Kiemunki salattu yhteyshenkilö Raastuvanoikeudessa

Kiemunki kertoo tämän päiväisessä uutisessa että hänellä on salainen yhteyshenkilö Hämeenlinnan raastuvanoikeudessa, eikä tämä tule monellekaan yllätyksenä. Fici-copy juttu jo ennakoi tätä. Mitähän laki mahtaa sanoa siitä, että poliitikko saa salaista tietoa raastuvanoikeudelta ja kykenee vaikuttamaan jopa oikeuden päätöksiin? En tiedä mutta likaisemmaksi ei peli voi enää juuri Hämeenlinnassa mennä.
37170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Aika uskomatonta pimittelyä.

Äänestä

Lulun tuomio ei ollu salainen vaan julkinen, muuten hyvä

Äänestä

Luulen että ei mene kauaa kun Kiemunki on taas tuomareitten edessä.Kunhan Kari nyt vähän aikaa miettii mistä alkaisi purkaan tätä viidakkoa.

Äänestä
  • K.Arille on tulossa kolme haastetta.

    Äänestä

  • TekemistäRiittää kirjoitti:

    K.Arille on tulossa kolme haastetta.

    Entäs sitten vaikka olisi tulossa 10- haastetta? Haastaa aina voi, mutta lopputulos voi olla tasan NOLLA!

    Äänestä

Kiemunki oli sanonut oikeudessa että hän saa tietonsa oikeutta lähellä olevasta lähteestä, muttei suostunut paljastamaan nimeä, eli tulenaralla alueella liikutaan.

Äänestä
  • Olikohan taas tiloissaan?

    Äänestä

Toivottavasti ei ole salaista yhteyshenkeä ainakaan paikallisen mielisairaalan osastolla.

Äänestä
  • Onhan sillä, ritva.

    Äänestä

Ajatelkaa jos noilla junteilla olisi vaikka salainen yhteyshenki teidän autonne huollossa tai katsastuksessa. Voi jumankauta. Kukapa olisi tullut ajatelleeksi moista mahdollisuutta ensinkään.

Äänestä
  • Minulla on, stalkkereita joka paikassa.

    Äänestä

  • Muuten, osuivat nuo kaksi paikkaa niin kohdalleen ja kun en ole asiasta puhunut kenellekään, niin vain hellarit tietää. niitäkö olette.

    Äänestä

Hämeenlinnan raastuvanoikeuden ja syyttäjäpuolen toiminnasta tullaan tekemään kantelu oikeusasiamiehelle, siksi omituista sen viimeaikainen toiminta on ollut.

Äänestä
  • Tasan sentään zaskaa puhut. Voin kerto että ei tulla tekemään.

    Äänestä

  • Joku vuosi takaperin jouduin siellä hieman asioimaan, ja sehän oli pirkkapekkaa ja aakea.

    Finanssilaitos voi sinne lähettää mitä vaan hakemuksia, ja ne hakemukset myönnetään kuin ei sopimuksissa toista osapuolta olisi ollenkaan. Joku varajuristi jätkä siellä niitä hakemuksia myönteli finansseille ja ihan työkseen. Hakemukset oli täynnä asiavirheitä, jotka olisi edellyttäneet hakemusten heittämistä ulos oikeustalosta ja asianosaiset saaneet sopia keskenään.

    Tämmöisellä paikkakunnalla ei ole kovin järkevää toimittaa mitään oikeustoimikohteena - tuon oikeuslaitoksen toiminta ei kokemukseni mukaan täyttänyt minkään normaalin oikeusmenettelyn kriteerejä.

    Se on ihan heidän omaa huhhahhei hommaansa ja omaa kivaa.

    Äänestä

  • No ilmankos esim. sikäläisen vakuuttelijan kanssa asiointi on niin outoa.

    Äänestä

Ko. Iisakin salattu yhteyshenkilö on siis jäävi osallistumaan oikeuden päätöksiin.

Äänestä

Joissain maissa on siten, että heti ensimmäisestä karkeasta asiavirheestä lentää hakemukset pihalle. Samaa toivoisi myös tänne. Eihän sellainen ole oikeutta, jos hakemuksiin voi laittaa mitä vaan ja sen ei tarvitse olla faktisesti oikein.

Koko oikeuden käsite puuttuu nyt eli maksetaan ihan turhasta humpuukista heille korkeita palkkoja ja toimitiloja.

Äänestä

Puoluetoimiston ja oikeustalon osoitteet ovat menneet sekaisin. Eipä siinä sen ihmeellisempää.

Äänestä
  • entäs tilinumerot?

    Äänestä

  • Pistäisin panokseni kirjekuorille.

    Äänestä

Mikäli näin törkeästä ja herjaavasta kirjoituksesta jossa poliittisia tarkoituksia hyödynnetään oman toimittajatehtävän kautta ei tule sanktiota on se ihme. Joku raja täytyy olla ja pitäisi olla paikallisella lehdistöllä.

Äänestä
  • Saakohan päätöksestä valittaa?

    Äänestä

Iisakki tuntee paljon juoruämmiä. Ensin juorusi Ritsku että Lulu ja Ismo on vuotaneet salaisia tietoja. Sitten juorusi käräjätuomari ja Lulun exä Lulusta ja sen lapsista. Sitten juorusi Wiik että Ilkkala on vuotaja. Iisakki on kaikkien juorujen levittäjä. Juoruämmien pomo!

Äänestä
  • Paniikki kasvaapi perzykeilla.

    Äänestä

  • voivoi sinuakin yksinkertaista.

    Äänestä

Tällä menolla käännetään SCC -kämmi plussan puolelle.
Joudumme kuitenkin pohtimaan näin yleisön näkökulmasta, onko oikeusmurha suurempi rikos kuin petos?

Äänestä

> Onhan sillä, ritva.

ritva ei ole salainen vaan myöntää kysyttäessä olevansa kiemungin yhteyshenki vasemmistolaispuolueiden mielisairaus- ja pikalähetesasioissa.

Mietin vaan, että jospa onkin vielä jokin todellakin salainen yhteyshenki, joka esiintyy sosiaali- tai mielisairaanhoitajana. Tavoitteenaan ja päätoimenaan saada mahdollisimman moni konservatiiviseksi tiedetty vaikuttamaan mielisairaalta. Kas kun liberaali utopia ei voi toteutua jos on yksikin konservatiivinen seisomassa omilla jaloillaan.

Liberaali utopia on hyvin skitsofreeninen, kun tavoitteen saavuttaminen edellyttää mitä jyrkintä styrankiaa ja fasismia. Siksi vasemmistolaisissa vallankaappauksissa miljoonat menettävät henkensä.

Pinochetin oikeistolaisessa vallankaappauksessa vain viisi tuhatta sosialistisen hirmuhallinnon myyrää ja kätyriä heitettiin helikoptereista mereen - hekin saivat mahdollisuuden säilyttää henkensä, mikäli jaksoivat uida satakunta kilometriä rantaan.

Aito oikeistolaisuus kunnioittaa elämää ja ihmishenkeä sen kaikissa muodoissa.

Äänestä
  • Ota lääkkeesi.

    Äänestä

  • Jokainen tämän palstan hoidoilla ja lääkkeillä uhkailu selvitetään. Jos taustalta löytyy sosiaali- tai terveysalan ihmisiä, he eivät voi harjoittaa sen alan ammattia tässä maassa.

    Äänestä

Esimerkiksi tässä on yksi parhaillaan selvitettävänä oleva palstan viesti, jossa kirjoittaja sanoo olevansa osallinen päätöksenteossa, kertoo tuntevansa kaikki päättäjät ja lopuksi väittää voivansa järjestää ihmisiä jonnekin: http://i.imgur.com/YHRCHGM.jpg

Äänestä
  • Kuka selvittäsi että otat lääkkeet?

    Äänestä

  • Minulla ei ole lääkitystä, eikä ole tainnut koskaan ollakaan. Ellei asperiinia lasketa.

    Välttämättä kaikki eivät vielä osaa ottaa huomioon sitä, että käytännöt alalla ovat muuttuneet alkaen viime huhtikuusta lähtien. Sosiaali- ja terveysalaa tarkastellaan uusin silmin ja reippailla otteilla mutta ei hosuen.

    Äänestä

  • alan.tarkastelija kirjoitti:

    Minulla ei ole lääkitystä, eikä ole tainnut koskaan ollakaan. Ellei asperiinia lasketa.

    Välttämättä kaikki eivät vielä osaa ottaa huomioon sitä, että käytännöt alalla ovat muuttuneet alkaen viime huhtikuusta lähtien. Sosiaali- ja terveysalaa tarkastellaan uusin silmin ja reippailla otteilla mutta ei hosuen.

    Maaninen vaihe menossa vai? Hyvä jos tunnet pärjääväsi ilman lääkitystä. Vois kyllä kannattaa koittaa...

    Äänestä

  • > Maaninen vaihe menossa vai?

    En nyt sanoisi maaninen mutta kyllä tehtävää riittää. Vai näyttääkö siltä etten tee mitään? Omasta mielestäni olen vähän joka paikassa. Ette vain huomaa minua.

    Siis tämän tilanteen paikkakunnallamme on aiheuttanut se, että virheellisiä toimintatapoja on lopultakin ryhtyneet selvittämään riittävillä pätevyyksillä varustetut tahot ja pyrkineet aukaisemaan kaikille kiinnostuneille. Kun vastassa on ikänsä puolueiden ja järjestöjen toiminnassa kouliintuneet paatuneet puoluekonnat - jopa sukupolvien ajalta - niin eihän se voi olla mikään helppo tehtävä. On tehtävä mikä on tehtävä. Väkisin tulee sanomista jos joudutaan kovistelemaan, että saadaan tarvittavat tiedot. Niiden tietojen pohjalta voidaan edetä.

    Asioitaan hoitamaan ja etujaan valvomaan kansalaiset ovat esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriöön valinneet uudet valtakunnan korkeimmat luottamushenkilöt.

    Voitaisiin leikkimielisesti ehkä lopuksi vielä sanoa, että älkää soittako meille - me kyllä soitamme teille.

    Äänestä

  • Joka puolella totisesti. Sähköä tuli taas jalkoihin kiitos huomasin. Sinut myös nurkassa ja Raidii niskaasi. Kiva katsella dead.

    Äänestä

  • Mitään uhkaamisia ei suvaita enää vaan on nollatoleranssi. Kaikkien uhkaavien viestien alkuperä selvitetään ja tehdään rikosilmoitus. Jos uhkailujen takana on sosiaali- ja terveysalan ihmisiä, niin jokainen voi tehdä omat johtopäätökset sen alan työlupien suhteen tässä maassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


dvf444 kirjoitti:

Kiemunki kertoo tämän päiväisessä uutisessa että hänellä on salainen yhteyshenkilö Hämeenlinnan raastuvanoikeudessa, eikä tämä tule monellekaan yllätyksenä. Fici-copy juttu jo ennakoi tätä. Mitähän laki mahtaa sanoa siitä, että poliitikko saa salaista tietoa raastuvanoikeudelta ja kykenee vaikuttamaan jopa oikeuden päätöksiin? En tiedä mutta likaisemmaksi ei peli voi enää juuri Hämeenlinnassa mennä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu