Neurologisia oireita(ko)?

Olen 18-vuotias perusterve nainen ja olen kärsinyt kummallisista oireista kohta noin puoli vuotta. Näitä oireita ovat:

-Sokeat pisteet näkökentässä. Vaihtavat väriä taustan mukaan ja kestävät 2-sekunnista 2-viikkoon. Silmissä ei vikaa kävin lääkärissä. Ehdotti migreeniä mutta en juurikaan kärsi päänsärystä.

-Vasen puoli kehosta tuntuu puutuneelta. Tätä on kestänyt noin kaksi viikkoa. Kaikki toimii kuitenkin normaalisti ja kyllä tuntokin on tallella.

-Vasen ohimo puutui kolme päivää sitten. Tunto kuitenkin tallella. Pystyn liikuttamaan ohimolihasta normaalisti.

Lisään tähän että minulla on ollut vasen puoli kehosta aikaisemminkin puutuneen tuntuinen. Noin kolme vuotta sitten kun kärsin paniikkihäiriöstä vasen puoleni oli puutunut miltei koko ajan.

Olen huomannut että oireet usein hellittävät kun olen koulussa tai teen jotain kaverien kanssa. Kotona yksin ollessa ne ovat pahimmillaan.

En tiedä mistä tämä voisi johtua mutta tässä on muutamia asioita joita juolahti mieleeni mitkä voisivat vaikuttaa.

- Viime syksystä tähän päivään asti olen ollut todella ahdistunut.

- Minulla on todella huono ryhti ja niskani ja hartiani ovat usein todella kipeät. Kärsin silloin tällöin kovasta ohimokivusta juurikin kireiden lihasten takia. Selkärankani myös rutisee ja naksuu. Lisäksi hieronta tuntuu auttavan oireisiin mutta koska kukaan perheessäni ei jaksa minua hieroa, joudun hieromaan itse ja en ole siinä kovinkaan hyvä. Jännitän myös hartioitani huomaamattani jatkuvasti ja ihmiset huomauttelevat siitä minulle. Silloin tällöin narskutan myös hampaitani.

- En harrasta liikuntaa ahdistukseni takia.

-Kävin Joulukuussa verikokeissa. Kilpirauhas ja tulehdusarvot normaalit.

- Olen laiska, mutta en väsynyt enkä uupunut. Jaksan tehdä samoja asioita kuin ennenkin.

Silmälääkäri laittoi lähetteen neurologille mutta neurologi sanoi että turha tulla koska kyseessä migreeni. Siksi olenkin täällä kyselemässä että mistä oireeni voisivat johtua. Itse pelkään kamalasti että minulla olisi borrelioosi tosin en ole ainakaan koskaan löytänyt itsestäni punkkia. Mitään ideaa mikä voisi olla? Lääkärit ei suostu tutkimaan ja tämä jatkuva stressaaminen väsyttää minut.
3233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Käytätkö paljon langatonta tekniikkaa, siis älypuhelimet läppärit sun muut? Koitappa vähentää sitä, on nimittäin aivan päällekaatuva vitsaus nykysuomessa tuo langaton säteily, satoja kertoja suurempi kuin muissa maissa.
Käyppä sähköherkkien sivuilla www.sahkoherkät.fi
Asutko lähellä antennia, eikat sulla oo weelania jatkuvasti päällä, ethän nuku kännykkä päällä? Oletko maalla vai kaupungissa?
Kiva jos vastaisit!

Äänestä

Liiku ja venyttele.

Käy hierojalla.

Syö kunnolla. Margariinileipä ei ole kunnon ruokaa.

http://personal.inet.fi/koti/remeli/aitoa_ruokaa.htm

Syöthän D-vitamiinia 50µg päivässä?

Oireesi voivat olla myös psyykkisiä.

Aloita joku uusi harrastus.

Sulla voi olla:

borrelia
alkava MS

MS taudin saa jos ei syö D-vitamiinia

Äänestä

Sinulla on enkeli vasemmalla olkapäällä, oikealle täytyisi saada myös, jotta olisit tasapainossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaikkiallakyselty kirjoitti:

Olen 18-vuotias perusterve nainen ja olen kärsinyt kummallisista oireista kohta noin puoli vuotta. Näitä oireita ovat:

-Sokeat pisteet näkökentässä. Vaihtavat väriä taustan mukaan ja kestävät 2-sekunnista 2-viikkoon. Silmissä ei vikaa kävin lääkärissä. Ehdotti migreeniä mutta en juurikaan kärsi päänsärystä.

-Vasen puoli kehosta tuntuu puutuneelta. Tätä on kestänyt noin kaksi viikkoa. Kaikki toimii kuitenkin normaalisti ja kyllä tuntokin on tallella.

-Vasen ohimo puutui kolme päivää sitten. Tunto kuitenkin tallella. Pystyn liikuttamaan ohimolihasta normaalisti.

Lisään tähän että minulla on ollut vasen puoli kehosta aikaisemminkin puutuneen tuntuinen. Noin kolme vuotta sitten kun kärsin paniikkihäiriöstä vasen puoleni oli puutunut miltei koko ajan.

Olen huomannut että oireet usein hellittävät kun olen koulussa tai teen jotain kaverien kanssa. Kotona yksin ollessa ne ovat pahimmillaan.

En tiedä mistä tämä voisi johtua mutta tässä on muutamia asioita joita juolahti mieleeni mitkä voisivat vaikuttaa.

- Viime syksystä tähän päivään asti olen ollut todella ahdistunut.

- Minulla on todella huono ryhti ja niskani ja hartiani ovat usein todella kipeät. Kärsin silloin tällöin kovasta ohimokivusta juurikin kireiden lihasten takia. Selkärankani myös rutisee ja naksuu. Lisäksi hieronta tuntuu auttavan oireisiin mutta koska kukaan perheessäni ei jaksa minua hieroa, joudun hieromaan itse ja en ole siinä kovinkaan hyvä. Jännitän myös hartioitani huomaamattani jatkuvasti ja ihmiset huomauttelevat siitä minulle. Silloin tällöin narskutan myös hampaitani.

- En harrasta liikuntaa ahdistukseni takia.

-Kävin Joulukuussa verikokeissa. Kilpirauhas ja tulehdusarvot normaalit.

- Olen laiska, mutta en väsynyt enkä uupunut. Jaksan tehdä samoja asioita kuin ennenkin.

Silmälääkäri laittoi lähetteen neurologille mutta neurologi sanoi että turha tulla koska kyseessä migreeni. Siksi olenkin täällä kyselemässä että mistä oireeni voisivat johtua. Itse pelkään kamalasti että minulla olisi borrelioosi tosin en ole ainakaan koskaan löytänyt itsestäni punkkia. Mitään ideaa mikä voisi olla? Lääkärit ei suostu tutkimaan ja tämä jatkuva stressaaminen väsyttää minut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu