Tässä yksi selitys miehen haluttomuuteen. Ja tämä on todella vain yksi niistä useista. Voi olla että samanlaista haluttomuutta esiintyy myös naisilla.
Tällä palstalla haetaan todella usein vastausta haluttomuuteen jostain intiimin suhteen ulkopuolisesta tekijästä kuten stressistä, lapsista jne.
Tahtoisin kuitenkin kääntää katseet välillä hieman eri suuntaan. Parisuhteessa on nimittäin todella vaikeaa puhua oman kumppanin viehättävyydestä, loukkaamatta toista. Valitettavasti niitäkin suhteita on kuitenkin todella paljon jossa kumppania ei koeta kovin viehättävänä ja siksi esiintyy haluttomuutta. Kyse saattaa olla kyllästymisestä, liian suurista odotuksista tai kumppanini muuttumisesta suhteen aikana.
Parisuhteet alkavat luonnollisesti fyysisen ja psyykkisen vetovoiman välisenä sekasotkuna jossa ihminen täydentää omilla kuvitelmillaan niitä harmaita alueita toisesta ihmisestä joita ei vielä tunne. Toki hän haluaa täyttää nämä ruusuisilla kuvitelmilla tehdäkseen itselleen hyvää. Niin kauan kuin näitä "karuja" puolia toisesta ei tiedetä ja kuvitellaan kaiken olevan kumppanissa aivan ihanaa, kaikki on hyvin, kunnes totuus alkaa paljastua. Tämä johtaa petymyksiin ja lopulta luultavasti syrjähyppyihin, eroon jne.. Olisiko tämä yleisin syy eroon, en tiedä.
On olemassa tosin muitakin syitä haluttomuuteen. Mainitsinkin jo että kumppani saattaa muuttua. Meitä on nimittäin paljon sellaisia ihmisiä jotka käytämme elämämme ensimmäiset 16-40 vuotta täydellisen kumppanin löytämiseen. Teemme kaikkemme ollaksemme kiinnostavia parisuhdemarkkinoilla tai lihatiskeillä kutsukoon kukin niitä miksi haluaa. Me harrastamme, tapaamme uusia ja vanhoja ystäviä, huolehdimme ulkonäöstämme, kuntoilemme, laihdutamme, hankimme koulutusta jne. Monia näitä asioita teemme ollaksemme tyytyväisiä itseemme ja ollaksemme hyväksyttyjä ja kiinnostavia vastakkaisen sukupuolen silmissä. Kun kaksi tällaista mieleltään ja fysiikaltaan virkeää ihmistä kohtaa niin PAM! alkaa romanssi. Olkoon näin.
Usein käy kuitenkin niin että nämä onnekkaat kyyhkyläiset ovat niin innoissaan kumppanistaan että unohtavat kaiken muun. Joskus tämä tapahtuu hyvinkin dramaattisesti muutamassa viikossa, joskus taas kuin varkain vuosien saatossa.
Mitä meillä on sitten jäljellä. Haluttomuus! Haluttomuus joka johtuu siitä että olemme muuttuneet. Toinen on muuttunut tai molemmat. Emme liiku, emme tapaa ystäviä, emme harrasta ja lihomme. Elämäämme eteenpäin potkiva motivaattori oli ensimmäiset kymmenet vuodet oivallisen kumppanin löytäminen, kun se tapahtui oli urakka valmis, "diplomi kourassa" ja oma kulta kainalossa. Enää ei tarvitse huolehtia itsestään ja viehättävyydestääm olemme valloittaneet itsellemme kumppanin, käytöksellämme, trimmatulla ulkonäöllä ja muilla avuillamme. Kumppanimme on kuin palkinto jostain vuosia tehdystä työstä. Itseasiassa mielestämme omistamme hänet kuten omistamme rahan jonka saamme palkaksi päivätyöstämme.
