Olipa mielenkiintoista lukea ,okulaisten kuulumisia niiden jotka olivat silloin nuoria.Jolloin saarikkaan lava olin tanssipaikka ja kalattoman lava.Myös uimapaikkana saarikas hyppytorneineen.Kuten myös palorannan lava.Ihania hyviä tanssipaikkoja ,kyllä tuli paljon käytyä ja hauskaa oli sellaista vijatonta liikunnan tanssin hurmaa.Olispa mukava jos nämä keskustelut jatkuisi!Kuinkahan paljon senaikaisia nuoria muutti muualle opiskelun ynnä muun merkeissä .Ehkä on myös jäänyt okuun tietysti.Jospa näin törmäisi tuttuihin tämähän on sitä tätäpäivää.Mielenkiintoista jatkuuko nämä keskustelut?
ent.okulainen
Ent..okulainen
724149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 72
Vanhimmat
Saarikkaan lavalla kävin tanssimassa, silloin ei Kalattoman lavalla ollut tansseja. Myöhemmin taas aloittivat kalattomallakin. Harmi että on nämä muistorikkaat lavat purettu. Palorannan lavalla on kesällä taas tansseja. Olen kerran kesässä käynyt.
Saarikkaalla käytiin uimassa, uin myös Kalattoman lammessa vaikka sanoivat veden olevan heikkolaatuista.
Tarkoittamaasi keskustelua on käyty mm
Muistoja Outokummusta ryhmässä. Facebookissa on myös entisille nuorille outokumpulaisille tarkoitettu ryhmä. Siihen kannattaa liittyä
Entiset outokumpulaiset.
Muistoja Outokummusta on oikea nimi
Muistoja vain on Okun loisto kaivoksen siivellä, väkeä oli paljon ja elinvoimainen kylä kaikin puolin. Kuihtuminen on sana jolla hiljentyvää kylää voi sanoa, kuolonkorahtelu alkoi kaivoksen lakkautuessa eikä loppua näköpiirissä. Väki vähenee mutta pidot ei parane, tyhjiä asuntoja liikehuoneistoja pilvin pimein.
Surullista mutta totta että kaivoksen lakkautumisen jälkitiloissa ollutta yhtä köyttä vetoa ei enää ole. Yhteistyö ja pitkän tähtäyksen suunnittelulla ja toteutuksella saimme teollisuuskylän pystyyn, olisimme saaneet enemmänkin mutta yhteinen tahtotila katosi ja eikä löydy enää sekään.
Kaivos on edelleen mutta se jakaa mielipiteet kahteen leiriin, rahaa on tolkuttomasti vienyt ja toisin kuin teollisuuskylä tuottaa hyvinvointia verotuloina sun muita kautta kaivos ei siihen pysty mielestäni koskaan. Kaivos pitää yksityistää aivan kuin teollisuuskylän yrityksetkin on yksityisiä sekä yhtiöitä ja pyörivät lamankin aikaan hyvin.
Kaupungin tehtävänä ei ole kuin rakentaa puitteet ja yrittäjät vuokraa tilat ja tekee tuloksen sikäli kun matkailussa mahdollista. Suuresti epäilen kaivoksenkin pyörityksen unohtuvan tahtotilan puutteeseen, Vuorenpeikonmaa oli hyvä tuottavakin yritys mutta sekin vaan lopahti omaan mahdottomuuteensa ja kaivos on seuraava kohde. Epäonnistujiin kuuluu vielä Särkiselkä jonne veroeuroja on upotettu mutta uutuuden viehätyksen kadottua kukaan ei pidä rakenteista eikä mistään huolta.Pian on kaikki paikat rempallaan ja turvallisuus kärsii matkailijoilla jotka sinne eksyy, markkinointiakaan ei ole vuosiin ollut enää.. Kunnollinen markkinointi puuttuu ja on puuttunut kaikilta toiminnoilta vuosien varrella..
Surulliseksi tulen käydessäni harvakseltaan entisellä kotipaikkakunnalla, tosiaan jäljellä ei ole kuin muistot, hiiltyvät rauniot...
Sepä taitaa olla juuri noin ,ainahan sitä seuraa mihin suuntaan oku on mennyt .Kyllähän siellä oli myös vuonoksen kaivos eikös sekin lopetettu?Muistan ,kuinka sieltä tais mennä maatilojakin kaivoksen myötä ,vain kuinka se olikaan .Nimittäin siellä oli tuttuja maanviljelijöitä,myös meidän sukulaisia ,no se oli kai sitä aikaa.Okun vanhakaivoshan on nähtävyys sinänsä.Kyllähän siellä okussa paljon muistoja on .Nykyisin kai pienyritysiä ja vähän isompiakin .Olispa ihan mukavaa jos kuulisi mitä silloin ennen ,sen ajan nuorille kuuluu tänäpäivänä ?Kyllähän joistakin on tietoa ja kuulumisia he jotka on lähteneet okusta muualle .
