Keväällä - kesällä kun vedet ovat auki ja kaikki kaunista, tämä tyttö lähtee uimaan ja ui niin kauaksi ettei enää paluuta ole.
Pyrin aikaan saamaan vaikutelman kuin se olisi ollut tapaturma eikä tahallinen teko.
Laitan nyt asioitani kuntoon. Olen säästänyt sitten joskus koittavia hautajaisiani (jos minut löydetään) varten rahaa. Sitä on jo sen verran, että varmasti perunkirjoituskin tulee sillä maksetuksi.
Olen käynyt kamppeitani läpi ja pistänyt kaikkea turhaa tai kovin henkilökohtaista menemään roppakaupalla. En kuitenkaan liian tarkkaan... ettei näytä oudon tyhjältä.
Kaikki maksut olen maksanut ja aion maksaa myös vuokrani sitten ainakin pariksi ehkä kolmeksi kuukaudeksi eteenpäin. Niitä varten pitää vielä säästää kovasti. Ei sitten omaisille tule kiire asuntoani tyhjentää tai eivät joudu itse vuokriani makselemaan.
Hautajaisista ja sellaisten järjestämisestä olen koonnut tietopaketin ja omat toiveeni niiden osalta kirjannut ylös. Ne paperit ja kirjoitukset olen päivännyt muutaman vuoden taakse. Eli nekään eivät näytä juuri nyt tehdyiltä. Olen vaihtanut kynää ja paperilaatua, olen kirjoittanut niitä eri päivinä ja eri tyylillä. Osan olen tulostanut suoraan netistä.
Olen ja asun yksin. Kukaan ei minua kaipaa. Ei ole ketään. Jotenkin asia kuitenkin pitäsi saada onnistumaan niin että joku tajuaisi minun olevan poissa. Posteljoonit eivät kiinnitä huomiota kasaantuvaan mainostulvaan ovellani. Naapurit eivät kaipaa. Kuka huomaisi tai miten se oikein menisi. Enhän voi olla varma, että minua mistään ihan niin vaan löydetään kellumasta. Pohjaanhan sitä vajoaa ja nousee pintaan vasta sitten joskus aikojen kuluttua. Semmoiseen pitkään epätietoisuuteen en halua ketään asettaa. Jokin keino on oltava.
Mulla on ollut jo vuosia tapana, vaikka elänkin yksin, jättää pöydälle lappu mihin olen viimeksi lähtenyt. Yleensä kun lähden sieni- tai marjastusreissulle, uimaan tms. laitan lapun päiväyksineen ja summittaisesti seudun mihin menen.
Eihän sitä siitä kukaan kovin nopeasti löydä ja nyt täytyy keksiä jokin konsti miten joku taho saataisiin kesällä minua aika nopeasti kaipailemaan. Asuntoon ei ihan ekaksi kukaan tietenkään pääse jne...
Mitähän muuta pitäsi ottaa huomioon, kun en halua liikaa vaivaa tuottaa kenellekään.
Pyrin aikaan saamaan vaikutelman kuin se olisi ollut tapaturma eikä tahallinen teko.
Laitan nyt asioitani kuntoon. Olen säästänyt sitten joskus koittavia hautajaisiani (jos minut löydetään) varten rahaa. Sitä on jo sen verran, että varmasti perunkirjoituskin tulee sillä maksetuksi.
Olen käynyt kamppeitani läpi ja pistänyt kaikkea turhaa tai kovin henkilökohtaista menemään roppakaupalla. En kuitenkaan liian tarkkaan... ettei näytä oudon tyhjältä.
Kaikki maksut olen maksanut ja aion maksaa myös vuokrani sitten ainakin pariksi ehkä kolmeksi kuukaudeksi eteenpäin. Niitä varten pitää vielä säästää kovasti. Ei sitten omaisille tule kiire asuntoani tyhjentää tai eivät joudu itse vuokriani makselemaan.
