kuin työikäinen tai työikäinen erilailla kuin vanhus. Mies erilailla kuin nainen jne.

Siinä pyritään ehdollistamisefekteillä toisintomaan kuvioita.

Jolloin ihminen voi siis herkistyä/traumasisoitua. Mihin pyritäänkin ensin rajuilla otteilla, ja sen jälkeen toisintoilla, jotta näyttäisi että ihminen on syyllinen näihin tapahtumiin ts hänen "käytöksensä" ja reakointinsa ikään kuin oikeuttaisi tausta tapahtumat.

Kun toisintavat ja saavat masinointiin mukaan vedettyä kerta toisen perään hyödylliset idiootit, jotka altistavat ihmisen toistolle mitään tajuamatta.

Alkavat hekin sekä uskoa syyllistämistä että syyllistää koska ovat alistuvia luonteeltaan, hakevat teeskentelyllään vetäytymistietä siten ettei heihin kohdistuisi syyllistämistä (laumalta), kuin uskotellen itselleen että toiselle saa sanoa tapahtua mitä vaan, ja sulkevat silmänsä siltä ja luulevat ihmisen olevan sekä immuuni että hänen olisi kestettävä enemmän (ja luulevat että vain he ovat kuvassa mukana)

Ihmiset huutavat (se on ikäänkuin taistelua sen suhteen että rajat vielä pysyisivät ja ihminen saisi tunteen tasapainosta hyvästä kanssaelosta) niin kauan kunnes tulee se kylmyys, missä ihmiset ja tapahtumat alkavat olla välinpitämättömiä.

Ylhäältä ja ulkokohtaisesti kohdataan sen jälkeen jokainen.

Jolloin elämälle on luotava uusi merkitys, paluuta vanhaan ei ole, samanlaisiin kohtaamisiin, sietokyky teeskentelijöihin tippuu nollaan. Maailmankuva muuttuu, perspektiivi, käsitykset vaihtuvat jne.

Mahdollisuuksia on aina, mutta rajallisten ihmisten kanssa

Niinkuin sekin on hyvä että voi vielä itkeä, huutaa jos ei, tietää olevan myöhäistä.

oujjcb kirjoitti:

Siinä pyritään ehdollistamisefekteillä toisintomaan kuvioita.

Jolloin ihminen voi siis herkistyä/traumasisoitua. Mihin pyritäänkin ensin rajuilla otteilla, ja sen jälkeen toisintoilla, jotta näyttäisi että ihminen on syyllinen näihin tapahtumiin ts hänen "käytöksensä" ja reakointinsa ikään kuin oikeuttaisi tausta tapahtumat.

Kun toisintavat ja saavat masinointiin mukaan vedettyä kerta toisen perään hyödylliset idiootit, jotka altistavat ihmisen toistolle mitään tajuamatta.

Alkavat hekin sekä uskoa syyllistämistä että syyllistää koska ovat alistuvia luonteeltaan, hakevat teeskentelyllään vetäytymistietä siten ettei heihin kohdistuisi syyllistämistä (laumalta), kuin uskotellen itselleen että toiselle saa sanoa tapahtua mitä vaan, ja sulkevat silmänsä siltä ja luulevat ihmisen olevan sekä immuuni että hänen olisi kestettävä enemmän (ja luulevat että vain he ovat kuvassa mukana)

Ihmiset huutavat (se on ikäänkuin taistelua sen suhteen että rajat vielä pysyisivät ja ihminen saisi tunteen tasapainosta hyvästä kanssaelosta) niin kauan kunnes tulee se kylmyys, missä ihmiset ja tapahtumat alkavat olla välinpitämättömiä.

Ylhäältä ja ulkokohtaisesti kohdataan sen jälkeen jokainen.

Jolloin elämälle on luotava uusi merkitys, paluuta vanhaan ei ole, samanlaisiin kohtaamisiin, sietokyky teeskentelijöihin tippuu nollaan. Maailmankuva muuttuu, perspektiivi, käsitykset vaihtuvat jne.