Käytiin 60-luvulla vuonoksessa kavereitten kotipaikalla jonka yhtiö oli ostanut kaivoksen tieltä. Oli vielä siinä vaiheessa kaikki rakennukset ihan paikallaan. Aika lohduton oli tunnelma vaikka hyvät rahat kuulemma yhtiö maksoi. Ostivat Vellasen paikan alavin lösmästä. Vai oliko se tuommonen se nimi.??
Se oli juuri noin ,kyllä siellä Vuonoksesa tuli käytyä oli sukulaisten talo joka myös meni kaivoksen myötä pellot talot.Paljon muita Kuittitste,Sikomäki ,laukkasten ynnä muide tilat .Niin se taisi olla .Kuinka sen Vuonoken kaivoksen kävikään ?
Vauhkosen veljessarja. Mitä mahtaa kuulua heille....
Paljon on muistoja ja niin hauskoja ,ja sekin kuinka okun pojat olivat kohteliaita hyvin käyttäytyviä ,ja ihania tanssijoita niinkuin minun veljeninkin.Niin sitä yhdessä käytiin samoissa tansseissa .Saarikas,kalaton viinijärvi polvijärvi ja palokunnan lava ne ainakin oli sellaisia joissa käytiin kesäisin .Talvella olikose seurojentalo sillä oli aivan oma nimikin no eipä nyt juuri tule mieleen?
Niistä kohteliaista ajoista on kaikki mennyt taaksepäin, lavoista ainoastaan Paloranta on olemassa ja kesäisin silloin tällöin siellä tanssitaan. Seurojentalo taitaa olla jonkin näköinen nuorisotila, kylä hiljainen ja osin jopa autiokin ainakin iltaisin. Perjantai -lauantai illat oli keskustassa vilskettä kun me suuret ikäluokat pyörimme siellä kapakoissa ja ajoimme "pillurallia" keskustassa. Perinteet on kuolleet ja muuttuneet täysin, tietokoneet ja älypuhelimet ovat köyhdyttäneet menoa..
Kaupungit ja kylät pysyvät paikoillaan ,ja meno niissä muuttuu ajan kehytyksen mukaaan näin se on .Silloin ennen eipä tainnut paljon vaihtoehtoja ollakaan ,tosin kyllä erilaiset urheiluseurat vesa .partio ja mitä niitä olikaan tarjosi ,kyllä nuorisolle toimintaa.Jotka ehkä vieläkin okussa toimii.Kyllä tämä tietoyhteiskunta antaa mahdollisuudet joka suuntaan kehitys on ollut valtavaa joka on hyvä asia.Oliko nuoriso silloin onnellisempaa ,kun ei ollut kaikkea ja kumminkin oli se mitä silloin sen ajan menoihin tapahtumiin kuului.Olen yrittänyt täällä tavoitella henkilöitä ,Malisia ,Kasurisia ,Suvantoja ,ja ynnä muita .Olis kiva kuulla miten okun poikien on mennyt?
Mikä se varaosaliike oli joskus 80-luvulla pääkadulla?
Kaalimato!!!
Hiltunen se oli.
Servolla pruukattiin käydä 70-luvulla kerran viikossa. Joka kerta tupa täysi.
Tulehan pois sieltä Kuopiosta Outokumpuun asumaan
Huomasin ,että täällä on samalla nimimerkillä joku toinenkin ent.okulainen .Ei olla samoja kai täytys muuttaa nimimerkkiä .Minä olen uusi kirjoittelia ,ja aivan vain kun huomasi ,että täällä on tälläiset muistelu sivut 50-60 nuorista.Eipä täällä nyt tosin ole paljoa enää kirjoittajia näkynyt .No missä kaikki ovat ?Kirjoitelkaa !
Facebookissa on mukava Entisten nuorten Outokumpu - palsta. Siellä on kiva viestitellä, kun kaikki ovat omilla nimillään.
Siellä on hienoja juttuja ja kuvia.
Kiitos ,olen kyllä Facebookissa ja omalla nimelläni ,mutta onko siellä juuri meidän ajan nuoria ainakin on kyllä oku sivut jonne kaikki kirjoittelee.Sitten on tälläinen niin sanottu suljettu juttu ,onko jotakin muuta vielä?Olen juuri yrittänyt löytää meidän ajan nuoria ?
Nimiä älkäätte hyvät igluihmiset laittootten
Siellä ollaan omilla nimillä ja hyväntahtoisella meiningillä.
...kumpu on sellainen
Osattiin sitä ennenkin. Oltiin pentuna uimassa kuusjärven rannassa kun sinne peruutti karja-auto ja kuski pesi kaikki sonnat suoraan siihen matalaan uimarantaan. Lähettiin poikkeen. Seuraavana päivänä oli ranta puhdas. Kaikki sonta meni kuusjokee pitkin sysmäjärveen.
Kuusjoesta saatiin paljon ahvenii,katiskat kapeikkoon ja pollakallakahtapuolen jokee läpsittiin,niin kohta oli kalaa .Yhen Vänskän kans kalastettiin.
Eikös aivan luonnon mukaista lannoitusta.Tänäpäivänä aivan luomua.No Sysmänjärvi oli aika lähellä lapsuuden kotiani.Uimassa käytiin saarikkaalla joka oli aivan liki.Tietysti myös kalattomalla ,taisi tulla uima kielto kalattoman järveen jos nyt oikein muistan .Oli vesi sen verran likaista ?
https://www.youtube.com/watch?v=2vvmpN4b-B4
Voi sentään :) kuinka mukavia muistoja Saarikkaan lavalta.
Kyllä on myös hauskoja iloisia muistoja saarikkaan lavalta.Oli aina niin iloiset menot ja oltiin kovia tanssimaan .Ihanaa oli.
Yhtiöläiset sai venevajapaikkoja pitkälahteen. Me rakennettiin sinne kans semmonen. Oli ison järven tuntua kun laitasaaren kohdilla isolta selältä puhalsi. Pakko oli hankkia perämoottori kun jo pitkään niemeen oli soutamista. Kantolevän Jaska siellä oli touhuamassa usein.
Onpa hiljaista missä kaikki muistelujen kirjoittajat ?Vain eikö tämä sivu oikein olekaan hyvä ?Kyllähän täällä oli aivan mukavia muisteluja !
Muistoja niin monenlaisia liittyy Okuun, noin 40 vuotta asuin paikkakunnalla joten monessa mukana on tullut oltua. Rakastunut en ole koskaan Outokumpulaiseen typykkään enkä liiemmin muualla kuin ravintolassa joskus kävin.
Elämää rakensin muualla ja sitten kun aika oli kypsä muutin pois lähemmäksi työpaikkaa ja ensimmäistä tosirakkautta. Olen onnellisesti naimisissa sekä elämääni uudella kotipaikkakunnallani erittäin tyytyväinen.
Näin jälkeenpäin olen miettinyt miksi en muuttanut jo aikaisemmin, elämä ei olisi mennyt hukkaan nysvätessä pikku paikkakunnalla jossa ei ollut tulevaisuuden rakennukseen mahdollisuutta...
Ei todellakaan ole tämä foorumi hyvä. Ihmiset eivät tajua että henkilöiden nimiä mainiten he saattavat jopa muistella heitä jotka ovat "muilla manan majoilla" eikä välttämättä sukulaiset siitä pidä ollenkaan.
Eikä vielä elossa olevatkaan. Tuliko edes mieleen tälläinen mahdollisuus.
Kunniottavasti täällä tolokun ihmiset kirjoittaa ja muistelee. Ei kukaan pahoita mieltään jos asiallisesti ollaan.
Niin se on juuri noin ,täällähän on ollut niin mielenkiintoisia mukavavia juttuja.Aivan niiltä ajoilta siis 50-60 luvulta ,kun oltiin nuoria ja vijattomia ,kyllä niitä on ilo muistella.Täällä olen iloksen lukenut ,kyllä tuttuja nimiäkin on vilahdellut.Niinkuin minäkin ja moni muu varmasti muutti okusta muualle .Oku on aina paikka josssa on ilo käydä siellä on vieläkin menoa ja meininkiä.Tottahan sen ajan olot ja menot oli aivan erilaiset.Maailma muuttu eletään tietoyhteiskunnassa ja pysytään kehityksessä mukana .
Mikäs siinä jos porukat "tolokusti" malttavat kirjoitella eikä kuten jossain aiemmassa huomasin heidän nimillä , sekä kaikilla koruuksillaan ja "viinanhaku"- reissuillaan retostelevan. Ei kovin antanut hyvää kuvaa kirjoittajista eikä kohteistakaan joista jo osa edesmenneitä.
Niin se elämä meitä viskelee, yhden sinne ,toisen tänne.....tuonne ja ikäähän sitä alkaa tulla. Useinhan se siellä nuorna miesnä oli tapana kysellä tavatessa että noooh "saitkos"? Mutta nyt kun joskus senaikaisen kesällä tapaa niin kysytään että
"mitäs lääkkeitä ne sulle syöttää "? ;-) Huoh !
Jokainenhan kirjoittaa omia mielipiteitään,ja kokemustensa kautta niin vaihdetaan ajatuksia .Ehkä on myös hyvinkin avoimia keskusteluja asiallisia.Jaha sellaistako ne nuoret miehet kyseli silloinkin .Nuori on nuori silloinkun hän on ja aina aito ihana ihminen.Eihän ihminen ole miksikään muuttunut .Jokainen on tosin oma yksilönsä ja se on hieno asia .
Toki näin ja tämä ketju taitaakin olla siisteimpiä mitä nyt hetken seuranneena taas olen havainnut täällä olevan. Jotenkin ns. "tökkii" aika pahastikin tuo monessa ketjussa tapahtuva räävimen, milloin henkilöitä, milloin yrityksiä kohtaan. Jopa hyvinkin sairailla tavoilla.