Hautajaisista ja sellaisten järjestämisestä olen koonnut tietopaketin ja omat toiveeni niiden osalta kirjannut ylös. Ne paperit ja kirjoitukset olen päivännyt muutaman vuoden taakse. Eli nekään eivät näytä juuri nyt tehdyiltä. Olen vaihtanut kynää ja paperilaatua, olen kirjoittanut niitä eri päivinä ja eri tyylillä. Osan olen tulostanut suoraan netistä.
Olen ja asun yksin. Kukaan ei minua kaipaa. Ei ole ketään. Jotenkin asia kuitenkin pitäsi saada onnistumaan niin että joku tajuaisi minun olevan poissa. Posteljoonit eivät kiinnitä huomiota kasaantuvaan mainostulvaan ovellani. Naapurit eivät kaipaa. Kuka huomaisi tai miten se oikein menisi. Enhän voi olla varma, että minua mistään ihan niin vaan löydetään kellumasta. Pohjaanhan sitä vajoaa ja nousee pintaan vasta sitten joskus aikojen kuluttua. Semmoiseen pitkään epätietoisuuteen en halua ketään asettaa. Jokin keino on oltava.
Mulla on ollut jo vuosia tapana, vaikka elänkin yksin, jättää pöydälle lappu mihin olen viimeksi lähtenyt. Yleensä kun lähden sieni- tai marjastusreissulle, uimaan tms. laitan lapun päiväyksineen ja summittaisesti seudun mihin menen.
Eihän sitä siitä kukaan kovin nopeasti löydä ja nyt täytyy keksiä jokin konsti miten joku taho saataisiin kesällä minua aika nopeasti kaipailemaan. Asuntoon ei ihan ekaksi kukaan tietenkään pääse jne...
Mitähän muuta pitäsi ottaa huomioon, kun en halua liikaa vaivaa tuottaa kenellekään.
Vastaukset 49
Vanhimmat
uidaanko yhdessä?saat valita auringon nousuun vai auringon laskuun...joku rauhallinen kaunis paikka...
mä tiiän yhen hyvän mestan kokkolan lähellä.siit näkyy vaa horisontti....pelkkä ulappa.ois auringon laskus parhaimmillaan...
Mistäs sää ton Kokkolan tähän ketjuun vetäisit? Onhan niitä paikkoja muuallakin.
Onhan noita merialueita, mutta noin yleisesti ottaen Suomessa ei ole kovin paljon riittävän laaja-alaisia vesistöjä, se vastaranta tulee vastaan aika monessa paikassa. No, kauniita paikkoja varmaankin löytyy, siitä se ei varmaan jää kiinni.
no siitä kun oon käyny siellä.oli siisti mesta. on varmaa muuallakin joo...
ehit viel kuuntelee nää ennen ku vedet lämpiää..
leijona : elän ennenkuin kuolen
avain : markus
huge l : ammatinvalinta
leijona : niille jotka on kuolleet pois
skandaali : elämä on peli
leijonamieli : tartu mun käteen
mariska : en osaa
leijonamieli&toni wirtanen : asfaltti
skandaali : onnelliset ihmiset
ezkimo ft anna kuoppamäki : entinen
steen1 : se tunne jolla ei ole nimeä
leijonamieli : laulu sadepäivän varalle
dave lindholm : pieni ja hento ote
...voiks käsi kädes kroolata???
aika paskaa musiikkia...
mul kävi elämäs oikeesti tälläin juttu.haluun sen sulle kertoa.oon ollu aika hissukseen täst....
