Wanhoihin ihmisiin suhtaudutaan mm. mediassa ja meillä Suomessamme lisääntyvänä ongelmana, kulueränä, eläkkeitä halutaan pienentää, vaippoja vähennetään hoivakodeissa, ulkoilutusta ei ole viiteen vuoteen ollut vanhukselle hoivakodissa (=oli eilinen Tv-ohejlma 15.2.16), liialla lääkityksellä on seurauksensa.
Hoitajien määrästä "taistellaan", vanhuuslakikin tehtiin,
mutta
toimimattomuus on ongelma, kotiapuja ei saada tarpeeksi, hoitopaikkaa odotellaan vuosia jne jne... onko vanhukset rupusakkia joista toivotaan eroon.
Miksi vanhuuteen suhtaudutaan kuin se olisi ongelma, kaikki me kuitenkin ikäännymme, vanhenemme.
Mielestäni maalisjärki jo puoltaa ulkoiluttamista, edes silloin tällöin ULOS. Mikä riemu se olisi vanhalle! Liikuntaa ja raitista ilmaa!
Rasismi on aate tai toiminta, jossa ihmisten rodun, etnisen taustan tai biologisten eroavaisuuksien tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien erilaisuudella perustellaan ihmisten eriarvoista kohtelua eli syrjintää.
Rasismiksi voidaan kutsua myös toimintatapoja ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Miksi yhtä ryhmää syyllistetään ja saa pompottaa ikäänkuin ikä ja iäkäs olisi pahis ja kuluja tuottava ongelma.
Arvokas vanhuus kuuluu kaikille ja hehän he ovat maatamme rakentaneet nämä kasiysikymppiset.
Tietääkseni mm koirille kuuluu ulkoilutus, lakisaadettyä, miten ovatkaan nämä vanhukset oikeutuksineen tässäkin asiassa. Eikö laki kuulu kuin koirille?
Asiaa puhut. Ulkoilu kuuluu vanhuksille jopa ihmisoikeutena sanoisin totuuden nimissä, ja mitä tekee meidän eduskunta....kuunteleeko ihmisten huolta, jotta asia paranisi edes koirien ulkoilulluttamisen tasolle ja tietysti yli sen.....