Aikansa ilmentymää varmasti tuokin.
Meillä kun ei silloin tätä nettiä ollut, asiathan "neuvoteltiin" nenätysten ja se oli sitten siinä. Ja taas kaveerattiin vaikka saattoi jonkun nenu neuvottelussa vähän "punastuakin".
Ja kiiruusti taas tyttöjä vilikuilemaan, salassa tai vähemmän salassa mutta peli kävi kuten teeren soitimella.
Hieno aloitus, mukavaa muistella vanhoja hyviä aikoja. Poismuuttaneena noin 30 vuotta sitten ei ole juurikaan kontakteja Outokumpuun mutta onneksi on facebook ja miksei nämäkin sivut menee kun suodattaa mahdolliset asiattomuudet pois.
Ylipäätään ihmettelen keskusteluja Okun omasta ilmapiiristä onko se niin ahdistavaa kuin joissakin ketjuissa väitetään. Mielessäni on ollut kauan käydä paikkakunnalla, voiko siellä majoittua missä kaksi henkeä ?? Ruokailumahdollisuuksia varmastikkin on ja vanha kiistelty kaivos. Vieläkö Särkiselällä voi leiriytyä matkailuauton kanssa ja löytyykö sieltä ruokapalveluita ??
Katsotaan kesäloma aikaa saammeko aikaiseksi käydä paikkakunnalla, mukavaa nähdä mitä kaikkea on viimeisen käyntimme jälkeen tapahtunut sillä parikymmentä vuotta on edellisestä käynnistämme.
Itsekin ihmettelen paljon erittäin negatiivisen kuvan antamista Okusta sillä käyn siellä joka kesä eri aikoina enkä tuollaista ilmapiiriä ole juuri havainnut. Ainakaan asioidessani kaupungissa. Kaikissa paikoissa on ollut ihan erinomainen palvelu ja ihmiset ovat pääsääntöisesti ihan mukavaa porukkaa.
Olen itse ollut sieltä poissa yli 40 vuotta.
Tietysti paljon on muuttunut mutta kyllä esim. majoituspalveluja näyttäisi aika hyvin löytyvän ja eikös ihan keskustassakin Malmikummun tiloissa toiminta jatku myös. Mutta jos haluaa enemmän luonnon keskelle niin tässä linkissä on jo aika paljon vaihtoehtoja, ja käsittääkseni myös Särkiselän aluelle muutama vuokramökki toimii kesäisin. Caravan-campingistä en tiedä, ehkä paikalliset valistavat?
http://www.mökit.fi/vuokramokit/outokumpu
Jostain syystä tuo linkki ei näyttänyt toimivan, kokeillaan tätä googlen kautta :
https://www.google.com/?gfe_rd=cr&ei=6FNzVMeaN6ir8weu4oDoDA#q=vuokramökki outokumpu
Neuvottelut on mielenkiintoisia aina ...no parhaat ratkaisuthan syntyy saunomisen yhteydesssä sehän on ollut kautta aikojen .Mikähän siinä onkin sauna on meillä suomalaisilla in..niin se vain on ...kyllä se vaikuttaa ihmiseen myönteisesti leppoisasti.
Niin, onko "neuvottelut" nyt entisajoista siirtynyt enemmän rähjäämiseksi tänne nettiin? Ei muisteta sitä nettietiketin "kultaista sääntöä", että älä kirjoita tänne sitä mitä et voi kasvotusten sanoa.
Sauna, kesä, vesi, metsä, siinähän ne meidän eräät "elementit" mistä voimia ammenetaan, asioistakin sovitaan leppoisasti näiden äärellä kunhan ei liikaa sitä "neuvottelujuomaa" ole tukan alla. Ainakaan sitä r-merkkistä.......
Kaunhan sieltä okusta pois on oltu ,koska kaikki on keskittynyt aivan muualle päin suomea.Kyllä lapsuuden kotiseutu on ajan mukana kehittynyt aivan samalla tavalla .Ei mielestäni ole mikään takapajula aivan niinkuin joskus on saanut ymmärtää.Avoimia ystävällisiä on ihmiset siellä aivan niinkuin ennenkin ei polvi pojasta ole muuttunut.Mitäänhän ei voi yleistää aina löytyy yksilöitä.Onhan siellä Malmikumpu ynnä muut joihin voi majoittua.Pitkässälahdessa mökkejä ,ennen muistaakseni omisti kaivos yhtiö ,olikohan se noin ?Niitä ainakin vuokrattiin matkailijoille.
Malmikumpu on menossa konkurssiin, Pitkälahti ollut kiinni jo vuosia, matkauluinfoa saa etsimällä etsiä.
Konkurssiin menossa? Jaa, no tuo oli uutta sitten viime kesän, eikös siellä jokin ruokapalvelutoimijakin ollut majoituksen ohella. Noista, Luotoniemen, Louhirannan mökeistä yhtiön omistuksessa taitaa olla jo tosi pitkä aika, menikö ne sitten yksityisille myyntiin.
