Juha Tapio Hasa

Juha Tapio Hasalle viiden vuoden tuomio lapsen törkeästä raiskauksesta sekä 10 muusta rikoksesta – valokuvia
Hasa oli tutustunut kolmeen alle 16-vuotiaaseen uhriin sosiaalisessa mediassa ja sopinut tapaamisista. Hasa oli ollut uhriensa kanssa sukupuoliyhteydessä.

Tuomio tuli muun muassa törkeästä raiskauksesta, kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä kolmesta laittomasta uhkauksesta, kaikkiaan 11 rikoksesta.

Hasa oli tutustunut kolmeen alle 16-vuotiaaseen uhriin sosiaalisessa mediassa ja sopinut tapaamisista. Hasa oli ollut uhriensa kanssa sukupuoliyhteydessä. Hasa oli uhannut ja painostanut uhrejaan.

Törkeän raiskauksen tunnusmerkistö täyttyi tapauksessa, jossa uhri oli tekohetkellä 12-vuotias. Hasa oli tällöin 38-vuotias.

Hasa tuomittiin myös 19-vuotiaan naisen uhkailusta. Hasa oli uhannut tämän henkeä

http://mvlehti.net/2016/02/15/juha-tapio-hasalle-viiden-vuoden-tuomio-lapsen-torkeasta-raiskauksesta-seka-10-muusta-rikoksesta-valokuvia/
31399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ajatella että minäkin joskus hänen keikalla olen ollut. Mihin tämä maailma on mennyt

Äänestä
  • Tauno:D Kyse ei ole Juha Tapio laulajasta. Nimi on Juha Tapio HASA, ja tämä hasa on sukunimi ei tuo tapio

    Äänestä

Tämäkin päässyt linnasta, onkohan pesiytynyt takas Nakkilaan tietokoneineen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


päivänjulkkisjuoru kirjoitti:

Juha Tapio Hasalle viiden vuoden tuomio lapsen törkeästä raiskauksesta sekä 10 muusta rikoksesta – valokuvia
Hasa oli tutustunut kolmeen alle 16-vuotiaaseen uhriin sosiaalisessa mediassa ja sopinut tapaamisista. Hasa oli ollut uhriensa kanssa sukupuoliyhteydessä.

Tuomio tuli muun muassa törkeästä raiskauksesta, kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä kolmesta laittomasta uhkauksesta, kaikkiaan 11 rikoksesta.

Hasa oli tutustunut kolmeen alle 16-vuotiaaseen uhriin sosiaalisessa mediassa ja sopinut tapaamisista. Hasa oli ollut uhriensa kanssa sukupuoliyhteydessä. Hasa oli uhannut ja painostanut uhrejaan.

Törkeän raiskauksen tunnusmerkistö täyttyi tapauksessa, jossa uhri oli tekohetkellä 12-vuotias. Hasa oli tällöin 38-vuotias.

Hasa tuomittiin myös 19-vuotiaan naisen uhkailusta. Hasa oli uhannut tämän henkeä

http://mvlehti.net/2016/02/15/juha-tapio-hasalle-viiden-vuoden-tuomio-lapsen-torkeasta-raiskauksesta-seka-10-muusta-rikoksesta-valokuvia/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu