uuskarismaattisuus on vaarallista

rauhansanalainen

Olipa hyvä kirjoitus Zions Missionstidningissä. Pastori Marko Sjöblom varoittaa uuskarismaattisuudesta ja ylistyslauluista. Niiden konsepti on muualla kuin luterilaisessa opissa. Ylistyslaulut ovat korvanneet Jumalan Sanan saarnan, kasteen ja ehtoollisen. Kokkolassakin valitettavasti monet ruotsinkieliset rauhansanalaiset käyvät Crosspoint-tilaisuuksissa. Ne ovat hurmahenkisiä. Pysykäämme Raamatun ja luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen mukaisessa opissa. Lisäksi moni käy vapaiden suuntien tilaisuuksissa. Syynä on se ettei tunneta tätä oikeaa luterilaista oppia. Lisäksi täällä toimii sekaoppinen harhaoppinen miesten sana ja saunapiiri jonne kutsutaan alustajiksi kaiken maailman "hurmahenkiä" omat rauhansanalaiset papit eivät enään kelpaa. Sielläkin lauletaan näitä vääriä ylistyslauluja.

32

1190

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gfdertyu

      Totta! Väärää oppiahan on ylistää Jeesusta Kristusta Herrana ja ainoana syntien Anteeksiantajana, sillä parempi on että meillä on seurakuntakohtaiset laulut, jossa seurakunnalla on taivasten valtakunnan avaimet ja syntien anteeksiantamus. Kauheaa on myös se, että seurakunnassa toimii näkyvästi ja julkisesti armolahjat. Kehtaavat vielä seurakunnan edessä toitottaa omaa paranemistaan.Joo ei tää tämmönen sovi alkuunkaan!

      • AMEN!

        Veli siellä ei ole missään laiteilla vaan vl-KESKIPISTEESSÄ!

      • niinsitävaan

        Heinolan piru vauhdissa.

      • etsivä-xx

        Älä sekoita rauhansanalaista vanhoillislestadiolaisuutta ja srk vanhoillislestadiolaisuutta. Ero näiden karismaattisten liikkeiden välillä tulee perinteisen suomalaisen herätysliikkeiden yhteisestä perinnöstä pietismistä joka ei oikein "asu samassa talossa" näiden karismaattisten liikkeiden kanssa.
        Pietismin ydin on ollut se että uskonelämässä korostuivat kilvoittelu ja kokemukset. Kilvoittelu laittaa ihmisen pienen paikalle, nöyryyteen ja hiljaiseen kokemukseen maan matosesta. Äärimmillään suomessa mielestäni on siinä mielessä ollut vanha körttiläisyys Paavon aikaan. Luterilaisen kirkkomme sanaston mukaan kilvoittelulla tarkoitetaan kristillisten elämänarvojen ja opetuksen toteuttamista omassa elämässä. Luterilaisuudessa kuitenkin ajatellaan, että ihmiset tulevat Jumalalle kelpaaviksi ainoastaan Jumalan armon vuoksi. Kilvoittelun ydin on siten Jumalan hyvyyteen ja armoon turvautumisessa.

        Luterilaisen kirkon perinteessä on kirkon piirissä taas voimakkaammin mukana armon välineet sana ja sakramentti Lutherin painotusten mukaisesti. Kasteen ja ehtoollisen merkitys on esillä. Kasteen merkitys ei vanhoissa kirkkokunnissa ole ihmisen oman uskon tunnustamista vaan Jumalan antama merkki hänen toiminnastaan. Siksi se on ihmiselle tarpeen jo lapsena eikä sitä koskaan uusita, koska Jumala ei ole muuttuva eikä horjuva, hänen puoleltaan liitto on ikuinen.

        Erona pietismiin on wikipedian kuvaus karismaattisuudesta: Karismaattinen liike on ekumeeninen kristillinen liike, joka on omaksunut helluntailaisuudelle tyypillisiä piirteitä. Sen opetuksessa ja jumalanpalveluksissa painotetaan armolahjojen käyttöä ja Pyhän Hengen uudistavaa vaikutusta.

        Karismaattisuuteen liittynyt henkilö ei voi kutsua itseään minkään haaran lestadiolaiseksi.

      • etsivä-xx kirjoitti:

        >>Karismaattisuuteen liittynyt henkilö ei voi kutsua itseään minkään haaran lestadiolaiseksi.**

        Ei varmaankaan.

        Lestadiolaisessa elämästä uupuu Pyhä Henki.

        Henki lähti pois hoitokokouksien yteydessä, eikä ole pilkattuna palannut. Siksi VL;iltä uupuu kaikki Jeesuksen seuraajien armolahjat, sekä ohjaus.

        Kuivaksi on puu kuivunut.

        Kes.

    • rauhansanalainen

      armolahjat toimivat vain alkukirkossa ne eivät toimi enään vuonna 2016 luterilaisessa kirkossa.

      • hyväavaus

        Ulkomailta (lännestä) levinneissä protestanttisten uskonsuuntien oppiin ja opetukseen voi sisältyä kalvinistisia piirteitä, joita monikaan ei huomaa. Ei pitäisi mennä muotivirtausten mukana. Kyllä lestadiolainen opetus on lähimpänä sitä aiota luterilaisuutta, joka löytyy tunnustuskirjoista.

        Vanha lestadiolainen kastekäsitys puolestaan todennäköisesti on peräisin herrnhutilaisuudesta tai pietismistä.

        Vanhat virret ovat hyvin arvokkaita, koska ne ovat yhteistä rukousta ja syntyneet herätysten aikana Pyhän Hengen innoittamina.

        Kannattaa tutustua esim. Aulis Zidbäckin julkaisemaan tutkimukseen Juhani Raattamaasta. Tässä kirjassa on todettu selvä yhtäläisyys luterilaisen opin ja lestadiolaisuuden välillä. Kirjassa on osattu tuoda esiin myös kalvinististen piirteiden leviäminen kirkkoomme samalla kun vanhat luterilaiset käsitykset ovat hämärtyneet. Tästä esimerkkinä käsitys siitä, että usko syntyy seurakunnasta Pyhän Hengen voimassa saarnatun sanan vaikutuksesta. Kirja on SRKn kustantama.

        Minä en ollenkaan hyväksy tällä palstalla ja julkisen median esittämää pilkallista asennetta lestadiolaisuutta kohtaan.

      • Jeesuselää
        hyväavaus kirjoitti:

        Enkä minä hyväksy sitä, että vl-oppi ja luterilaisuus pannan Jumalan Sanan edelle. Näin koetetaan sitoa Pyhän Hengen toimintaa ja määrätä, miten Jmalan pitäisi toimia.
        "Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä mistä se tulee tai minne se menee."

        Eivät vanhat toimintatavat ole tae siitä, että Jumala olisi siinä mukana.

        Jesus sanoi:
        "Heidän hedelmistään te heidät tunnette".

        Jos hedelmänä on ihmisten vapautuminen synnin siteistä ja sairaiden parantuminen, niin silloin toiminnan takan on itse Jumala. Sitä eivät nuo ihmisten keksimät Tunnustuskirjat voi tehdä tyhjäksi.

      • hyväavaus

        En minä suinkaan pidä vl seurakuntaa ainoana pelastavana joukkona, enkä kiistä siellä olevia epäkohtia.

        Luterilaiset evl kirkon tunnustuskirjat on kyllä lukemisen arvoisia. Ei niille kuitenkaan samaa painoarvoa voi laittaa kuin Raamatulle. Ne ovat syntyneet suurten taistelujen aikana, joita käytiin paavinvallan kanssa. Valtavan paljon on protestantteja kuollut marttyyrikuoleman kautta.

        Näkyjä ja hurmoksellisia kokemuksia ei voi laittaa Raamatun edelle, nekin pitää arvostella Raamatun valossa. Myös niiden kautta voidaan mennä harhaan.

        Luterilaisen tunnustuksen pääperiaate on se, että kaikki opit ja opetukset pitää Raamatun avulla koetella.

      • Kun puhut armolahjoista, kommentoi vain omiasi, niitähän ei ole, mutta kun Henki tulee ihmiseen, Hän antaa jokaiselle lahjoja tahtonsa mukaan ja siksi ihmisä parantuu, herätetään kuolleista yms, Jeesuksen sanan mukaan;

        Joh. 14:12 "Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin.

        Niitä ei tule, kun uskoo vain Jumalaan Herrana, pitää tehdä kuten Paavali, parannus Jeesukseen.

        Katso TV7, voi joku asia avautuakin.

        Kes.

    • paulustoikka

      ""armolahjat toimivat vain alkukirkossa ne eivät toimi enään vuonna 2016 luterilaisessa kirkossa. ""

      Kyllä luterilaisessa kirkossa ne voisivat toimia edelleenkin ( mutta olemme sammuttaneet palon) ja toimivat ( tietyissä luterilaisissa seurakunnissa vieläkin esim. viime keskiviikkona monet tulivat terveiksi seurakuntaillassamme). Totta, että armolahjat lakkaavat kokonaan, kun täydellisyys (JEESUS KRISTUS) tulee ja korvaa nämä.