Mutta kyllähän noita majoituksia silti löytyy, vieläkö Muuramen paikka toimii? Useat metsästysseurat vuokraavat majojaan myös, ainakin Omy., lähellä keskustaa, kauempana mm. Törisevän Erä, Itä-Kuusjärven Em., jne. Kannattaa kysellä noistakin ihan hakemalla netistä yht.tietoja.
Jotenkin aina on ollut vähän vaisu kuva että Oku mainostaa valtakunnallisesti hieman "aneemisesti" itseään jolloin tietämättömän voi olla vaikea osua kohteeseen. Voin olla väärässäkin kun itse tietää noista eikä niin seuraa muuta informointia. Mutta harvoin sattuu silmiin jotain Okusta, muuta kuin täällä, eikä täällä kovin positiivista juurikaan.
Okusta ei liiemmin etelä suomessa tiedetä. Okussa syntyneenä ja noin 12 vuotiaana muuttaneena seuraan uteliaisuuttani mainontaa ja markkinointi on minimaalista ja väritöntä. Olen käynyt toissa kesänä ja juttelin paikkakuntalaisten kanssa paikkakunnan matkailusta ja siihen olennaisesti liittyvistä asioista. Hirmuinen tohina tuntui olevan menossa kaivoksen kimpussa ja en voi kuin ihmetellä paria asiaa.
Vastustajia kaivoshankkeelle tuntui riittävän paljon sen menestymismahdollisuuksia epäiltiin suureen ääneen. Okun talous oli silloin pahasti - merkkinen ja pelot sijoituksien järkevyydestä ihmisillä oikeutettuja.
Missä viipyy asialliset markkinoinnit jos matkailuun on sijoitettu miljoonaluokassa, tuote pitää markkinoida oikein ja markkinointiin saa ulkopuolista apua ja neuvoja tarvittaessa. Ulkopuolinen markkinoija on monasti puolueeton taho ja näkee asiat totuudenmukaisesti.
Toimeksi ja pian muutoin hyvä alku valuu kämmenille ja hanke kokee saman kohtalon kuin vuorenpeikonmaakin...
Juuri näin olen itsekin havainnut ettei juuri mitään positiivista kuvaa ainakaan etelän puolessa oikein Okusta tunneta, tai tiedetä. Erittäin moni luulee että koko kaupunki on pelkkää raunioita, pöllyäviä kiisujäte-kasoja jne.
Ja silti Oku on nk. keskellä joka puolella olevaa luontoa, lukuisine hienoine kalastusjärvineen joita ei juuri näe mainostettavan missään.
Marjastuspaikat erinomaisia, samoin muuten vaikka saloja samoiluretkiä varten jne.
Ja kyllähän se kaivoskin on monelle (joka on käynyt) uudelle melkoinen kokemus jos ei ole eläissään juuri pyöräkellaria kummemmassa käynyt. Ja lapsille etenkin oli jännittävä kokemus päästä maan uumeniin.
Hieman nyt tätä palstaa seuranneena myös on todettava tuo todella negatiivinen suhtautuminen ja jopa yrittäjien mollaaminen vaikka toiminta ei olisi edes alkanut vielä.
Laitetaas nuorelle polvelle "muistoja" ja miksei niille ent. kavereille joiden kanssa useita vuosia sai työskennellä ennenkuin "muailima kuhtu" isolle kirkolle. Tää nyt vain liveversio joten äänentoisto ei ihan priimaa mutta muistot ovat.
https://www.youtube.com/watch?v=1yuIu79r7bM
Niinhän se on ne muistot,ne muistot silloinkun oltiin nuoria ja nättejä ,nyt ei kovin nuoria mutta nättejä niinkös se meni.....?Ehkä on niitä ikäviäkin muistoja ,mutta mikähän siinäki on ,että aika kultaa nekin positiiviseen muotoon.Ehkä on ihmismieli ajattelu ,että osaa nähdä kaikessa hyvää ja kasvunvaraa on olemassa.Sellaista ahaa elämystä.Jokaisella sukupolvella on omalaisensa kultuuri.Niistä muistoista ne on aina joita ollaan koittu yksilönä ja yhdessä.No ihanaahan niistä on jutustella ,kun esim..kohtaa jossakin ihmisiä heitä jotka ovat juuri sieltä okusta päin .Vaikka eivät tuttuja olekaan .Se vain tuntuu ihan niinkuin olis samaa sukua ,mutta eri maata.No sekin on sanonta!
".Ehkä on ihmismieli ajattelu ,että osaa nähdä kaikessa hyvää ja kasvunvaraa on olemassa."
Tottakai ikäviäkin muistoja kaikille liittyy mutta terve piirre ihmisissä, meissä on juuri tuo mitä kirjoitit. On siis merkki hyvästä ettemme ole "pysähtyneet" menneeseen ja pystymme uudistumaan jopa täysin uusiin olosuhteisiinkin.
Paljonhan maailmalla on tavattu, ja toivottavasti tullaan tapaamaan edelleen ihmisiä joilla jotain yhteyksiä, tai muistoja Okustakin ja kyllä ne jutut alkavat kivasti luistaa. Olihan Oku kaivoksineen kuitenkin myös isolta osan pitäjää (ja naapuripitäjienkin) kylineen se suurin työllistäjä, maanviljelyn ohella.
Minäkin olen asunut muualla melkein 40v mutta käyn joka vuosi okussa pari kertaa. Aina kun ullalta päin ajelee rautatiesillan ali kylälle päin niin tulee sama tuntu kuin nuorena linja-autossa oppikouluun mennessä. Ne harvat ikätoverit joita näkee ovat jostain kumman syystä harmaantuneet. :)
Niin, aika mukavakin se tunne joskus on kun alkaa tutut maisemat vilahdella näkökentässä, tulipa mistäpäin tahansa. Mutta minkähän ihmeen takia ne kaverit siellä ovat harmaantuneet? :)
Luulenpa että taas tulevalla viikolla ne "väristykset" muistoineen ovat ajankohtaisia.
Juuri tänään tuossa juttelin sellaisen umpi "rantaruotsalaisen" kanssa joka mm. 60-luvulla oli siellä kierrellyt eri orkestereissa lavoilla keikkamuusikkona. Hämärästi hän muisti Kalattoman ja Pyttylammen lavat joissa ainakin oli käynyt. Ja tarkemmin muisteli että oli siellä "pirun huonot" tiet ajella ! Mutta mukavaa porukkaa.
No lohduttelin että jos tanssit ovat lavoilla loppuneet niin tiet ovat kohta (ainakin) taas yhtä huonossa kunnossa kuin silloinkin. Ja ihan speciaalisti oli mieleen jäänyt väli Varkaudesta Jns-Kuopiotielle, "etteikö tämä korpi koskaan lopu"?
On se ihmisellä toi tunnemuisti myös joka väräyttää montakertaa ensimäisenä joitakin asioita pintaan ,ainakin siellä lapsuuden maisemmissa.Sitten alkaa muistelu ,että niinhän se oli .Ainahan me ensimäisenä reagoidaan tunteella ja sitten tulee se niin sanottu järki kulta....ja ajattelu....sen myötä.Onhan se niin ,että lapsuuden maisemat ja siellä käymiset herättää aina muistoja ja tunteita .Mikähän siinä onkaan ,kun todella Varkaudesta Jns-Kuopiotielle se väli tuntuu niin pitkältä?
".Mikähän siinä onkaan ,kun todella Varkaudesta Jns-Kuopiotielle se väli tuntuu niin pitkältä?"
Se on sen pitkän(kin) odotuksen jälkeen pitkän matkan viimeinen "pikataival" ja sillä se joskus tuntuu loppumattomalta........
Nyt se pöytälahdentie vasta huonossa kunnossa onkin. Taisi olla 70-luvun alkupuolta kun sinne asfallti vedettiin. On tainnut siitä saakka olla oman onnensa nojassa se tie.
Niinkuin Ent.Okulainen kirjoitti tunnemuistista niin siltä taipaleelta pelaa se lihasmuistikin :) Taisi olla niin että silloin vedettiin sitä pintaa tekemättä niitä kunnollisia pohjatöitä. Samalla tavallahan se kukki ylös sitten kuten osin Polvijärventiekin, ainakin Vuonoksen kohdilta joissa savimaat alla.
Mutta eihän ne silloin kuin vähän menoa hidastivat, mopolla, "jopolla" tai millä tahansa.
Niin muistija ja muistoja on monenlaisia .Aistit ja muistit on joka ihmisella ,myös ihomuisti joka kuuluu myös moniin aisteihin ,kun sitä kautta tulee mieleen asioita.Sepä niistä asteista.Eikös aika paljon oikase se pöytälahdentie okuun ,kuin menis Varkaudesta jns-tielle ?
40 vuotta asuin paikkakunnalla ja kaikenlaisia juttuja kohdalleni sattui ja tapahtui. Töitä oli enemmän kuin 12-14 tuntiin vuorokaudessa 24-7 kerkesin tekemään. Särkyi selkä ja siihen katkesi työura joka oli ratkaiseva tapahtuma elämässäni.
Pääsin sairaseläkkeelle ja kuntalaisten suhtautuminen muuttui kohtaani täysin. Sain korvilleni milloin minkinlaisia juoruja --- laiska, kunnan elätti, työnvieroksuja... Siis en ollut tietenkään kenellekkään kertonut että miksi työntekoni loppui sillä yksityisyys kuuluu meille kaikille. Perhe oli tukenani täydellä sydämellä raskaina aikoina ja siitä kiitos heille. Vaimoni kävi tuolloin Joensuussa töissä ja ehdotti muuttoa Joensuuhun, no melko helppo oli myydä silloin asunto Okusta ja muuttaa Joensuuhun jossa olemme viihtyneet verrattoman hyvin.
