Olipa hyvä kirjoitus Zions Missionstidningissä. Pastori Marko Sjöblom varoittaa uuskarismaattisuudesta ja ylistyslauluista. Niiden konsepti on muualla kuin luterilaisessa opissa. Ylistyslaulut ovat korvanneet Jumalan Sanan saarnan, kasteen ja ehtoollisen. Kokkolassakin valitettavasti monet ruotsinkieliset rauhansanalaiset käyvät Crosspoint-tilaisuuksissa. Ne ovat hurmahenkisiä. Pysykäämme Raamatun ja luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen mukaisessa opissa. Lisäksi moni käy vapaiden suuntien tilaisuuksissa. Syynä on se ettei tunneta tätä oikeaa luterilaista oppia. Lisäksi täällä toimii sekaoppinen harhaoppinen miesten sana ja saunapiiri jonne kutsutaan alustajiksi kaiken maailman "hurmahenkiä" omat rauhansanalaiset papit eivät enään kelpaa. Sielläkin lauletaan näitä vääriä ylistyslauluja.
uuskarismaattisuus on vaarallista
32
1190
Vastaukset
- gfdertyu
Totta! Väärää oppiahan on ylistää Jeesusta Kristusta Herrana ja ainoana syntien Anteeksiantajana, sillä parempi on että meillä on seurakuntakohtaiset laulut, jossa seurakunnalla on taivasten valtakunnan avaimet ja syntien anteeksiantamus. Kauheaa on myös se, että seurakunnassa toimii näkyvästi ja julkisesti armolahjat. Kehtaavat vielä seurakunnan edessä toitottaa omaa paranemistaan.Joo ei tää tämmönen sovi alkuunkaan!
- niinsitävaan
Heinolan piru vauhdissa.
- etsivä-xx
Älä sekoita rauhansanalaista vanhoillislestadiolaisuutta ja srk vanhoillislestadiolaisuutta. Ero näiden karismaattisten liikkeiden välillä tulee perinteisen suomalaisen herätysliikkeiden yhteisestä perinnöstä pietismistä joka ei oikein "asu samassa talossa" näiden karismaattisten liikkeiden kanssa.
Pietismin ydin on ollut se että uskonelämässä korostuivat kilvoittelu ja kokemukset. Kilvoittelu laittaa ihmisen pienen paikalle, nöyryyteen ja hiljaiseen kokemukseen maan matosesta. Äärimmillään suomessa mielestäni on siinä mielessä ollut vanha körttiläisyys Paavon aikaan. Luterilaisen kirkkomme sanaston mukaan kilvoittelulla tarkoitetaan kristillisten elämänarvojen ja opetuksen toteuttamista omassa elämässä. Luterilaisuudessa kuitenkin ajatellaan, että ihmiset tulevat Jumalalle kelpaaviksi ainoastaan Jumalan armon vuoksi. Kilvoittelun ydin on siten Jumalan hyvyyteen ja armoon turvautumisessa.
Luterilaisen kirkon perinteessä on kirkon piirissä taas voimakkaammin mukana armon välineet sana ja sakramentti Lutherin painotusten mukaisesti. Kasteen ja ehtoollisen merkitys on esillä. Kasteen merkitys ei vanhoissa kirkkokunnissa ole ihmisen oman uskon tunnustamista vaan Jumalan antama merkki hänen toiminnastaan. Siksi se on ihmiselle tarpeen jo lapsena eikä sitä koskaan uusita, koska Jumala ei ole muuttuva eikä horjuva, hänen puoleltaan liitto on ikuinen.
Erona pietismiin on wikipedian kuvaus karismaattisuudesta: Karismaattinen liike on ekumeeninen kristillinen liike, joka on omaksunut helluntailaisuudelle tyypillisiä piirteitä. Sen opetuksessa ja jumalanpalveluksissa painotetaan armolahjojen käyttöä ja Pyhän Hengen uudistavaa vaikutusta.