Viehättävyyttä olisi syytä pitää yllä. Siihen liittyy paljon muutakin kuin ulkonäkö. Älkää hyvät ihmiset vetäkö sinkkumarkkinoilla mitään roolia mitä ette pysty enää suhteessa ylläpitämään. Nimittäin silloin on kumppaninne haluttomuus taattu.
Kysyisinkin niiltä jotka painivat haluttoman kumppanin kanssa (tai siis nimenomaan eivät paini, heh!): Oletteko mielestänne itse muuttuneet fyysisesti tai psyykkisesti mielestänne parempaan vai huonompaan suuntaan suhteen alkuun nähden?
Kiteyttäisin vielä kysymyksen:
Oletteko mielestänne enemmän vai vähemmän haluttavia kuin suhteen alussa?
Ja voihan se syya aina kumppanissakin olla. Tämä vain esimerkkinä.
Tällä palstalla haetaan todella usein vastausta haluttomuuteen jostain intiimin suhteen ulkopuolisesta tekijästä kuten stressistä, lapsista jne.
Tahtoisin kuitenkin kääntää katseet välillä hieman eri suuntaan. Parisuhteessa on nimittäin todella vaikeaa puhua oman kumppanin viehättävyydestä, loukkaamatta toista. Valitettavasti niitäkin suhteita on kuitenkin todella paljon jossa kumppania ei koeta kovin viehättävänä ja siksi esiintyy haluttomuutta. Kyse saattaa olla kyllästymisestä, liian suurista odotuksista tai kumppanini muuttumisesta suhteen aikana.
Parisuhteet alkavat luonnollisesti fyysisen ja psyykkisen vetovoiman välisenä sekasotkuna jossa ihminen täydentää omilla kuvitelmillaan niitä harmaita alueita toisesta ihmisestä joita ei vielä tunne. Toki hän haluaa täyttää nämä ruusuisilla kuvitelmilla tehdäkseen itselleen hyvää. Niin kauan kuin näitä "karuja" puolia toisesta ei tiedetä ja kuvitellaan kaiken olevan kumppanissa aivan ihanaa, kaikki on hyvin, kunnes totuus alkaa paljastua. Tämä johtaa petymyksiin ja lopulta luultavasti syrjähyppyihin, eroon jne.. Olisiko tämä yleisin syy eroon, en tiedä.
On olemassa tosin muitakin syitä haluttomuuteen. Mainitsinkin jo että kumppani saattaa muuttua. Meitä on nimittäin paljon sellaisia ihmisiä jotka käytämme elämämme ensimmäiset 16-40 vuotta täydellisen kumppanin löytämiseen. Teemme kaikkemme ollaksemme kiinnostavia parisuhdemarkkinoilla tai lihatiskeillä kutsukoon kukin niitä miksi haluaa. Me harrastamme, tapaamme uusia ja vanhoja ystäviä, huolehdimme ulkonäöstämme, kuntoilemme, laihdutamme, hankimme koulutusta jne. Monia näitä asioita teemme ollaksemme tyytyväisiä itseemme ja ollaksemme hyväksyttyjä ja kiinnostavia vastakkaisen sukupuolen silmissä. Kun kaksi tällaista mieleltään ja fysiikaltaan virkeää ihmistä kohtaa niin PAM! alkaa romanssi. Olkoon näin.
Usein käy kuitenkin niin että nämä onnekkaat kyyhkyläiset ovat niin innoissaan kumppanistaan että unohtavat kaiken muun. Joskus tämä tapahtuu hyvinkin dramaattisesti muutamassa viikossa, joskus taas kuin varkain vuosien saatossa.
Mitä meillä on sitten jäljellä. Haluttomuus! Haluttomuus joka johtuu siitä että olemme muuttuneet. Toinen on muuttunut tai molemmat. Emme liiku, emme tapaa ystäviä, emme harrasta ja lihomme. Elämäämme eteenpäin potkiva motivaattori oli ensimmäiset kymmenet vuodet oivallisen kumppanin löytäminen, kun se tapahtui oli urakka valmis, "diplomi kourassa" ja oma kulta kainalossa. Enää ei tarvitse huolehtia itsestään ja viehättävyydestääm olemme valloittaneet itsellemme kumppanin, käytöksellämme, trimmatulla ulkonäöllä ja muilla avuillamme. Kumppanimme on kuin palkinto jostain vuosia tehdystä työstä. Itseasiassa mielestämme omistamme hänet kuten omistamme rahan jonka saamme palkaksi päivätyöstämme.
