Miks mikrouunissa pitää olla noin rasittava

kilahdusääni, kun se pysähtyy? Ei ole suunnittelija ollut ihan tässä päivässä.
10138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kilahtaako liian hiljaa? mulla onneks piippaa, ja kovaa piippaakin, kuulen pihalle asti kun puuro on valmis.

Äänestä
  • Joo,viisi todella kovaa piippausta kuuluu. Aamulla herättää naapuritkin;)
    Kyselin joskus kaupassa hiljaista mikrouunia,myyjä väitti että ne piippailut ja kilinät olisi EU:n määräämiä. Ilmeisesti EU viskaalit luulevat kaikkien olevan niin huonokuuloisia etteivät kuule kun uunin hurina lakkaa:))

    Äänestä

  • Minulla oli mökillä (lahjoituksena saatu) sellainen mikro, että palohälytin rupesi vinkumaan, kiitos palohälyttimen, ennen kuin mikro ehti reagoida ja savuttamaan lisää ja lämmitettävä ruoka ei ehtinyt mukaan niissä savutalkoissa: pysyi yhtä kylmänä kuin jääkaapista otettuna. No, se mikro ei saanut elinaikaa kuin kolmen savutuksen verran, sitten se lensi pihakallioon kylki edellä ja siitä romunkeräykseen.
    Menin giganttiin ja ostin uuden. Lahjoituksen antajalle en mainostanut hänen mikronsa erinomaisuutta. Turhaa nolaamista.

    Äänestä

Minun monitoimiuunini mikroaaltotoiminto piippaa viisi kertaa, kun sen aika on täyttynyt. - Muiden toimintojen päätyttyä se taitaa olla ihan hiljaa.

Äänestä

Onneksi sama suunnittelija ei ole päässyt sotkeutumaan pesukoneen tai pölynimurin virityksiin. Pölynimuri rääkäisisi, että nyt on kuule siivottu tarpeeksi. Hurina tai nälkä pitäisi kertoa, että katseles mikron suuntaan.

Isotöinen operaatio purkaa mikro ja poistaa kilautus. Yöllä käyttäessä laitan mikroon minuutin lisäajan ja katkaisen lämmityksen minuuttia vailla avaamalla luukun, jolla saa kilautuksen vältettyä. Edellyttää tosin vahtimista vieressä. Joissakin koneissa saattaa jäädä valo palamaan, mutta sen saa pois kytkimellisellä jatkopistorasialla.

Äänestä
  • Ei ole suuri työ ottaa mikron kuori pois ja sitten hiljentää se kilikello tms, mutta jos sähkölaitteitten kanssa et ole pelannut, niin älä edes haaveile.

    Äänestä

Ne on muuten hiljaisia tänä päivänä. Muistan työpaikalla -60 luvulla olleen jenkki mikron. Se antoi 5-6 pitkää rääkäisyä aina lopussa. Se vasta harmittava oli.

Äänestä

SIKSI,,,,
muuten ei dementtinen kuusikymppinen muista ollenkaa että uunissa on ruoka valmis,,,

Äänestä

Mulla hyvä mikro, piippaa kovaa 5 kertaa kun valmis, jos jo ehdin unohtaa niin parin minuutin välein piippailee uudestaan. Ilman piippiä unohtaisin aika usein jotain sinne kuivumaan.
Pyykinpesukonekin saisi piippailla samanlailla.

Äänestä

Mun mielest se on hyvä kilinä, olen usein käyttäny sitä herätyskellona ,se hurinakin on ku laivas olis,oikke mukavast nukutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ukkolaw kirjoitti:

kilahdusääni, kun se pysähtyy? Ei ole suunnittelija ollut ihan tässä päivässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu