Vai käännynkö hiljaa pois? Olet jättänyt minuun surullisen kauniin jäljen. https://youtu.be/gWo_I5ENoOw
Vieläkö haluat?
ElämänmittainenIkävä
54494
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Mutta se ei onnistu...
Eikö sitä voi laittaa onnistumaan...?
Ei voi! Liikaa esteitä...
Sanoi Jukka Keskisalo kun voitti em-kultaa
Koskaan ei voi olla liikaa esteitä ylitettäväksi.
Kuka ja kelle? -minä
En halua hänen kääntyvän enää muualle kuin minun suuntaani
Anoo al-anon? Aitoo!
Jos olisi minulle, sanoisin että "käänny tyttöystävääsi päin". Hän on varmasti sinulle hyvä, ole sinäkin hänelle hyvä. Itse olen jo kääntynyt pois, sulkenut kirjan kannen ja jatkan nyt uutta polkua elämässäni. Purkaan välillä ajatuksia tänne, mutta olen huojentunut. Kauan se kesti. Raastavat 1,5-2 vuotta. Todella rankkaa ollut, mutta nyt olen jo pinnalla. Olen sellainen ihminen, että käyn syvästi ja perinpohjaisesti tunteesi, ajatukseni ja asiani läpi, mutta kun olen ne käynyt läpi, ne on myös käyty läpi eikä tarvitse enää haikailla tai jossitella asioiden suhteen. "Käymisprosessi" on rankka vaihe, mutta kun se prosessi on ohi, jää hyvät fiilikset, että selvisin ja vieläpä monta kokemusta viisaampana ja elämästä ja itsestäni oppineena. Ja sen prosessin vaiheeseen kuuluu kaikki tunteet niin ilo, suru, vihastuminen ja vapautuminen. Ja vapautuminen myös tarkoittaa vapautumista kaikesta, ihan kaikesta. En jää katkeraksi, en jää jossittelemaan, en jää haikailemaan. Jää hyvät ja opettavaiset muistot ja ajattelen hänestä pelkkää hyvää ja toivon hänelle pelkkää hyvää.
Prosessi on kuin rankka vaellusretki vuoristolle rankoissa olosuhteissa. Ei sitä reissua kadu, kun selvisi hengissä, mutta ei sinne halua palatakkaan tai lähteä uudelleen samaa reissua vaeltamaan.
mutta samaa lätinää ois voinut tulla munkin päästä läpi sormieni...
Hyvin kirjoitettu, juuri näin asia on mennyt itsenikin kohdalta :)
Väkevää tekstiä.
Millä tasolla voi ja pitää haluta?
Millä tasolla sinä haluat?Mitä se sinulle tarkoittaa?Mitä on halu?
Olisin tahtonut elävässä elämässä haluta, mutta oli vaikea case toteuttaa ja kaikki meni solmuun.. ehkäpä vaan toista ei kiinnostanut ollenkaan ja oli yksipuoleista.
tuu vaa rohkeesti vaa käymään keitän iltakahvit:)
Entäs ne pullat leivotko ite?
Älä vielä käänny pois. Jos olet Hän.
Jumalako kun pitää isolla Hän kirjoittaa
Tykkään Karjalaisen lauluista,Hän lempi kappaleita.Toivottavasti olemme kulkemassa vielä samaan suuntaan hänen kanssaan.
Taisin joskus linkittää biisin.
"Hän" on linkitetty tänne lukemattomia kertoja.
Tämän vuoksi käyn enää harvakseltaan ;)
Käänny jo! En ikinä halua liittyä millään tapaa suhun ja sun akkaan!
laulan mukana ja käännyin jo hiljaa pois. aikoja sitten.
Aivan parasta musaa.
yhä haluan..olen vain ottanut etäisyyttä sillä en saa vastakaikua. Ja ymmärrän sen tavallaan miksi. Rakastan sua koko sydämestä, mutta en anele. Aito rakkaus on pyyteetön. En ole varma olenko sinulle vain jkin itsetunnon pönkittäjä tai parisuhteen piristäjä?
Ei romanttinen rakkaus ole koskaan pyyteetöntä. Siihen liittynee aina halua omistaa.
Et ole parisuhteen piristäjä etkä itsetunnon pönkittäjä, olet toteutumattoman haluni kohde.Näen sinusta yöisin unta. Mieheni valitti, kun huusin yöllä unissani nimeäsi.
Kyllä hän tietää menneisyyteni aivan tarkkaan. Aamulla hän totesi kuivasti: "Sinä se taas palasit vatvomaan mennyttä. X siellä taas unissasi pyöri."
En saa näitä asioita prosessoitua päässäni ilman sinua.
(Nyt voitkin sitten vastata jälkiesi peittämiseksi: mä oon nainen.)
Täysin merkityksetön ihminen ei pyöri yöllä unissa. Olet tehnyt voimakkaan vsikutuksen minuun.
Jos haluan jonkun kääntyvän pois,
kerron sen muualla kuin palstalla.
aina samaa löpinää että jokainen alottaja on parisuhteessa, tommonen kaikkien syyttely alkaa ihmetyttään vähitellen. vähän kummastuttaa sekin että muka rakastaa koko sydämestään mutta aina on kuitenkin pahaa sanottavaa ja mollattavaa. joka viestiin on kätketty piikki / piikkejä sitä ihmistä kohtaan.
tota omaa toimintaas, mihin olet ottanut etäisyyttä.? samalla vimmalla haluat ja rakastat ketä milloinkin kuten viim. kuluneet vuodetkin mutta puhumattahan sinä sille olet ollut jolle tässäkään et unohtanut
olla paria kiveä nakkaamatta. mieti myös sitä saastapostisi määrää.
kaikkihan on ihan ennallaan.
millaista vastakaikua voi odottaa saavansa omaan maniaansa rakastaa ja haluta naista kuin naista palstoilla? ainoa etäisyys noin toimien on se että karkottaa sen ihmisen pois, kuka jaksaisi lukea tota sontaa vuodesta vuoteen.
Ei ole joka viestiin kätketty piikkejä. (Tästä viestistä voit tosin löytää piikkejäkin, koska olen taas kerran rehellinen sanoissani. Mutta en tarkoita sitä moitteiksi. Voihan olla, että olen näkemyksissäni väärässä. Enhän tunne sinua.)
Kaikki saastaposti ei ole ollut minulta: En ole koskaan arvostellut ulkonäköäsi, pukeutumistasi tai älyäsi. Ainoa mistä olen jatkuvasti
moittinut, on ollut epärehellisyys ja monen naisen yhtäaikainen pyörittäminen. (Minulle on jäänyt sinusta kuva komeana ja nopeaälyisenä, mutta ovela, ja hieman epärehellisenä henkilönä.)
Ja kyllä minä olen parisuhteessa - vieläpä sen vakavimmassa
muodossa.
"mutta puhumattahan sinä sille olet ollut jolle tässäkään et unohtanut
olla paria kiveä nakkaamatta..."
En ole tässä keskustelussa, ennen tätä puoltapäivää (17.2) sanonut sinulle (hänelle) mitään negatiivista. Eivät kaikki negatiiviset kommentit palstalla aina ole minulta.
Mitä puhuttavaa minulla olisi voinut olla ihastukselle, joka elää omaa elämäänsä (vaikka hymyileekin vienosti ohi kulkiessaan) parisuhteissaan?
Ei mitään. En ole halunnut häiritä mitenkään. Ja sitten kun minulla on vielä ollut tämä omakin suhde.
mitä sä oiken vaahtoot, eikö sen vertaa järkee päässä et noi kommentithan on tolle " tiedätkuka" - ukolle !!
Niin, huomasin sen itsekin juuri, että niin taitaa olla! Vaikka nimimerkin "mietisvähäkääkkä" sana "kääkkä" taitaa kyllä viitata naiseen.
Mutta myös minä tunnen paljon syyllisyyttä "tiedät-kyllä-kuka" - miehen
arvostelusta. En tiedä, onko hän lainkaan niin "pahis", kuin olen käsittänyt.
Ehkä ei olekaan.
kääkkä viittaa nimenomaan mieheen.
Mikäli olet eräs tietty ihanuus Jyväskylän seudulta.
Se viimeöinen keskustelukumppanisi olin kyllä minä.
Mutta kyllähän toki naisia Jyväskylän alueeltakin löytyy?
Luulin kyllä, että hän muutti sinne ottaakseen etelän tapahtumiin etäisyyttä, ja sinuakin pakoon.
Surullista kyllä, monella meillä on sananmukaisesti elämänmittainen ikävä sisällämme.
Minun kohdallani ei ole kyse mistään elämän mittaisesta ikävästä.
Hän vain on sellainen HARVINAINEN, vastakkaisen sukupuolen edustaja, että sähköistää minut välittömästi lähietäisyydelle tullessaan.
Paljonhan niitä on komeaksi kehuttuja miehiä kaikkialla. (Toisaalta, mikä nyt kenestäkin on komea.) Jos ja kun he kulkevat kadulla/muualla ohitseni, mitenkään reagoimatta, EN TUNNE JÄÄVÄNI MISTÄÄN PAITSI, sillä komeudestaan huolimatta he eivät herätä mitään tuntemuksia.
Sitten on muutamia miehiä, jotka tuntuvat sähköistävän sisimpäni ja saavan minut tuntemaan, kuin olisin vähän enemmän elossa kuin ennen. Kun kuljen heidän ohitseen, ja he kulkevat minun ohitseni, ELÄMÄSSÄ, mietin, olisiko meillä joskus voinut olla jotakin eli jonkinlaista onnea keskenämme.
suus kiinni.
Et sinä minua komentele,
tuntematon rivouksien heittelijä!
Minä saan tuntea ihastusta lyhythiuksiseen, tummatukkaiseen,
pitkään, helsinkiläiseen mieheen, jos haluan!
Se ei ole sinun asiasi, sivusta huutelija!
ketä kiinnostaa sun ihastukses vitunkarvan vertaa mutta jauhaminen samasta joka kohdassa on jo LIIKAA. vihaan suulaita naisia.
Se on sinun häpeäsi!
Antaa mitään vinkkiä missä päin?
Emmäää ny oikein tiä :)
Eikö se yleensä niin mene kun tänne tullaan niin siinä vaiheessa ollaan jo käännytty pois toisistaan.
Ihmetyttää tuo yksi ainainen naputus.
herätä kuitenkin
halunnukkaan.
Kukkuu!
Asteikolla 1-5, edelleen 5
vanha jaksaa, siis joka päivä ja joka ikinen yö..
https://www.youtube.com/watch?v=-l4bzNToLYI
Tällä hetkellä en halua mitään enkä ketään.
Kaunis, sitkeä, kunnioittava, rakastava tunne, joka ei mene pois mutta antaa olla
https://www.youtube.com/watch?v=KGHQDzMy_Xo