Karismaattisuuteen liittynyt henkilö ei voi kutsua itseään minkään haaran lestadiolaiseksi. etsivä-xx kirjoitti:

Karismaattisuuteen liittynyt henkilö ei voi kutsua itseään minkään haaran lestadiolaiseksi.>>Karismaattisuuteen liittynyt henkilö ei voi kutsua itseään minkään haaran lestadiolaiseksi.**
Ei varmaankaan.
Lestadiolaisessa elämästä uupuu Pyhä Henki.
Henki lähti pois hoitokokouksien yteydessä, eikä ole pilkattuna palannut. Siksi VL;iltä uupuu kaikki Jeesuksen seuraajien armolahjat, sekä ohjaus.
Kuivaksi on puu kuivunut.
Kes.
- rauhansanalainen
armolahjat toimivat vain alkukirkossa ne eivät toimi enään vuonna 2016 luterilaisessa kirkossa.
- hyväavaus
Ulkomailta (lännestä) levinneissä protestanttisten uskonsuuntien oppiin ja opetukseen voi sisältyä kalvinistisia piirteitä, joita monikaan ei huomaa. Ei pitäisi mennä muotivirtausten mukana. Kyllä lestadiolainen opetus on lähimpänä sitä aiota luterilaisuutta, joka löytyy tunnustuskirjoista.
Vanha lestadiolainen kastekäsitys puolestaan todennäköisesti on peräisin herrnhutilaisuudesta tai pietismistä.
Vanhat virret ovat hyvin arvokkaita, koska ne ovat yhteistä rukousta ja syntyneet herätysten aikana Pyhän Hengen innoittamina.
Kannattaa tutustua esim. Aulis Zidbäckin julkaisemaan tutkimukseen Juhani Raattamaasta. Tässä kirjassa on todettu selvä yhtäläisyys luterilaisen opin ja lestadiolaisuuden välillä. Kirjassa on osattu tuoda esiin myös kalvinististen piirteiden leviäminen kirkkoomme samalla kun vanhat luterilaiset käsitykset ovat hämärtyneet. Tästä esimerkkinä käsitys siitä, että usko syntyy seurakunnasta Pyhän Hengen voimassa saarnatun sanan vaikutuksesta. Kirja on SRKn kustantama.
Minä en ollenkaan hyväksy tällä palstalla ja julkisen median esittämää pilkallista asennetta lestadiolaisuutta kohtaan. - Jeesuselää
hyväavaus kirjoitti:
Ulkomailta (lännestä) levinneissä protestanttisten uskonsuuntien oppiin ja opetukseen voi sisältyä kalvinistisia piirteitä, joita monikaan ei huomaa. Ei pitäisi mennä muotivirtausten mukana. Kyllä lestadiolainen opetus on lähimpänä sitä aiota luterilaisuutta, joka löytyy tunnustuskirjoista.
Vanha lestadiolainen kastekäsitys puolestaan todennäköisesti on peräisin herrnhutilaisuudesta tai pietismistä.
Vanhat virret ovat hyvin arvokkaita, koska ne ovat yhteistä rukousta ja syntyneet herätysten aikana Pyhän Hengen innoittamina.
Kannattaa tutustua esim. Aulis Zidbäckin julkaisemaan tutkimukseen Juhani Raattamaasta. Tässä kirjassa on todettu selvä yhtäläisyys luterilaisen opin ja lestadiolaisuuden välillä. Kirjassa on osattu tuoda esiin myös kalvinististen piirteiden leviäminen kirkkoomme samalla kun vanhat luterilaiset käsitykset ovat hämärtyneet. Tästä esimerkkinä käsitys siitä, että usko syntyy seurakunnasta Pyhän Hengen voimassa saarnatun sanan vaikutuksesta. Kirja on SRKn kustantama.
Minä en ollenkaan hyväksy tällä palstalla ja julkisen median esittämää pilkallista asennetta lestadiolaisuutta kohtaan.Enkä minä hyväksy sitä, että vl-oppi ja luterilaisuus pannan Jumalan Sanan edelle. Näin koetetaan sitoa Pyhän Hengen toimintaa ja määrätä, miten Jmalan pitäisi toimia.
"Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä mistä se tulee tai minne se menee."
Eivät vanhat toimintatavat ole tae siitä, että Jumala olisi siinä mukana.
Jesus sanoi:
"Heidän hedelmistään te heidät tunnette".
Jos hedelmänä on ihmisten vapautuminen synnin siteistä ja sairaiden parantuminen, niin silloin toiminnan takan on itse Jumala. Sitä eivät nuo ihmisten keksimät Tunnustuskirjat voi tehdä tyhjäksi. - hyväavaus
En minä suinkaan pidä vl seurakuntaa ainoana pelastavana joukkona, enkä kiistä siellä olevia epäkohtia.
Luterilaiset evl kirkon tunnustuskirjat on kyllä lukemisen arvoisia. Ei niille kuitenkaan samaa painoarvoa voi laittaa kuin Raamatulle. Ne ovat syntyneet suurten taistelujen aikana, joita käytiin paavinvallan kanssa. Valtavan paljon on protestantteja kuollut marttyyrikuoleman kautta.
Näkyjä ja hurmoksellisia kokemuksia ei voi laittaa Raamatun edelle, nekin pitää arvostella Raamatun valossa. Myös niiden kautta voidaan mennä harhaan.
Luterilaisen tunnustuksen pääperiaate on se, että kaikki opit ja opetukset pitää Raamatun avulla koetella. Kun puhut armolahjoista, kommentoi vain omiasi, niitähän ei ole, mutta kun Henki tulee ihmiseen, Hän antaa jokaiselle lahjoja tahtonsa mukaan ja siksi ihmisä parantuu, herätetään kuolleista yms, Jeesuksen sanan mukaan;
Joh. 14:12 "Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin.
Niitä ei tule, kun uskoo vain Jumalaan Herrana, pitää tehdä kuten Paavali, parannus Jeesukseen.
Katso TV7, voi joku asia avautuakin.
Kes.
- paulustoikka
""armolahjat toimivat vain alkukirkossa ne eivät toimi enään vuonna 2016 luterilaisessa kirkossa. ""
Kyllä luterilaisessa kirkossa ne voisivat toimia edelleenkin ( mutta olemme sammuttaneet palon) ja toimivat ( tietyissä luterilaisissa seurakunnissa vieläkin esim. viime keskiviikkona monet tulivat terveiksi seurakuntaillassamme). Totta, että armolahjat lakkaavat kokonaan, kun täydellisyys (JEESUS KRISTUS) tulee ja korvaa nämä. - vvv33
Hyvä Paulus!
- NimiErkkiPekka
Tämäkin Patric oli Kokkolassa.
http://www.kaleva.fi/videot/patrick-tiaisen-hurmoksellinen-saarna-kokkolassa/3160/#autoplay
Vielä suurempaa sekamelskaa kuin Markku Koiviston menoissa oli.
RY:n seuroissa onneksi on rauhallisempaa. - näinminäuskon
Kuulun helluntaiherätykseen siis erääseen Etelä-Suomen helluntaiseurakuntaan ja olen nainen.
Koen, että seurakunnan johto tulee olla vanhemmistolla ja siitä ollaan ilmeisesti jotenkin nyrjähdetty paikoiltaan toisissa helluntaiseurakunnissa ja ilmeisesti yksittäiset papit sooloilevat omiaan kun eivät ole ymmärtäneet pysyä Sanassa kaikilta osin ja tuovat opetuksillaan inhimillistä sielullista, Raamatun Sanalle vierasta ihmistekoista ja johtoista evankeliumia.
Ensin on Jumala , sitten Jeesus Kristus seurakunnan päänä, sitten seurakunnan vanhemmisto yhdessä, sitten uskonsiskot ja nainen saa profetoida jne , mutta EI OPETTAA ja hallita seurakuntaa eikä olla pastori.Se on käsittääkseni jumalallinen järjestys.Jos tästä lipsutaan ,niin seuraukset ovat nähtävissä mm. luterilaisessa seurakunassa ja missä tilassa se tällä hetkellä on.
Tosin oppi tulee olla myös Raamatun mukainen muiltakin osuuksilta kuin miten seurakuntaa johdetaan Jumaan Sanan mukaan.
Helluntaiseurakuntien johdon tulee siirtyä Pyhän Hengen johtoon takaisin ja se tapahtuu siten miten Jumala on Sanassaan sen neuvonut.Tulee olla paikallisseurakunnat ja niiden johdossa vanhemmisto niin ei olla kaikenmaailman opintuulien heiteltävänä. - plmb2016
Seurakunnassa, se on Erämaassa. Merarien osatyö.
Jeesus Nasaretista
puusepän poikana
puutöitä osaa tehdä
sukuperinteen taidolla.
Kuka ne laudat teki
Asumukseen Mooseksen?
Sitä itse asiassa
ei sisälly kertomukseen.
Olihan Alkuseurakunta
juuri saapunut Egyptistä,
paennut merenpohjat
hierarkian siemenettä.
Mainitaan myöhemmin:
joka lauta ja poikkipuu
on merarien kannettava
ja asumukseksi muodostuu..
Tehkää Asumus:
sana kuului kansalle.
(Kuin Nooalle tehdä arkki!)
Vaan nyt akasiapuuta
ovat laudat ja korennot ne.
Tee pöytä akasiapuuta,
ja niin myös listat sen.
Samoin on akasiasta
aines sen korentojen.
Asumuksen pylväät ja laudat
on erämaan puuta myös.
Akasiametsikkö silloin
oli miljöö erämaatyöss`.
Kun tehtiin metsätöitä
ja puita kaadettiin,
joka mies innolla auttoi,
kun lautoja sahattiin.
Naisväki kehräsi lankaa,
teki teltalle seinämää,
Nahkoista ommeltiin myöskin
sateenkestävää peitettä.
Taivaasta oli kartta
arkkitehtuuri tarkinta.
Oli Egyptissä kansa
jo oppinut taitoja.
Olihan kansan voimin
pyramideja koottu myös.
Siksi nyt Jumalan ikeessä
oltiin innolla metsätyöss´.
Se Palava Pensas , joka
kerran ei kulunut,
lie ollut akasiapuuta
ja kauan odottanut ,
saada tulla Asumukseksi
Jumalan päällä maan.
Sama hehku nyt kansan täytti.
Käytiin lautoja sahaamaan.
Viisikymmentä lautaa,
puolitoista leveää
ja korkeudeltansa kaikki
kymmenen kyynärää.
Kaksikymmentä eteläsivuun,
kaksikymmentä pohjoiseen,
ja kahdeksan länsiseinään,
kulmat kaksoislautoineen.
Seinälautojen alla
oli hopeinen jalusta,
ja joka alareunassa,
kaksi kiinnitystappia.
Tappeja yhdisti tiukka
puinen rakenne
ja maata vasten tuki
metallista upote.
Tästä jo hyvin näkee:
Joka lauta jo yksinään
pysyy pystyssä hyvin-
ja juuri siinähän
on kirkkomme suurin vaara:
olla Jumalan asumus
vain yksi ainoa lauta,
jalustuksena lunastus.
Viisikymmentä lautaa
Asumuksessa Mooseksen
muodosti Ilmestysmajalle
pyhän tilavuuden.
Tarvittiin poikkipuita
seiniä vahvistamaan,
ja Akasiapylväitä
Pyhintä erottamaan.
Kun oli aika lähteä,
merarit tiesivät tehtävänsä.
Laudat ja köydet ja poikkipuut,
pylväät ja vaarnat ja rakenteet muut
olivat heidän vastuulla,
jokaisella kantamusosansa.
Iitamar ohjasi joukkoa
kun oli aika taas asettua.
Ei silloin merari yksikään,
kai vienyt lautaa yhtäkään
itselleen omaan majaansa
privaatiksi jumalaksensa.
Jeesus kuin Iitamar opastaa,
Hengen temppelin valmistaa.
Antaa Hengen sanomaa
miten Erämaassa rakentaa.
Antaa merkin lähteä
on mukana maailmanäärillä.
Antoi kartan rakentaa.
Henki sitten kokoaa.
8.3. 2016 - rovastiholma
hyvä kirjoitus tuo ensimmäinen viesti minäkin kävin tuossa vääräoppisessa piirissä siellä ei ollut oikea pelastava oppi
- Helvetin.tulisielut.666
Ns. Uuskarismaattisuus/Uusapostolisuus/Profetaalisuus ovat Perkeleen eksytystä! Varokaa, kristityt!
Esim. helluntailaisuudessa kielilläpuhuminen on asetettu jalustalle. Kielillä puhutaan pakanauskoissakin. Jumalan sana ja sakramentit synnyttävät uskon ja pitävät sitä yllä. Mitkään muut armolahjat, eivät yllä samaan.
- oliskolahoaleppää
ja taas tulee wehanimistä roskaa ja valetta.
koit ajoskus omaa otsaasi, tuntuuko se puulta? - Bangkokin_porttolasta
weha on näköjään heränny thaimaalaisen eukkonsa mahan päältä.
- Lutherusta
##Niiden konsepti on muualla kuin luterilaisessa opissa.##
Totta!
Eihän oppia kannata Raamatusta ottaa. Kannattaa pitäytyä juopotelleen juutalaisten vihaajan Lutherin opeissa. - eieinäänpiirissäkäyvä
onko miesten sana ja saunapiiri hajaantunut kahteen eri ryhmään
- ikävähajaannus
on se hajaantunut
- hhgfdsa
Liika hengellistäminen on vaarallista, mutta vaarallista on myös vanhoillislestadiolainen hengettömyys.
- kristittypohjoisesta
olipa hyvä seminaari Pietarsaaressa jossa Pastori Kurt Hellstrand kertoi uskonpuhdistaja Lutherista. Pysykäämme hänen opissaan.
- hyväoikeapäätös
eräs nuori teologian opiskelija kokkolasta meni naimisiin helluntailaisen kanssa harhautui uudelle kasteelle ja nyt hän on menestysteologiassa sai potkut närvilästä
- Anonyymi
joo vaarallinen lahko se uskon sana
- Anonyymi
sundfors niminen puhuja varokaa häntä
- Anonyymi
Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.
Tämä on evankeliumi.
Joka haluaa julistaa evankeliumia, julistakoon sitä, että
Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.
EIKÄ MITÄÄN MUUTA.- Anonyymi
Jeesus käski parannettua menemään kotiin ja kertoa mitä suuria jeesus oli hänelle tehnyt !
Oliko paha virhe moinen käsky? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus käski parannettua menemään kotiin ja kertoa mitä suuria jeesus oli hänelle tehnyt !
Oliko paha virhe moinen käsky?eikö kukaan osaa vastata, oliko iso virhe Jeesukselta ja jos ei ollut , miksi sitä ei noudateta tänä aikana häh !?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eikö kukaan osaa vastata, oliko iso virhe Jeesukselta ja jos ei ollut , miksi sitä ei noudateta tänä aikana häh !?
Sehän on suurta omavanhurskautta, jos joku kertoo, mitä Jeesus on hänelle tehnyt!
Se on ylpeyden synti!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta703530Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1483433Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463312- 532759
- 312013
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘301942- 481676
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k401655Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä931616- 391390