Kainuu on Pohjoismaiden surkein paikka - sijoitusta painoivat heikot työllisyysnäkymät, muuttoliike ja vanheneva väestö ......näin on pellet!
Kainuu on paskin paikka Pohjoismaissa !
huhuhhhuuuu
22166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Alueena huono, mutta ihmisiä ei ole moitittu. Täälläkin on sinunlaisia ihmisiä sekä ihan fiksujakin. Hyvää kevättä. Pusi.
Ihmiset ne tekee alueen ja jotkut vain eivät kykene kummempaan...alue on mitä mainioin...tilaa täynnä ja korvia harvassa joten kuuleminen kuusta jää vajaaksi ja sitä tietä vajakkeja esiintyy suhteessa ympäröivään maailmaan sakeammin kuin on tarpeen.
Hyvää kevättä vaan...sitten joskus, kun sekin prkl tulee tänne myöhemmin kuin ihmisten ilmoille.
Mitä minunlaisia? Kerroin vain tutkimustuloksen.....rehellisyys siis ei kuulu Kainuuseen ??
Rehellisyys kuulu nimenomaan kainuuseen ja sen vuoksi alueen ihmiset eivät elämässä pärjää; Tuijotetaan liikaa sääntöjä, joita muualla suomessa vähän osataan kiertää.
Haukuit meitä pelleksi, kertoo sinun älykkyydestä olennaisen.
En ole missän tavannut niin paljon epärehellisyyttä ja rikollisuutta suhteessa väkilukuun kuin Kainuussa..
Tämä on paras uutinen kainuulle sen jälkeen kun talvivaaran purkuputki saatiin valmiiksi!
Kainuu -Pohjoismaiden Paskin Paikka voidaan brändätä, siitä voi tehdä tarinan ja tuotteistaa matkailupalveluksi. Kyllä riittää porukkata -ainakin matuja!
Eipä sitä ite Suomessakaan ole kehumista, naapurimaa Norja on luokiteltu maailman parhaaksi paikaksi elää, Suomi vasta sijalla 26. Ja huonompaan suuntaan ollaan menossa?
Hyrynsalmi laski Kainuun keskiarvon miinuksen puolelle. hehe.
Sehän taitaa olla sitten se kuuluisa persreikä.
Kainuu on huono koska etelän pellet on vallottanu sen.
Kuinka monta etelän pelleä on tänne muuttanut ??
Useita kymmeniä olen tavannu kylillä niin ruskettuinneitä että.
Kyllä ne kohta muuttaa pois, kun oppivat tuntemaan Pohj.maiden surkeimman paikan ja epärehellisimmät ihmiset....
Kainuun kartan keskipisteessä on Seitenoikea
Kainuussa on ihmisen hyvä elää. Jos tutkimuksen mittarit olisivat olleet toisenlaiset, niin tuloksetkin olisivat. Tulevaisuudessa (n.20-30 vuoden päästä) voi tuollaisilla mittareilla pyyhkiä persettä. Maaseudun arvostus tulee nousemaan, kun keskimääräiset elinkustannukset nousevat. Jos esimerkiksi ruoantuotannon tuet päättyvät, niin jokaisen joka suinkin kynnelle kykenee on hankittava edes pieni maapala pysyäkseen hengissä. Kun siihen vielä lisätään globaali maailman muutos, niin Kainuu on ihan ykköspaikka :). Siis sijoittakaa maahan, kun se vielä on mahdollista. Maan valmistaminen on jo lopetettu....
Olet harvinaisen oikeassa, olen ajatellut samansuuntaisia. Maanviljelyn kannalta, sitten kun ruuasta todella tulee pula, on vain se, että siinä vaihessa maanomistaja ei vain ole vapaa viljelemään mitä haluaa, tai olemaan oman maansa herra, varsinkin, jos on velat niskassa. Tulee kovat määräykset mitä viljellään, kenelle ja millä hinnalla. Toinen tie on täydellinen sekasorto ja väkivalta. Nälkäinen ihminen ei paljon sääntöjä kysele. Ihmiset keskustelee lillukanvarsista pakolaisasioissa, tämä on vain lievää alkua ihmisten massamuutossa. Siinä vaiheessa kun yhteiskunnan tuet vähenee tai loppuu, alkaa arvostus kaupungeissa tyhjiä mökkejä ja pajukkopeltoja kohtaan kasvaa,myös kainuussa. Tasapuolisuuden nimissä, ei kovin moni maalainenkaan enää nykypäivänä osaisi omaaruokaansa tuottaa, puhumattakaan että esim. vaatteetkin pitäisi tehdä itse, kuten paljolti mm. mummovainaani nuoruudessa, josta ei kuitenkaa kovin pitkä aika ole. 98% ihmisistä tuudittautuu nykytilanteen "turvaan" ( en silti väitä että nykytilanne olisi ihmisille tasapuolinen ja kaikille hyvä ), mutta ei tarvita suurtakaan luonnonmullistussa maailman väkirikkaissa muurahaiskeoissa, tai sotaa, kun suhdenteet muuttuu, päälaelleen. Tsemppiä Kainuulaisille, maalta myös!
Heh heh...heikoilla ollaan kun ei pystytä visioimaan muun varassa kuin uhkakuvien, jotka koostuvat toisten ihmisten uhkien muille aiheuttamista mielikuvista.
Useimmissa paikoin on jo aikaa sitten kehitys saatu kulkemaan rauhanomaisin toiminta- ja ajattelumallein.
Kainuussa pitää jos ei ryssän niin nyt vähintäänkin beduiinin hyökätä, viedä naiset, työt ja nyt ne pirut vie puutarhapalstan kautta tulevaisuudenkin.
Yksi mikä vielä hymyilyttää yllä olevan ketjun kuviossa...perusteettomassa tulevaisuusvisiossa ainoastaan Hyrynsalmella ja Kainuussa yleensäkin on vain jäljellä viljelyskelpoista maata...kaikkien tulevien talvivaarojen jälkeen...vihjeeksi visioihin että monin paikoin suomea on sekä maata että myös palveluja väestön tarpeisiin.
Kainuu vain nahistuu edelleen ja tulevaisuudessa sieltä kivikoiden ja korpien kätköistä kuuluu kuiske kun pottukuopasta nousee luontaisesti vähenevä väestö lanttujaan listimään.
Tsemppiä vaan ja erityisesti Hyrskäläiset!
Niin, en tarkoittanutkaan yksistään Hyrynsalmea ja Kainuuta, että vain siellä olisi maata jäljellä, mutta jos vertaa esim. länsirannikon maaseutuun ja pusikkopeltoihin, niin Kainuussa ja Itä-Suomessa näky on toisenlainen, ollut jo vuosikymmeniä. Niin se vain on, että maan valmistus on lopetettu ja joka päivä maapallolla vähenee viljelykelpoinen maa, monistakin syistä, ja joka päivä väkiluku maapallolla kasvaa. Että semmonen yhtälö. Ja se ei ainakaan ole mielipide, vaan fakta, joka on tarkistettavissa.
Tätäpä tuota ja sitäpä sitten...luonto kiittää!
YleLeaks 20.2.2016, jakso 23
Hyrynsalmi on Kainuun p..sereikä!
http://areena.yle.fi/1-2664192
Hyrynsalmen maajussit ja navettanaset pärjäävät vai valtion ja EU-tuilla....mutta sitähän ei Kainuussa tajuta...
Hei. Jos sinä haluat tuntea minut paremmin, niin ole yhteydessä tätä kautta verkko "seksitreffeille" Minulla on puhelinnumero siellä . :) Sinun Cessi :)