    • vvv33

      Hyvä Paulus!

    • NimiErkkiPekka
    • näinminäuskon

      Kuulun helluntaiherätykseen siis erääseen Etelä-Suomen helluntaiseurakuntaan ja olen nainen.
      Koen, että seurakunnan johto tulee olla vanhemmistolla ja siitä ollaan ilmeisesti jotenkin nyrjähdetty paikoiltaan toisissa helluntaiseurakunnissa ja ilmeisesti yksittäiset papit sooloilevat omiaan kun eivät ole ymmärtäneet pysyä Sanassa kaikilta osin ja tuovat opetuksillaan inhimillistä sielullista, Raamatun Sanalle vierasta ihmistekoista ja johtoista evankeliumia.
      Ensin on Jumala , sitten Jeesus Kristus seurakunnan päänä, sitten seurakunnan vanhemmisto yhdessä, sitten uskonsiskot ja nainen saa profetoida jne , mutta EI OPETTAA ja hallita seurakuntaa eikä olla pastori.Se on käsittääkseni jumalallinen järjestys.Jos tästä lipsutaan ,niin seuraukset ovat nähtävissä mm. luterilaisessa seurakunassa ja missä tilassa se tällä hetkellä on.

      Tosin oppi tulee olla myös Raamatun mukainen muiltakin osuuksilta kuin miten seurakuntaa johdetaan Jumaan Sanan mukaan.

      Helluntaiseurakuntien johdon tulee siirtyä Pyhän Hengen johtoon takaisin ja se tapahtuu siten miten Jumala on Sanassaan sen neuvonut.Tulee olla paikallisseurakunnat ja niiden johdossa vanhemmisto niin ei olla kaikenmaailman opintuulien heiteltävänä.

    • plmb2016

      Seurakunnassa, se on Erämaassa. Merarien osatyö.

      Jeesus Nasaretista
      puusepän poikana
      puutöitä osaa tehdä
      sukuperinteen taidolla.

      Kuka ne laudat teki
      Asumukseen Mooseksen?
      Sitä itse asiassa
      ei sisälly kertomukseen.

      Olihan Alkuseurakunta
      juuri saapunut Egyptistä,
      paennut merenpohjat
      hierarkian siemenettä.

      Mainitaan myöhemmin:
      joka lauta ja poikkipuu
      on merarien kannettava
      ja asumukseksi muodostuu..

      Tehkää Asumus:
      sana kuului kansalle.
      (Kuin Nooalle tehdä arkki!)
      Vaan nyt akasiapuuta
      ovat laudat ja korennot ne.

      Tee pöytä akasiapuuta,
      ja niin myös listat sen.
      Samoin on akasiasta
      aines sen korentojen.

      Asumuksen pylväät ja laudat
      on erämaan puuta myös.
      Akasiametsikkö silloin
      oli miljöö erämaatyöss`.

      Kun tehtiin metsätöitä
      ja puita kaadettiin,
      joka mies innolla auttoi,
      kun lautoja sahattiin.

      Naisväki kehräsi lankaa,
      teki teltalle seinämää,
      Nahkoista ommeltiin myöskin
      sateenkestävää peitettä.

      Taivaasta oli kartta
      arkkitehtuuri tarkinta.
      Oli Egyptissä kansa
      jo oppinut taitoja.

      Olihan kansan voimin
      pyramideja koottu myös.
      Siksi nyt Jumalan ikeessä
      oltiin innolla metsätyöss´.

      Se Palava Pensas , joka
      kerran ei kulunut,
      lie ollut akasiapuuta
      ja kauan odottanut ,
      saada tulla Asumukseksi
      Jumalan päällä maan.
      Sama hehku nyt kansan täytti.
      Käytiin lautoja sahaamaan.

      Viisikymmentä lautaa,
      puolitoista leveää
      ja korkeudeltansa kaikki
      kymmenen kyynärää.
      Kaksikymmentä eteläsivuun,
      kaksikymmentä pohjoiseen,
      ja kahdeksan länsiseinään,
      kulmat kaksoislautoineen.

      Seinälautojen alla
      oli hopeinen jalusta,
      ja joka alareunassa,
      kaksi kiinnitystappia.
      Tappeja yhdisti tiukka
      puinen rakenne
      ja maata vasten tuki
      metallista upote.