Selkäni on edelleen kipeä ja työhön en pysty mutta mieli on virkeä ja Joensuun ilmapiiri raikas ja ihmisystävällinen Okulaiseen verrattuna. Meidät otettiin asuinalueella tosi hyvin vastaan ja olemme tykästyneet asumiseen Joensuussa, palveluita on ja kilpailu pitää hinnat kurissa. Ostimme OK. talon ja sen tontilla riittää mukavaa puuhastelua päivittäin.
Vierailemme Okussa tuttava perheen luona muutaman kerran vuoteen, muutoksen huomaa paikkakunnalla hyvin kun on poissa 15 vuotta. Selvästi hiljaisempaa, ränsistyneempää, apaattisempaa on kaupungin meno kuin silloin lähtiessämme. Lienee asukkaitakin tuhatkunta vähemmän kuin vuonna 2001.
Emme ikävöi takaisin ollenkaan meillä on hyvä elää ja olla täällä maakunnan pääkaupungissa. Juttuni meni asian viereen mutta ajattelin kertoa oman näkemykseni asiaan..
Rehellisyys maan perii ja sinulle se on perinyt uuden asuin -ja kasvupaikan, ilman negatiivista ilmapiiriä. Näin pitää mennäkin, olla rohkea ja valmis muuttumaan ja muuttamaan, vaihtamaan ympyrää.
Itse olen viettänyt etelä-suomessa jo...47 vuotta. Juuret (ja mökki) on pohjois-karjalassa.
Minä olen elänyt täällä Outokummussa kohta 50 vuotta ja hyvin olen viihtynyt. Kohta alan olla entinen nuori.
Katsotaan muuttuuko mielipide. En usko, sillä täällä on niin paljon hyvää.
Maailmalla paljon kun pyörii ja palaa tänne takaisin , huomaa perspektiivin. Jos etelä suomessa tappelet parkkipaikasta ja maksat siitä.. täällä voit ajaa kaupan oven pieleen jossa on aina ystävällistä porukkaa, kauppiaasta lähtien. Koskaan et tarvitse jonottaa kaupoissa. Luonto on niin lähellä , voi vaan miettiä mille järvelle tänään menis. Ihan yökötykseen asti kun aikoinaan joutui työn puolesta olemaan hesan keskustassa, en todellakaan enää vaiha sinne. Itse oon tänne aikoinaan muuttanut, pyörinyt maailmalla työn puolesta ja tämä nyt vaan on koti. Ystäviä saa kun vaan menee juttlemaan.. teeppäs sama jossakin hakunilassa...
Puolensa kaikkialla, viihdyn Helsingissä hyvin ja saan ystäviä kun olen avoin ja puhelias luonne. Välimatkat ovat Hesassa lyhyet mutta samaa luokkaa ruuhka aikoina aikaa kuluu siirtymään kuin Pohjois-Karjalan korpitaipaleilla ajat kymmeniä kilometrejä paikkakunnalta toiselle.
Olen entinen Okulainen ja juurtunut Helsinkiin enkä harkitse muuttoa takaisin, lomamatkoillani käyn Okussa sukuloimassa ja se riittää minulle. Läksin Okusta maailmalle heti peruskoulun jälkeen 16 vuotiaana, Tampereella kävin ammattikoulutuksen jonka jälkeen Helsinkiin töihin.. Töitä on riittänyt siellä 38 vuotta välillä on työnantaja vaan vaihtunut.
Eläkkeelle jään muutaman vuoden päästä täysin palvelleena jolloin siirryn mökkeilemään ja matkustelemaan. Okussakin tulen varmaankin poikkeamaan useammin kuin nykyään...
Mitään ei voi koskaan yleistää ,aina on ne hyvät ja huonot puolesa .Se vain on tärkeää missä viihdymme mitä teemme .Työ ja monet muutkin asiat sanelee pitkälti .Aina löytyy hyviä ihmissuhteita ja harrastuksia.Onhanse paljolti kiinni aseinteista.Kyllä okusta lähdettiin muualle ja viihdytty on siellä missä koti on siellähän on hyvä olla.Eihän okua voi unohtaa siellä se oli silloin sellaista meno ,mitä monessa muistelussa on tullut esiin.Nyt on nyt ja tilanteet aiva toiset.Niin se maailma muuttuu ,kaikki myös sen myötä .Täytyy pysyä kehityksessä mukana.Oku on kumminkin paikka jossa on ne varhaisnuoruuden ajat vietetty.Ainahan synnyinseudut ja paikat ovat hyvin herkistäviä ,kun niistä puhutaan menee aina tunnetasolle.
Kylläpä täällä on hiljaista ,mutta toivotellaan kaikille entisille ja nykyisille Okulaisille hyvää aurinkoista Juhannusta
Nyt tavataan oikeita ihmisiä Palorannan lavalla ja Särkiselällä. Kaikki kokolle juhlimaan!