olin käymäs kuopios ja ajettiin kaverin kaa autolla.mä olin epäselvä kartturi tai apukuski.kuunneltii musaa ja kaikki jees.yhtäkkiä mä kattoessani tien viereiselle pikku järvelle,näin jotain outoo.siel oli keskellä sellain vedenhapettamo laite.sula vesi sen ympäillä.joku kirkkaan punasiin pukeutunu henkilö meni just sinne sulaan veteen kun katoin.ei vittu!sanoin kaverille auto seis!joku tippu jäihin!!!se pysäytti ja mä lähin juoksee sinne mestalle.pari sataa metriä kunnes saavuin paikalle.se ihminen(nainen)oli päässy ite ylös sieltä avannosta.mä ryömin loppumetrit kun en tiänny kuin jää kantaa.tartuin sitä kädestä ja se sano että"ei .ei,anna mun mennä.mul ei oo ketään.lapset kasvanu aikuisiks ja ne ei välitä"mä sanoin ettet sä mee mihinkään.vedin sen jäälle.joku ohikulkija oli soittanu apua ja ambulanssi haki sen pois.mä häivyin kaverini kans mestoilta.kai sekin piti kokea.sä oot se nainen sen avannon reunalla.koitan otta sua kädest kii.näyttää että ois elämää vel elettävänä.sun elämääs....
No voihan sitä kadot jäljettömiin ihan tosta noin vaan uimattakin. Tartteeks sitä uimaan lähtee?
Räpylöimään nyt tonne merelle tai järvelle kilometritolkulla, hassua.
Miehisempi versio on tietysti köydenpätkä.
Sua huvittaa "uimineneikiihotamuo"! Hyvä!
En ota ketään mukaani. Yksin olen ja yksin menen.
Oletko miettinyt mikä sinua odottaa tuon kroolin jälkeen. On todella luonnonvastauista lähteä oman käden kautta.
Nimimerkki kroolaten
Se on hyvä muista snorkkelit mukaan
Ajatteleppas kun vetäiset keuhkot täyteen vettä, ei varmaan tunnu mukavalta. Sitten iskenee pakokauhu kun alat vajota pimeään suomalaistyyppiseen veteen missä humusta eikä valo näy alemmas. Sitten koetat epätoivoisesti räpiköidä pintaan mutta taju alkaa sumenemaan.
Nyt vaan tsemppiä, ulos aurinkoiseen ilmaan! Sulla on elämää edessä, ehdit kuolla aikaanaan kuten Luoja on suunnitellut.
oon mä kyl kuullu että moni säästää fyrkkaa.en tosin vielä että sitten maksetaan monen kuukauden vuokrat ja uiaan näkymättömiin.mul ois parempi idis:lähe reppu reissulle interrailille.tai sit intiaan missä elät niillä masseilla monta kuukautta todella hyvin.vois olla hauskaa.jäis johonkin mis viihtyy.ainahan sitä voi sitten lähtee uimann jos ei nappaa.kannatta yrittää kuitenkin.
Olet masentunut, mutta jaksat säästää, lajitella vaatteita, miettiä omia hautajaisiasi ja maksaa laskuja ja ennen kaikkea uida kauas. En mä vaan jaksa mitään noista. Mistäs säästää, kun ei ole tuloja, mites maksat kun ei ole rahaa, miksi kiinnostaisi hautajaiset, kun eihän sinne ketään tuu. Ja ylipäätänsä hyvin paljon olet jaksanut miettiä ja suunnitella, vaikka olet masentunut. Samalla suunnittelun ja miettimisen vaivalla olisit voinut myös laittaa pääkoppasi asioita kuntoon.
Mee ja tee. Jaksat vielä! maksa menos ja laitapa sinä pää koppas nyky Suomessa kuntoon. Sulla on mahis! Älä arvostele muiden osaamisia ja tekemisiä, kun et voi olla varma tiedoistasi ja taidositasi. Meedioko oot mun elämässäni. nou,nou baby! Kyllä tuolla järjellä skulaa.
mä funtsin ihan samaa kun edellinen.sun toivees uida horisonttiin on täyttänyt sun elämäs.se ei ole tie onneen ja autuuteen.koita jotenkin kääntää keulas elämän suuntaan.oot ite oman elämäs kapteeni.sun suuntas ei o nyt hyvä.
jos uimisest tykkäät niin uimahalliin.kymmenen kerran kortti tulee aika halvaks.pääsee saunaankin....
Vanha kääkkä ei pitkälle räpiköi!