      Tästä jo hyvin näkee:
      Joka lauta jo yksinään
      pysyy pystyssä hyvin-
      ja juuri siinähän
      on kirkkomme suurin vaara:
      olla Jumalan asumus
      vain yksi ainoa lauta,
      jalustuksena lunastus.

      Viisikymmentä lautaa
      Asumuksessa Mooseksen
      muodosti Ilmestysmajalle
      pyhän tilavuuden.
      Tarvittiin poikkipuita
      seiniä vahvistamaan,
      ja Akasiapylväitä
      Pyhintä erottamaan.

      Kun oli aika lähteä,
      merarit tiesivät tehtävänsä.
      Laudat ja köydet ja poikkipuut,
      pylväät ja vaarnat ja rakenteet muut
      olivat heidän vastuulla,
      jokaisella kantamusosansa.

      Iitamar ohjasi joukkoa
      kun oli aika taas asettua.
      Ei silloin merari yksikään,
      kai vienyt lautaa yhtäkään
      itselleen omaan majaansa
      privaatiksi jumalaksensa.

      Jeesus kuin Iitamar opastaa,
      Hengen temppelin valmistaa.
      Antaa Hengen sanomaa
      miten Erämaassa rakentaa.
      Antaa merkin lähteä
      on mukana maailmanäärillä.
      Antoi kartan rakentaa.
      Henki sitten kokoaa.

      8.3. 2016

    • rovastiholma

      hyvä kirjoitus tuo ensimmäinen viesti minäkin kävin tuossa vääräoppisessa piirissä siellä ei ollut oikea pelastava oppi

    • Helvetin.tulisielut.666

      Ns. Uuskarismaattisuus/Uusapostolisuus/Profetaalisuus ovat Perkeleen eksytystä! Varokaa, kristityt!

    • Esim. helluntailaisuudessa kielilläpuhuminen on asetettu jalustalle. Kielillä puhutaan pakanauskoissakin. Jumalan sana ja sakramentit synnyttävät uskon ja pitävät sitä yllä. Mitkään muut armolahjat, eivät yllä samaan.

      • oliskolahoaleppää

        ja taas tulee wehanimistä roskaa ja valetta.

        koit ajoskus omaa otsaasi, tuntuuko se puulta?

      • Bangkokin_porttolasta

        weha on näköjään heränny thaimaalaisen eukkonsa mahan päältä.

    • Lutherusta

      ##Niiden konsepti on muualla kuin luterilaisessa opissa.##

      Totta!

      Eihän oppia kannata Raamatusta ottaa. Kannattaa pitäytyä juopotelleen juutalaisten vihaajan Lutherin opeissa.

    • eieinäänpiirissäkäyvä

      onko miesten sana ja saunapiiri hajaantunut kahteen eri ryhmään

    • ikävähajaannus

      on se hajaantunut

    • hhgfdsa

      Liika hengellistäminen on vaarallista, mutta vaarallista on myös vanhoillislestadiolainen hengettömyys.

    • kristittypohjoisesta

      olipa hyvä seminaari Pietarsaaressa jossa Pastori Kurt Hellstrand kertoi uskonpuhdistaja Lutherista. Pysykäämme hänen opissaan.

    • hyväoikeapäätös

      eräs nuori teologian opiskelija kokkolasta meni naimisiin helluntailaisen kanssa harhautui uudelle kasteelle ja nyt hän on menestysteologiassa sai potkut närvilästä

    • Anonyymi

      joo vaarallinen lahko se uskon sana

    • Anonyymi

      sundfors niminen puhuja varokaa häntä

    • Anonyymi

      Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.
      Tämä on evankeliumi.
      Joka haluaa julistaa evankeliumia, julistakoon sitä, että

      Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.

      EIKÄ MITÄÄN MUUTA.

      • Anonyymi

        Jeesus käski parannettua menemään kotiin ja kertoa mitä suuria jeesus oli hänelle tehnyt !

        Oliko paha virhe moinen käsky?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus käski parannettua menemään kotiin ja kertoa mitä suuria jeesus oli hänelle tehnyt !

        Oliko paha virhe moinen käsky?

        eikö kukaan osaa vastata, oliko iso virhe Jeesukselta ja jos ei ollut , miksi sitä ei noudateta tänä aikana häh !?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eikö kukaan osaa vastata, oliko iso virhe Jeesukselta ja jos ei ollut , miksi sitä ei noudateta tänä aikana häh !?

        Sehän on suurta omavanhurskautta, jos joku kertoo, mitä Jeesus on hänelle tehnyt!
        Se on ylpeyden synti!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3305
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3127
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2498
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      2376
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1923
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1820
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1626
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1435
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1300
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1159
    Aihe