pikku kalle luulee olevansa päättäjä
voi--- voi
6
249
Vastaukset
- tuleekalliiks
lähtee muutama euro tästä kunnasta
- Pienin_askelin_tuloksiin
Setälä ja Kaunisto ehdottivat kunnanvaltuustolle jo kesällä 2007 Letkun ja Teuron koulujen sulkemista. Eipä onnistunut silloin. Nyt Letkun ja Teuron koulujen sulkemisen takana on kunnanvaltuutettujen enemmistön allekirjoittama valtuustoaloite ja sen perusteella tehty kouluverkkoselvitys.
- Valinnanvapaus
Kateus vaatii "tasapuolisuutta". Kateus vie kalatkin vedestä ja tappaa kyläkoulut ja sitä mukaa Tammelan kylätkin. Kateus tuhoaa kaiken.
- hyvinpettynyt
"kyse ei ole säästöistä" tenhotetaan. onko tämä siis pelkkää vittuilua????? ja sit haetaan sääliä 21.2 f.l.ä ja selitellään omaa tyhmyyttään.nuokin jotka eivät osaa ees äänestää pitää kiireemmin vaihtaa
- mietieka
taitaa pojalla olla iso ego
- Kaikkea_nähnyt
Kyllä Kalle on päättäjä. Luottamushenkilöiden enemmistö kulkee perässä kuin "pässit narussa" vailla omia mielipiteitä! Ja tuloksia syntyy pikavauhtia, kunhan vaan ei kukaan tee valitusta. Tosin sekin on turhaa, sillä päätökset pannaan pikaisesti täytäntöön valituksista piittaamatta. Niinhän on ennenkin aina tehty!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2353011Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell141692Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.91368- 1031226
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1291221- 751127
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531042Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581035Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717947- 135932