Mahdollisuuksia on aina, mutta rajallisten ihmisten kanssa

Hyödylliset idiootit tappavat ihmisen siten, että välinpitämättömyydellä ihmiseen kohdistuvaan juttuihin, sekä sallivat/aiheuttavat toisinnot että antavat syyllistämisefektin päästä voitolle.

Ym "analyysit" nimittelyt miksi tahansa hulluksi, vainoharhaiseksi jäädä voimaan, koska eivät sen vertaa toisista välitä. Kuin ikuisesti leikkisivät pentujen kanssa, jotka kuitenkin ovat systemaattisia psykotoimijoita.

Alistujat antavat tuollaisten asioiden/tekijöiden jäädä voimaan/voitolle yhteisössä. Edes yhtä sanaa voi ihmiselle todentaa.

Hypergamiat päälle, jossa joutuu kuin laumanjohtajan tittelistä tappelemaan miesten kanssa, kuka vie kenenkin naiset ja millä oikeutuksella. Uhoa ja pelkoa.

Typykät vain hysteerisenä jauhavat gamialeikkejään, kuinka ihanaa kun joku joutuu miehenä olemaan. He sentään voivat vaan silmät suurina tuijotella daddy mielikuvamiehiään.

Mitä tuossa vankilakuvauksellakin pyrittiin tuomaan esille, miten kokeilut psyykkeen kestävyydestä saadaan koetukselle.

Systemaattinen yritys tehdään yksityiselämään liittyen asioiden vääristelyillä, uskottelemalla että heillä olisi oikeutus tunkeutua ihmisen yksityisyyteen millä keinoilla tahansa.

Musertavat ihmistä sekä tekemällä että antamalla ymmärtää, että yksityisyytesi voidaan alistaa joukkojen arvioimaksi/häpäisemäksi.

Jotkut huutaa täällä vankina on, toiset ilkkuvat vankina olet, kertoo siitä, miten häpäiseminen yhteisön edessä saa sellaiseen vankilaan, missä koetaan ettei yhteisön jäsenien kanssa voi elää välitöntä elämää, koska se on tahraantunut heidän mentyään mukaan vedätyksiin/manipulointiin tms.

Jälkimmäiset ilkkuvat että vanki oot, koska nauttivat sadistisesti siitä kuvitelmasta, että saavat pyöriä ihmisen ympärillä luoden mielikuvia, käsityksiä ja liikuttavat siten ihmisiä ihmisen ympällä niin, että muodostuisi kupla vaikutelma, ja ihmisen liikkumavara pyritään minimoimaan ja uskotellaan että hänellä on vain tietyt mahdollisuudet toimia, muuten "yhteisö" taasen näyttää, että väärin teit.

Alkavat siis elämään omaa panttivankifantasiaansa, jossa toivovat toivomista päästyään, että "vankille" tulisi ns.tukholman syndrooma, ja alkaisi pitämään "vangitsijoistaan". Koska "vapaustusta" hekin teoilleen etsivät. Ne jotka eivät lopullisesta musertamisen lopputuloksen hakemisesta nauti.

Yksityiselämään puuttuminen usein todistettavasti musertaa ihmisiä, koska on tiettyjä osa-alueita, joissa ihmisen on kuvitelva saavansa olevansa vapaa, erityisesti vapaa narsistisempien ihmisten katseelta, arvostelulta ja määrittelemisiltä.

Äärimmäisillään narsistinen psykopaatti kokee tarpeekseen vainota ja kontrolloida ihmistä altistamalla toisen yksityiselämän hänen kontrolloitavakseen, vaikka hyödyllisten idioottien avulla.

Haluavat saada muserruksen aikaan tekemällä ensin voimakkaita iskuja yksityiselämään, ja väittämällä toden-ja järjenvastaisesti että on vain vainoharhainen ettei ole mitään sellaista yksityiselämään tunkeutumista tapahtunut.