Tuo on kyllä aika tuskallinen tapa kuolla!! Siis ainaskin jos kuolee tajuten, että kohta ei enää saa happea. Miten tuollaisen asian voi muka sivuttaa?
Minäkin haluan uida. Järjestän niin, että saan uida paljon.
Miksei voi mennä ulkomaille nyt lämpimään uimaan?
"Mitähän muuta pitäsi ottaa huomioon, kun en halua liikaa vaivaa tuottaa kenellekään."
No olis kannattanut varmaan ainakin olla kirjoittelematta johonkin foorumille, vai? Mitä apua nyt sitten haluat? Jotain kliinisen rationaalisia itsemurhaneuvoja vai? Mitä helvetin väliä sellaisilla on, jos meinasit koko elämän ottaa? Ei sellaisesta tapahtumasta mitään siistiä tule koskaan.
aaaammmmeeeennnnnn....
Kun sulla ei ole mitään sanottavaa, olisko mitenkään mahdollista pitää turpa kiinni? "Huvittavaa"
Luulen, että joku osa sinussa haluaa vielä elää, et olisi muuten kirjoittanut tänne.
meis kaikis on hyvä ja paha.hyvä voittaa.se on elämä.
Yksinäisyyden ja läheisten ystävien puuttumisen takiako haluat elämän loppuvan? Vai miksi?
Kirjoituksestasi näkyy, että ajattelet paljon sitä, miten muut ihmiset kokevat sinun tekosi ja mitä siitä mahdollisesti heille seuraa - jopa oman elämäsi päättymisen kohdalla. Onko elämässäsi joku, joka ajattelee yhtä paljon sinua ja huomioi sinut samoin? Kaikkihan kaipaavat ja tarvitsevat sellaista...
Toivottavasti et vielä lähtenyt. Olisi hienoa, jos kertoisit enemmän siitä, miksi oikein haluat pois täältä ja miksi olet suunnitellut ja valmistellut sitä niin pitkään.
Isäni ei ajatellut mitä hänen ja "ystäviensä" teoista seuraisi... Juoppu, tyhmä. Äitini on narsisti. Oikeesti!isoVeljeni teki kuten isänsä "suositteli". Jaksoin ja osasin, oli iso eväspussi kun synnynyin, pärjäsin olin ja onnistuinkin. nyt se on loppu.nyt olen jo vanha! tein kaiken mitä voin.
Anteeksi kun kirjoitin tänne.
Olin alakoulussa sopeutuja, kaunis ja hiljainen eli silloin ajatellen hyvä harmiton lapsi. Kukaan ei sanonut että läksyt pitää lukea. osasin silti ulkoluvut ja oivalsin asioita. Kun aikuistuin , pitkä tarina... olin yht äkkiää matemaattisesti ja verbaalisesti lahjaks, jollen peräti nero. melkein. Autistinen en ole. Osaan myös piirtää, maalata ja rytmi on kohdillaaan. Olen ollut .................. tiedostamattanikin vahva ja ainakin hiljaisuuteni vuoksi luotettava ihminen. neuvoja kuulija luotettu. Joskus ajattelen että olisikom pitänyt kuitenkin huutaa kaikki julki. Kun sitä kerran yritin, mua ei uskottu. Kaikki oli mun kuvitelmaani. Lapsen itku ja pakokauhu kotona. pelko yöstä. nälästä ja sitten kuitemkin äidin pilkka, nauru, iva, väsyneelle lapselle.
En mä sillonkaan itkenyt. Olisi tullut vaan lisä ivaa, Tarkoitan että sielu tai sydän itski. Ei kyyneleitä.
Töissä huomattiin ertt muut jää vähemmälle ja voi sairastaa ku mä oon paikalla. Mun kuume ja flunssa oli pienempi ongelma ku toisen pikku nuha. Olin kait se tarpeellisempi tehtaan tohtori Mengelen mielestä.
sitten mies sanoi ettei olisa mua koskaan ottanut jos ei ois lapselleen tarvinnu hoitajaa. Olin silloin 14. kun se alko ja 34 kun se hoitosuhde lapseen loppu.