Sinnepä palorannan lavalle piti lähtemän,mutta enpä kuitenkaan lahtenyt, oli kiva olla mökilläkin Outokummussa. nuoruuden Kummussa viettäneenä,olen mökilläni kummussa ja onnellinen kauniista luonnosta ja palvelut lähellä .Eihän mökkiläinen paljon tarvitse kun kaupat löytyy.Enpä tulllut muistojen takia kumpuun, tulin vain tutulle alueelle.Vietin koulutuksen ja työn takia muualla kymmeniä vuosia ja sinne palaan kun tuntuu tarvitsevan kaupunki elämää.Mutta kyllä muistot palaa kun ajelen kummun katua .Siellä poikia katseltiin 60luvulla ja jännää oli,tosin ujo olin,eipä liion kun tanseissa kohdattiin .Nyt kauniissa mökissäni joskus yksinäistä, en kyllä kehumaan pääse kumpulaisten ystävällisyydestä tai tutustumis halusta.Onkohan elämä ollut liian pintä,jossa ei aukene suurenpi halu tutustua ja joskus vaikka kahville tulla, olen pyytänyt.Pelkääköhän naapurit jos joutuisi auttamaaan nais-ihmisen mökkeilyä ,vaikka nurmen ajossa, jos kuitenkin ostaa palvelun ,ei talkoo mieltä käytetä,ne ajat on mennyt, tai näkee muualla.
Minä voisin hoitaa sun"puutarhaasi".
Me ollaan nykyisin vähän ujoja. Kylään lähtö ei niin helposti luonnistu.
Kun vähän tutummaksi tullaan, onnistuu ehkä kahvilla käyntikin.
Talkoohommia emme pelkää.
Vieläkö siellä entisillä kylillä myhkylä-viuruniemi-apajalahti suunnalla on mitään toimintaa. Enti vanhaan siellä oli vilskettä. Isännille pääsi heinätöihin jos ei parempaa duunia saanu.
Tiedoksi Verkusonille, että toimintaa on! Viuruniemi valittiin Pohjois-Karjalan vuoden kyläksi v. 2014 ja kylällä asuu myös uusia asukkaita ja lapsiperheitä. Viuruniemen aktiiviset yhdistykset kyläyhdistys, marttayhdistys ja metsästysseura järjestävät yhdessä ja erikseen monenlaista toimintaa, retkiä, näyttelyjä, hirvisoppaa, joulujuhlia jne. Kylätalo on Lypsyniemessä. Entisellä kyläkoululla on myymäläauto Varman tukikohta ja kylällä toimii myös muita yrittäjiä. Kesällä väkimäärä tuplaantuu, kun mökkiläiset saapuvat. Viuruniemi on Wikipediassa, nettisivut viuruniemi.fi ja Facebookissa samanniminen ryhmä. Kylällä on edelleen jokunen isäntä, heinätyöt taidetaan tehdä nyt vain koneilla. Muisteluita ja historiaa harrastetaan joka välissä ja kerätään aktiivisesti myös talteen. Vanhaa vaalien eletään myös nykyaikaa. Vilskettä siis edelleen:)
Terveisiä viuruniemeen. Katselin niitä teidän sivujanne. Tosi paljon vanhoista koulukuvista löytyi tuttuja ja jopa sukulaisia. Hienoa kuulla että kylällä on toimintaa.
Joskus 60-luvulla hain verkusoniin löpöä Nummisen huoltoasemalta. Kauppa oli erikseen siitä vähän matkaa apajalahteen päin. Eikö...?
Minulla on hyvät muistot Outokummusta kun tulin 75 kesällä työpaikka ja asunto oli valmiina yhtiön puolesta. Asukkaita oli 10800 liike-elämä kukoisti ja ravintoloita oli useita ,kaduilla liikkui ihmisiä aamuin ja illoin .
Kaivos ammattikoulun jälkeen olin keretin kaivoksessa vielä neljä vuotta ,josta lähdin rakennus työhön johon minulla oli koulutus
Näin tässä työssäni muutoksen kaivoksen lopettamisen jälkeen.
Löysin Outokummusta elämänkumppanin ja asuimme Ravintola Kuilun yläkerrassa olevassa asunnossa täältä näimme Oku:n tapahtumat aitiopaikalta livenä,
Muutimme Kaasilaan jossa oli hiljaisempi meno kuin keskustassa.
Voin hyvällä omallatunnolla sanoa eläneeni elämäni onnellisinta aikaa Outokummussa sen 14- vuoden aikana jonka asuimme yhdessä Oku:ssa .
Saimme pienokaisen joka nyt on 40-vuotias. Nyt käymme koko perhe Outokummussa sukulaisten luona useasti vuodessa.Siloin kun lähdin jatko opintoihin Joensuuhun oli tarkoitus tulla takaisin,mutta ei meille kummallekaan löytynyt työtä,joten jäimme Joensuuhun minun entiseen koti kaupunkiin .Muistelemme yhdessä Outokummun aikojamme , silloin nuorena perheenä.