Viehättävyyttä olisi syytä pitää yllä. Siihen liittyy paljon muutakin kuin ulkonäkö. Älkää hyvät ihmiset vetäkö sinkkumarkkinoilla mitään roolia mitä ette pysty enää suhteessa ylläpitämään. Nimittäin silloin on kumppaninne haluttomuus taattu.
Kysyisinkin niiltä jotka painivat haluttoman kumppanin kanssa (tai siis nimenomaan eivät paini, heh!): Oletteko mielestänne itse muuttuneet fyysisesti tai psyykkisesti mielestänne parempaan vai huonompaan suuntaan suhteen alkuun nähden?
Kiteyttäisin vielä kysymyksen:
Oletteko mielestänne enemmän vai vähemmän haluttavia kuin suhteen alussa?
Ja voihan se syya aina kumppanissakin olla. Tämä vain esimerkkinä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
minun haluttomuuteni johtuu siitä kun nainen on lojunut vuositolkulla kotona ja aina valittaa kun ei töitä saa. Ei edes hae ja kun sanon että työvoimatoimistosta on turha odottaa töitä, hae suoraan firmoista, niin suuttuu!
Siihen sitten lisättynä väljä alapää ja suihinottamisen kammo. Itse tykkää kun pilluaan nuollaan. On yritetty puhua asioista ja hygieniat kunnossa, tuota väljäpilluisuutta en ole sanonut koska se olisi liian loukkaavaa hänelle. Eipä voi kun vetää käteen.
Kyllähän jokainen muuttuu..niin nainen kuin mies..jos ollaan oltu yli 20 v yhdessä ja katsotaan vanhoja kuvia..mutta kysymys haluttomuuteen on niin laaj ettei sitä voi noin vain sanoa..toki ennen 50 kg nainen nyt 80 kg ei ole niin haluttava jos ei tykkää jumbo jeteistä. Samoin ennen 75 kg mies on nyt 100 kiloinen kaljamaha...Silloinhan ei tarvitsemiettiä mikä on muuttunut..mutta asiat voivat muuttua eikä kertakaikkiaan tiedä miksi..tämä taitaa olla ikuisuuskysymys..ilman vastauksia..
Mitä harvemmin mies haluaa minua sitä surullisemmaksi tulen. Yritän kyllä laihduttaa, mutta en tiedä, auttaako. Vielä ainakaan ei asialla ole ollut vaikutusta.
Minusta ei ole naiseksi
naiseutesi Ei ole kiinni miehesi haluista!
Olen itse saman tilanteen läpi käynyt ja siinä edelleenkin elävä.Laihdutin,tein kaikenlaista herättääkseni mieheni kiinnostuksen minuun seksin suhteen,mikään ei auttanut.Koin etten ole edes nainen!
Mutta se ei ole totta.Olen saanut asiaan kannustusta ja itsetuntoni on kohentunut.
Olen ihana Nainen,mieheni menetys,jos ei sitä huomaa!
Pidä itsestäsi huolta,laihduta,tee asioita,jotka saavat sinut onnelliseksi.Ja huomaa ympärilläsi,että saat varmasti ihaileviakin katseita osaksesi vaikket ehkä omalta mieheltäsi.
tsemppiä ja iloista mieltä naisena elämiseen!!
Päteneepi usein myös naisen haluttomuuteen.
Itse olen aina halukas enkä voi ymmärtää pihtaavia ihmisiä, koska parisuhteessa on tehtävä kompromisseja. Jos tuleva mieheni alkaa jossain vaiheessa pihdata, on se sen suhteen loppu.
Olin ihastunut erääseen mieheen, henkisellä ja myöskin fyysisellä tasolla. Meillä oli vuoden suhde, joka päättyi, kun muutin ulkomaille. Hän oli jo alun perin lievästi ylipainoinen, mutta tullessani puolen vuoden päästä takaisin, oli mies lihonut noin 15-20 kg. Minun silmissäni hän oli yhä seksikäs ja ihana mies (tosin hänellä kilot tulivat tasaisesti ja vatsaa oli vain silleen söpösti =))
Jos yhteen on menty alun perin pelkästään toisen ulkonäön takia, voin ymmärtää, että suuri muutos ulkonäössä saattaa vaikuttaa suhteeseen. Mutta jos toista rakastaa ja arvostaa suunnattomasti ihmisenä ja osoittaa tunteensa vuosien kuluessakin säännöllisesti, ei ulkonäössä tapahtuvat muutokset voi pelkästään aiheuttaa haluttomuutta.
Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Yleensä ajatellaan, että "kuntoaan hoitava" ihminen on hoikka, tai ainakin läskitön, kenties lihaskimppu. Kyllä hieman massaa ja vatsamakkaraakin omaava voi olla urheileva ja hyväkuntoinen, terve sielultaan ja ruumiltaan, vaikkei olisi mikään fitness-yksilö. Tällainen ihminen kuvastaa tervettä, tasapainoista olemusta. Kun rakastuu, rakastuu ihmiseen sellaisenaan, ei vain lihaksiin tai kauneuteen.
Kun sitten tämä ihminen tekee parhaansa voittaakseen vastakkaisen sukupuolen huomion ja ryhtyy suhteeseen. Suhde muuttuu arkipäiväiseksi, parisuhde vie aikaa liikunnalta, ihminen laiskistuu ja sitä myöten ehkä myös lihoo. Kun ei ole sitä ns. tarvetta miellyttää toista kun sen toisen on jo saanut. Heikentynyt kunto vaikuttaa myös mielialaan, energisestä ja iloisesta ihmisestä tulee passiivinen narisija. Ihminen on muuttunut. Suhteen toinen osapuoli ei enää tunnista tätä samaksi henkilöksi, johon ihastui ja rakastui. Ei ole mikään ihme, että toisen muuttuminen ihmisenä aiheuttaa epävarmuutta, ehkä myös luottamuspulaa. Siten ei myöskään haluttomuus ole outoa. Jos ei seksi ole ollut suhteen keskipiste ja ainoa motiivi ylläpitää suhdetta, se muuttuu entistäkin toisarvoisemmaksi, kun henkiset asiat nousevat pinnalle. Tällöin rakkauden merkitys korostuu. Kun toisesta välittää, haluaa myös auttaa ja tukea jos elämässä jokin mättää niin että se vaikuttaa henkiseen ja fyysiseen olemukseen. Haluaa saada toisen takaisin raiteilleen. Yhteenkuuluvuuden tunteella on suuri merkitys siinä, kuinka mielekkäänä suhteen kokee ja kuinka paljon haluaa itse sille antaa (pitämällä itsensä kunossa ja välittämällä myös toisen kunnosta).
Toisaalta, rakkaus on voima, joka pitää liikkuvan ihmisen liikkeessä myös suhteessa.
Mutta mikä on se voima joka latistaa parisuhteessa? Vaikea kysymys, oikeita vastauksia yhtä paljon kuin latistuneita suhteita.
"Itse olen aina halukas"
No et jumalauta kyllä ole. Et tasan ole halukas kuukautisten ekana päivänä aamulla kello puoli viisi kun puoliso kuorsaa vieressä suu auki ja sen hengitys haisee nukutulle yölle, sulla on ehkä alkava flunssa ja kuitenki pitäis puolentoista tunnin päästä nousta ylös ja mennä duuniin koska aamulla on tärkeä asiakaspalaveri missä sun pitäis puhua asiasta josta et oikeesti tiedä riittävästi, illalla olis pitänyt ehtiä paneutua asiaan mutta miehen kans tulikin riitaa niinkuin parisuhteissa joskus käy, etkä sitten enää jaksanutkaan.