Hyvä ja kunnollinen mies on!
Eipä kyllä kuulostanut niin kovin hyvältä ja kunnolliselta mieheltä...
Ovatko kaksi "M/mä taas" -nimimerkkiä saman kirjoittajan, vai alkuperäisen kirjoittajan ja häirikön? Jos jälkimmäinen oli häirikön, niin voi mennä itseensä.
Kun puhuin ekan kerran 94 isästäni terapeutille mä olin pelle ja säälittävä valehtelija.
mennään sillä linjalla. kaikki hullut on valetelevia tyhmiä.
Koulussa jo puolustin kiusattuja, yritettiin minuakin mut ei onnistununeet. Huvittaako ketään. Nyt olen vanha ja mien kuuluu sanoa...väsynyt... lopussa... ehkä huvittava... älkää ahdistuko vuoksini. olen vain vähäinen tuulen vire joka joskus ohitse kulki.
En halunnut teitä mitenkään järkyttää ja huolestuttaa! En tiedä mitä tarkoitin. Anteeksi!
Lopetetaan tää ketju. Turha! Moi!
Mikset mene ammeeseen
Olen 45 v. mies, dg:t on: krooninen vakava masennus ja määrittelemätön persoonallisuushäiriö. Ne harvat tyttöystävät ovat sanoneet minua psykopaatiksi, melkein jokainen. Mutta tiedän itsekin että en ymmärrä toisten ihmisten tunteita, mitä nyt vanhempana olen oppinut teeskentelemään.
Itselläni on ihan sama suunnitelma kuin aloittajalla, mennä ns. uimaan. Ottaa ensin kunnon satsi kamaa, viinaa ja lääkkeitä. Mutta apteekissa ei enää ole paljoakaan siihen sopivia lääkkeitä, ja ne mitä on kassakaapissa, niitä ei lääkäri kirjoita. Siispä joudun hankkimaan aineet ilman reseptiä, mutta se ei ole ongelma, vain niiden hinta on pieni ongelma näin kansaneläkeläisenä.
Puhuttiin tossa vanhempieni kanssa että autan heitä vielä käymään mökillä ensikesän, ja sitten mökki myydään. Faijan kanssa on jo suunniteltu miten välttyä perintöverolta.
Mutta oma suunnitelmani on mennä syksyllä mökille, ottaa niin paljon aineita että tulen sammumaan, ja sitten lähteä uimaan kohti järven keskustaa.
Olen pahoillani tästä, jos tämä aiheutti jotakin pahaa, tai yllytti itsemurhaan. Minä teen sen jokatapauksessa. En näe mitään järkevää syytä olla elossa. Ja tuskin muutkaan, kun tunne-elämää ei ole. En kärsi tästä erilaisuudesta enää samoin kuin nuorempana, mutta silti olen se outsider aina.
Miten se ilmenee, ettet ymmärrä toisten ihmisten tunteita? Esimerkiksi menneissä parisuhteissa, joissa moinen "diagnoosi" on esitetty (se kai ei kuitenkaan ole lääketieteellinen diagnoosi, joka taas on jotain vallan muuta...)? Koetko, etteivät mitkään asiat ylipäätään herätä sinussa tunteita; esim. vihaa, syyllisyyttä, häpeää, surua, iloa, rakkautta...? Et kuulosta ihan siltä.
Monet ihmiset esittävät toisista päin naamaa tai selän takana jos jonkinlaisia tunneanalyyseja, koska ovat itse niin keskenkasvuisia, etteivät osaa löytää fiksumpia keinoja omien kielteisten tunteidensa ilmaisulle.
Ei diagnoosien vangiksi kannata asettua ja jäädä; ennemminhän olisi hyvä tehdä jotain, mikä huvittaa ja tuo iloa. Myös etsiä itselleen sopivaa, saman- ja hyvähenkistä seuraa. Monesti ne diagnoositkin tulevat ja menevät (kokemusta on täälläkin...). Vähemmän sen sijaan kertovat ihmisestä ja tämän mahdollisuuksista, jotka ovat usein tuntemattomat.