JOlloin ihminen voi mennettää toivonsa normaalin elämän suhteen, kun useimmat alistuvat narsistisen kontrollin halun alle. Eikä sitä teeskeentelyä ja tyhmyyttää voi käsittää/ymmärtää. Antavat vain asioiden jatkua ja jatkua, menevät mukaan, odottavat kuitenkin ihmiltä jotain sellaista, mikä toisi heille helpotuksen, mutta eivät tunnu ymmärtävän, mikä rasite tuollainen oikeasti on.

Ja teeskentelevät p...kasat myötäilevät, aiheuttaen sen suuremman haitan. Ihan pokkana saattavat tirkistellä ja vainota muiden mukana, ja tulla esim. työpaikalle esittämään ihmiselle, että no hätä, että mikäs tässä, mutta sanaakaan ei hiiskuta tietävänsä tuollaisesta masinoinnista (esittävät niin kuin sitä ei kuitenkaan olisi, mutta vihjailevat omituisesti olevansa "tietoisia" kuule asioista, sairasta). Jotain oleellista puuttuu päästä tuollaisilta ihmisiltä.

Jotain oleellista. Vetäis sekin tirkistelevä paska käteensä ihan avoimesti, kadulla, työpaikan käytävällä, ihan missä vaan, jos noin kovasti "kiinnostaa"

Tämä voisi olla "harlekiinitytön" pomon kuvaus;
Vetäis sekin tirkistelevä paska käteensä ihan avoimesti, kadulla, työpaikan käytävällä, ihan missä vaan, jos noin kovasti "kiinnostaa"

Yhdessä ja erikseen muodostavat pienillä käsityskyvyillään käsityksen asioiden laidoista. Ikäänkuin heillä oli järkeä sen vertaan ymmärtää miltä asiat näyttävät toisen ihmisen näkökulmasta.

Mutta toisen näkökulmat eivät tuon tason ihmisiä kiinnosta.

"Leikit" on mukavampia. Elävät siinä naurettavassa lapsellisessa kuvitelmassaan, ettei naiset ole merkittäviä, etteivät he samalla tapaan tiedosta asioita, että heidän tehtävänsä on mukautua, mennä itsepetokseen, jotta leikit voivat jatkua.

Voisi joku tarkistaa, onko psyykkeessä mitään rajaa tuollaisia kohtaan halveksunnalle, vihakaan ei ole oikea tunnetila, sana, koska eivät vihaa aiheuta, vaan sellaista halveksuntaa ettei heidänkään ihmisarvoa tulla enään tunnistamaan.

Sillä ei ole enää mitään merkitystä.

Psyykkeen tehtävä on rakentaa ihminen uudestaan siten, että tuollaiset tekopyhät, raukkamaiset , alistuneet, teeskentelevät ihmiset menettävät täysin merkityksenä.

Narsistisempien kierojen kanssa on tietysti tekemistä, että psyyke jaksaa kestää ja kannatella ihmistä siten, ettei ihminen itse tarvitse turvautua teeskentelyyn,kierouteen vaan ylväyteen, sietämättömään ylimielisyyteen, minkä tarkoitus on murskata heidän vaikutuksensa.

Hienoa eikö totta

Ihminen joka leikkii toisen kustannuksella (välittämistä) tunkeutuu ihmisen elämään, saa hetken aikaan pitää korttia kädessä tekeekö oikein ja auttaa ihmistä oikealla tavalla.

Vai haluaako ruveta työntämään alaspäin heikkoutensa peittelemiseksi ja sen takia että nauttii paska vihjailuista, kun saa olla "mukana"

Ja sitä korttia ei tuollaiset paskat tule toisen elämän suhteen toista kertaan vilauttamaan.

Siitä pidetään huoli, kuin kill Bill teema laulu soisi taustalla.

Ei tämä oikeasti ole leikkiä.