Pikkuisen rajaa tähän "ikinä en pihtaa" -touhuun. Ei tota usko kukaan...
Jos joku sattui huomamaan niin tekstissäni oli tarkoitus tuoda esille myös muita asioita kuin lihominen. Toinkin niitä esiin useita.
Tarkoítukseni ei ollut väittää että lihominen olisi haluttomuuden takana. Joillain voi olla pelkästään sekin, mutta parisuhteessa ja ihmisen elämässä on paljon muutakin, jos luette tekstini uudelleen. En haluaisi leimautua lihavuuden vastustajaksi tai pinnallisuuden kannattajaksi.
Kokonaisuus ratkaisee.
Vastaus kysymykseesi: minä olen elämäni vedossa. Meillä on kaksi pientä lasta. Silti, olen laihduttanut ja jumpannut itseni elämäni fyysiseen kuntoon. Olen samoissa mitoissa kuin naimisiinmennessä. Se, mikä minussa on muuttunut, on mielestäni se, että olen äitiyden myötä löytänyt itselleni täydellisen onnen ja olen ylpeä suorituksestani naisena tässä suhteessa. Olen tyytyväisempi vartalooni ja kuljen mielelläni pienissä hepeneissä kotona ja haluanhaluanhaluan!!!!
Mutta mieheni taas on muuttunut toiseen suuntaan. Hän on lihonut kaksoisleukaa myöten. Hän tulee töistä kotiin ja heittäytyy sohvalle TV:n ääreen. Hänestä on tullut isi, kun minä haluaisin vielä sen oman kumppanin. "Eikös tässä nyt näin vaan elellä?" hän sanoo. Totisesti, voitettuaan minut, kuten asian ilmaisit, tuntuu, ettei hän viitsi tehdä mitään suhteen eteen. Älkääkä nyt väittäkö, että työ on niin raskasta jne. Minullakin on ura, olen vaan tällä hetkellä vanhempainlomalla. Tiedän kyllä, mitä se on. En ymmärrä, milloin minusta tuli rasite, kuten työstä? Joskus olin piriste. Baarissa ja muualla miesten katseet perääni oikein tuntee. Ihailu tuntuu hyvältä, se todistaa, että minä OLEN viehättävä. Mutta miten saan oman kultani taas intohimoiseksi???
Olet kirjoituksesi perusteella elämäsi kunnossa, kaunis, energinen, halukas, aktiivinen, nainen parhaimmillaan.
Kenties miehesi tuntee alemmuutta rinnallasi, ehkä hänen on vaikea uskoa että oikeasti rakastat ja haluat häntä. Ehkä miehesi itsetunto kaipaa hieman pönkittämistä sen sijaan että koetat aktivoida häntä pienellä naljailulla sohvalla makaamisesta, kasvaneesta keskivartalosta ja 'ukkoontumisesta'.
Käännetäänpä asia niin, että naisena ikääntyminen ja iän mukanaan tuomat muutokset vartalossa aiheuttavat naiselle itselleen stressiä omasta ulkonäöstä, mikä vaikuttaa myös seksuaalisuuteen. Kiukkupäivänä MTV:n piukat kinkut pistävät vituttamaan ja ei voi kuvitellakaan olevansa haluttava. Kaikkihan noita kuumia beibejä haluavat, ja minä olen vain minä! Ulkonäkökeskeisyys nimenomaan aiheuttaa haluttomuutta. Pitääkö kaikkien julkkisämmienkin esitellä itsensä alasti iltapäivälehdistölle! Minä olen kateellinen, epävarma ja teen vertailuja.
P.S. Ikää vasta 26 vuotta, halut huipussa ja kaikki ihan OK. Kiukkupäiviä kuitenkin on, mutta onneksi seksi on hyvä tapa purkaa kiukkua!
Tuntui hyvältä lukea selvästikkin ajattelevan ihmisen tekstiä näiltä palstoilta.
Kiitos, Profile!