Ei jätetä retkeä kesken.
Mä mietin tätä aika pitkään. Kaikki mitä tulee mieleen, ei ole sopivaa kirjoittaa täällä.
En tiedä että olisin rakastunut koskaan. Mutta yhteen tyttöön tunsin läheisyyttä. Hän kuoli muutama vuosi sitten. Tunsin hänet 17 vuotiaasta lähtien. Parin vuoden jälkeen se oli sellaista on/off juttua. 40 vuotiaiksi asti.
En tiedä oikein muista tunteista, vanhempiani kohtaan tunnen ikäänkuin velvollisuutta auttaa heitä kaikin tavoin. Heillä on ollut vaikeuksia elämän varrella. Veli on sairas, enkä kommunikoi hänen kanssaan koskaan muuta kuin terve terve.
Olen yrittänyt unohtaa hänet, hän on kehitysvammainen. Minua kiusattiin hänen takia lapsena. Kiusaaminen loppui kun yritin kuristaa hengiltä yhden kiusaajista kesken koulupäivää. Opettajat eivät saaneet tietää, mutta koulussa oli sen jälkeen hiljaisempi atmosfääri.
Sitten teininä tutustuin "hevi porukkaan" . Oli melkoista rock`n`rollia pari, kolmekymmentä vuotta. Olen ainakin, ellen käyttänyt niin ainakin kerran kokeillut kaikki päihdyttävät aineet. Se on tavallaan minun tavoite, kokeilen kaikki hyvät aineet elämäni aikana. Mutta nyt tässä iässä niitä on kokeiltu jo tarpeeksi. Olen silti edelleen, ja ihan kokemuksen pohjalta sitä mieltä että psilosybiini ja kannabis ovat maailman parhaimmat ja vähiten haitalliset aineet.
Jatkan myöhemmin, jos.
Läheisiä ihmisiä kohtaan tunnettuihin velvollisuuksiinkin aika usein kätkeytyy monenlaisia tunteita. Kuten myötätuntoa, välittämistä (="psykopatian" vastakohtia...), ja paljon muutakin. Samoin on/off-ihmissuhteet voivat yleensä olla tavalla tai toisella aika tunteisiin käyviä... Kuten myös menetykset.
Johtuuko tuo yhteyksien katkominen veljeesi menneistä koettelemuksista? Kyllähän tällaiset tilanteet, olosuhteet perheessä ovat usein jo sinänsä eri tavoin voimille käyviä, ja kertomasi kaltaiset kiusaamiskokemukset vielä pahempia siihen päälle... Varmaan ihan hyvä sinänsä, että puolustauduit niiltä aikoinaan, annoit paskiaisille hiukan takaisin.
Entä oletko ajatellut mahdollisuutta, että nykyään koittaisitkin joskus olla enemmän puheissa ja yhteyksissä veljesi kanssa? Vai tuntuuko se liian hankalalta, mahdottomalta, täysin epätoivottavalta...?
Vanhemmillesi olisi varmaan raskas paikka, jos tekisit jotain itsellesi. Ei täällä kukaan tietty mistään velvollisuuksista toisia kohtaankaan elä, eikä pitäisi niin tehdä - mutta jotain muita mielekkyyksiä ja sisältöjä olemassaoloon olisi hyvä löytää.
Noista substansseista tulee mieleen lähinnä vain että hienoa kun olet hengissä ja noin hyvin järjissäsi kaiken setittelyn jälkeen. Hyvin yksilöllisiä juttuja tietty nämä, mutta monillehan käy eri tavoin huonosti harrastuksissa (itsekin nähnyt ko. maailmaa jonkun verran aikoinaan).
