Töissä samassa firmassa pian 9-vuotta. Alle 40v mies, sinkku, ei lapsia. Viimeiset puolivuotta on ollut melkoista taistelua työmotivaation kanssa. Pieni firma ja yhden työntekijän lähdettyä hänen työt jaettiin tasaväkisesti muille, tarkoittaen vastuualueen laajenemista.
On ollut päiviä, jolloin työteho tuntuu olevan kohdallaan. Sitten on taas päiviä, jolloin työnteosta ei tule mitään ja nämä päivät ovat rankkoja. Tuolloin en pysty keskittymään olennaiseen, vaan kaikki muut paitsi työhön liittyvät ajatukset vaan pyörivät mielessä. Loppupäivästä onkin sitten takki tyhjä. Nyt viime aikoina on alkanut jo tulemaan väsymyksen merkkejä, eli en edes jaksa ryhtyä käsittelemään työtehtäviä. En siis ole enää tuottava työntekijä. Vapaa-aika menee kuntoillessa ja siitä jäävä aika vaan maatessa tai löhötessä. Kotihommat nyt saan vielä tehtyä, mutta esim. kodin ehostus tai remontointi on jäänyt. Sosiaaliset suhteet ovat vuosien varrella hiipuneet, joskaan eivät täysin sammuneet. Avoliitto päättyi 6-vuotta sitten, eikä minulla ole ollut vakavaa suhdetta sen jälkeen. Pidän yhteyttä läheisimpiin kavereihin ja sukulaisiin, mutta uusia tuttavuuksia en suuremmin ole kehitellyt.
En ole vielä puhunut asiasta työpaikalla tai työterveydessä, vaan haluan ensin selvittää asian itselleni. Onko tämä nyt jotain "paikalleen jumittmisen" aiheuttamaa turhautuneisuutta, vai ihan oikeaa masennusta?
On ollut päiviä, jolloin työteho tuntuu olevan kohdallaan. Sitten on taas päiviä, jolloin työnteosta ei tule mitään ja nämä päivät ovat rankkoja. Tuolloin en pysty keskittymään olennaiseen, vaan kaikki muut paitsi työhön liittyvät ajatukset vaan pyörivät mielessä. Loppupäivästä onkin sitten takki tyhjä. Nyt viime aikoina on alkanut jo tulemaan väsymyksen merkkejä, eli en edes jaksa ryhtyä käsittelemään työtehtäviä. En siis ole enää tuottava työntekijä. Vapaa-aika menee kuntoillessa ja siitä jäävä aika vaan maatessa tai löhötessä. Kotihommat nyt saan vielä tehtyä, mutta esim. kodin ehostus tai remontointi on jäänyt. Sosiaaliset suhteet ovat vuosien varrella hiipuneet, joskaan eivät täysin sammuneet. Avoliitto päättyi 6-vuotta sitten, eikä minulla ole ollut vakavaa suhdetta sen jälkeen. Pidän yhteyttä läheisimpiin kavereihin ja sukulaisiin, mutta uusia tuttavuuksia en suuremmin ole kehitellyt.
En ole vielä puhunut asiasta työpaikalla tai työterveydessä, vaan haluan ensin selvittää asian itselleni. Onko tämä nyt jotain "paikalleen jumittmisen" aiheuttamaa turhautuneisuutta, vai ihan oikeaa masennusta?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei,
Onko muita kipuja kehossa, kurkukipua, lihaskipuja, ym
Ja tämä liittyy asiaan..?
Kuulostaa normaalilta elämään kuuluvalta suvantovaiheelta, väheksymättä tarmottomuuden tunnettasi.
Olen joskus miettinyt kysymyksiä tällä palstalla ja ajatellut, että silloin, kun ihminen kysyy onko hän masentunut, hän ei sitä ole.
Siinä vaiheessa, kun kuvailemasi tehtävät, joita teet, eivät enää tule tehdyksi, asia on toinen. Tunnet itsesi täysin arvottomaksi, turhaksi, tunnet pojatonta surua, joka ei tunnu olevan minkään ulkopuolisen asian aiheuttamaa. Haluaisit todennäköisesti vain poistua koko elämästäsi, asia on toinen.
Ajoittain ihminen on väsynyt, turhautunut ja surullinen, se kuuluu ihmisenä olemiseen.
Jos et saa asioita suoritettua ja saatat, vaikka purskahtaa itkuun kesken ostosten teon, on kyse muusta, kuin tavanomaisesta turhautumisesta. Sitten, kun olet valmis kokeilemaan ihan mitä tahansa saadaksesi itsesi ylös sängystä, ulos pahan olon tunteesta, eivät asiat ole kunnossa.
Ihminen väsyy ajoittain elämäänsä ja asioihin siinä, sitten kun haluat poistua siitä, et halua lähteä kuntoilemaan, et kykene siihen, et kykene lähtemään työhön, et kykene mihinkään, eivät asiat ole niin kuin niiden pitäisi.
Jos esittäisit asiasi lääkärille, niin kuin ne tässä esität voisi diagnoosi olla lievä masennus ja tuloksena jokin lääkitys ja parin viikon sairasloma.
Saattaisi olla edullista etsiä jokin asia, mikä tuottaa sinulle mielihyvää, ehkä jokin harrastus, jota olet mahdollisesti joskus miettinyt tai vastaavaa.
Tämä oli vain minun näkemykseni tästä asiasta.
Voimia elämässäsi eteenpäin.
Kiitos näistä pohdinnoista. Elämä tuntuu tällä hetkellä melko tyhjältä ja tavoitteettomalta. Tuntuu kuin en enää arvostaisi itseäni, työtäni tai saavutuksiani. Olen vainvähähtellyt itseäni, polkenut itseni maanrakoon. En tiedä syytä miksi olen näin tehnyt.Aikoinaan haaveilin ja asetin realistisille haaveille tavoitteita, mutta nykyään olen luopunut niistäkin, koska ne tuntuvat turhilta. Kai joku on joskus pudottanut minut maanpinnalle ja siellä olen pysynyt. Siksi en varmaan ole saanut mitään aikaiseksi.
Toistaiseksi olen jaksanut lähteä aamuisin työpaikalle, mutta kun saavun sinne, niin aivan kuin pää tyhjenisi kaikesta, enkä sitten tahdo saada mitään aikaiseksi. Tämä työ ei enää kiinnosta. Ne uudet haasteet mitä olisi tiedossa nykyisessä työssä, eivät jaksa innostaa. Odotan vain, että pääsen kotiin tai kuntoiluharrastuksen pariin, mikä on tavallaan henkireikä ja siellä voin purkaa paineita. Usein rehkimisen jälkeen onkin hyvä olo. Mitähän tapahtuisi, jos sitä kuntoiluakaan ei olisi.
Onko elämän tarkoitus orjatyö jotta raha riittäisi siihen ruokaan ja muuhun? Ei ole. Itse olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja vailla yhteiskunnan aiheuttamia menstyspaineita.