Mutta etkö ole miettinyt, että elämä sellaisenaan huveineen ja puolineen, ilman kemioitakin voisi antaa muita, ehkä hienompia ja rikkaampiakin sisältöjä ja kokemuksia? Eikö sellaisista voisi löytää jotain hyvää tekemistä ja projekteja tulevaisuuteen?
Mainitsit edellä diagnooseista, mutta en tiedä, oletko käynyt esim. terapiassa masennuksen ja muun hoitamiseksi(?). Kun sinulla on taustassa ja nykyhetkessä erilaisia raskaita kokemuksia ja tunteisiin liittyviä aiheita, niin niiden käsittelemisestä voisi olla apua eteenpäin...
Nämä nyt vain jotain nopeita mieleenjohtumia täältä, kertomiesi lukemisen ja miettimisen pohjilta.
Uimakelejä odotellessa itse kukin kroolaja voisi lukea vaikkapa Michael Newton Sielujen matkan ja vielä ihan varmuuden vuoksi jatko-osan Sielujen kohtalo.
Itseltäni lähti itsariaatokset luettuani kuinka sielu samalla hetkellä, kun kuolema tuli tiesi tehneensä ison mokan.
Suosittelen lukemaan vaikkapa vaan ajankuluksi. Ei siitä mitään vahinkoakaan tule!
Kiitos kun kirjoittelit lisää, hieno juttu. Eipä sitä todellakaan tarvitse pahoitella, jos kertoo aidoista tunteistaan ja ajatuksistaan. Monesti kuulijatkin oikeasti vain saavat jotain siitä, kun joku tekee niin... (Älkää välittäkö häirikköjen viesteistä; ovat vain pahiten hukassa itseltään.)
Etkö aloittaja voisi ajatella, että puhuisit asioita ja kertoisit tarinaasi vielä tarkemmin jollekin toiselle ihmiselle, auttajalle tai/ja ystävälle? Samaan tapaan kuin nyt tänne, mutta perusteellisemmin ja paremmassa rauhassa? Ehkä se voisi auttaa asioissa. Pitäisi tietysti löytää hyvä kohtaaminen, eikä sellaista, mitä tuo aiempi, kuvailemasi ja ilmeisesti aika hirveä terapia on ollut.
Onko olemassa jotain sellaisia asioita, joista nykyisin nautit; jotka tuovat vaikka pientäkin iloa elämään? Voisiko sellaisia löytyä, pieniä tai isompia, mahdollisesti tavoiteltavia? Kun sinulla on monenlaisia vahvuuksia, joiden avulla olet pärjännyt elämässäsi, niin eikö niitä voisi edelleen käyttää johonkin? Esim. taiteellisiin tai älyllis-tiedollisiin tarkoituksiin - tai mihin tahansa? Ennen muuta itseäsi varten, ei niinkään muita ihmisiä; jotain sellaista varten, mistä itse nautit ja iloitset...(?!)
Kertomassasi oli paljon aika isoja aiheita, joiden kaikkien kohdalla ei tietysti tiedä, mihin tarkemmin viittaat (esim. mitä jouduit kokemaan isäsi ja "ystäviensä" tai äidin takia, alkoholismin ja narsistisuuden lisäksi, millainen terapeutti oli, millaista työelämä, jne.) Jos haluat kertoa tarkemmin tänne, niin tee niin. Ehkä ennen muuta noista kertomistasi tuntuu nousevan esiin kaltoin kohdelluksi tulemiset, vaille huomiota, rakkautta ja arvostusta jäämiset, muiden puolesta tekemiset ja itsen uhraamiset... ja ehkä kaiken käsittelemättä, surematta jne. jäämiset.
Kun tällaisia asioita on paljon, niin olisi hyvä, jos voisit läpikäydä niitä ja tulla kunnolla kohdatuksi niiden kanssa. Ei se ole liian myöhäistä, vaan ennemminkin olisi hyvin tärkeää. Erilaisia käytännön mahdollisuuksiakin sellaiseen luultavasti löytyisi.
Mitä mietit näistä? Tai haluatko kertoa lisää asioista, joita yllä mainitsit?