Jopa kultit ja idolit käyvät tarpeettomiksi

alfa123om2222

Imaami Mahdi tulee korruptuneeseen maailmaan. Keskelle pahinta sukupolvea maailmanhistoriassa. Keskelle Babylonin porttoa, joka on vastuussa kaikesta milloinkaan vuodatetusta verestä maan päällä. Kyse on juuri tästä sukupolvesta.

Ja hänen on todistettava oikean riemuvuoden ja sapatin tekemisen puolesta. Vaikka teidän syntinne olisivat veriruskeat ne tulevat vitivalkoisiksi. Jos te taitatte leipäänne nälkäisten kanssa etc.

Maan päällä ei tule olemaan yhtäkään korkeampaa henkilöä kuin mitä minä itse olen. Ketään ei tarvitse pitää idolina enää. Jopa Aabraham menettää merkityksenä. Imaami Mahdi kykenee tekemään tohtoreita valtavista määristä henkilöitä muutamassa päivässä. Kenekään ei tarvitse palvoa muita henkilöitä itseään parempina muka.

Pyhä Suomenmaa, Pyhä Saksan Kansa etc. ovat kaikki yhtä arvokkaita ja arvollisia. Maailman johtajat eliminoidaan eivätkä hekään ansaitse mitään palvontaa.

Tehtävä kuullostaa vaikealta. Vanhan kansan lakikirjasta löytyy lakipykälä:
Ei paska punnitessa parane.

Tehtävä kuullostaa jopa mahdottomalta ja sadulta. Sen vaatimukset ovat niin suuret ja panokset niin suuret, että Jeesuksen ilmestyminen maailmaan oli siihen verrattuna kuin tyhjän veroinen. Ja Jeesuksen työ tosiaan tehdään Imaami Mahdin tulemuksessa tyhjänpäiväiseksi.

Tuskin olet valmis tähän mullistukseen. Et osaa edes kuvitella asian merkitystä. Kaikki mitä on tapahtunut vuodesta 1976 lähtien on tapahtunut tämän asian tiimoilta. Tekninen kehitys ja muu. Kaikki tapahtumat ovat Imaami Mahdin tulemuksen valmisteluita.

10

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • japasuunasoi

      Voihan Pyhäjärjestys sentään!
      Tänään on parannuksen päivä, eikä sitä koskaan luvata "huomiseksi".

    • alfa123om2222

      Oli asia miten oli niin TOTUUS tulee islamin ja imaami Mahdin kautta ei niinkään edes Jeesuksen kautta.

      Tällainenkin totuus on raamatussa:

      "Silloin", sanoo Herra, "kaivetaan haudoista Juudan kuninkaiden ja päämiesten luut, pappien, profeettojen ja Jerusalemin asukkaiden luut. 2 Ne levitellään auringon, kuun ja kaikkien taivaan tähtien alle, joita he rakastivat ja palvelivat, joita he seurasivat, joilta kysyivät neuvoa ja joita he rukoilivat. Heidän luitaan ei enää koota hautoihin, vaan ne jäävät hajalleen maatumaan. 3 Kaikki, jotka silloin ovat jäljellä tästä pahasta sukupolvesta, minä karkotan pois maasta. Ja minne ikinä he joutuvatkin, heidän mielestään kuolema on elämää parempi."

      Voiko tämä merkitä sitä, että Profeetat palvelivat Auringon ja Kuun jumalaa. Samoin Juudan kunikaat. Siinä tapauksessa Koraani voi olla saatu Kuun jumalalta.

      Missä lie sitten aito asia? No se on YHÄ ISLAM! Vain Koraanissa lukee, että islamin tarkoitus on viedä TOTUUDEN USKONTO voittoon. Ei ole totuutta tullut paljoa kristittyjen kautta, vaan he paljon salailevat. Sen sijaan islamin ja sen kannattajien kautta on paljon tullut totuutta.

      Nyt pitää kuitenkin muistaa, että tosi islamin harjoittavat ovat Imaami Mahdin tullessa yhtä harvinaisia kuin vaahto Valtameren pinnalla.

      Islam on se: Puolustaja, Totuuden Henki, Hän, jonka Jeesus lupasi lähettää. Minkä vuoksi on tullut välirikko sitä en tiedä. Sitä ei ole vielä paljastettu. On luultavasti alueita maapallolla, jotka on pyhitetty Kristukselle, ja islam ei ota tarpeeksi sitä aina huomioon. Tuollaisia alueita voivat olla esim. Pohjoismaat, Britannia ja Intia???

      • ateistiuros

        alfa123om2222:lle
        Voisitko satuilusi lomassa kertoa yksilöidymmin miksi juuri islam on muka totuuden uskonto ?


    • alfa123om2222

      En väitä, että islam on juuri tuo totuuden uskonto. Koraanissa vain lukee, että islamin tehtävä on saattaa totuuden uskonto voittoon.

      Mutta jos ajattelee asiaa esim. sen perusteella kumpi uskonto sallii enemmän kriittisyyttä niin mielestäni islam on se uskonto. Kristityt eivät juuri poikkipuolista sanaa siedä.

      Yksimielisyyteen jopa pakotetaan ja on sellainenkin sääntö, että poika ei saa syödä samassa pöydässä äitinsä kanssa elleivät ole täysin yksimieliset.

      Kuitenkin kristityt ovat lahkoutuneet enemmän. Vaikka yrittävät pakottaa yksimielisyyteen. Koraani opettaa, että uskonnossa ei ole mitään pakkoa.

      Totuuden uskontoa ei ehkä ole vielä edes perustettu. Ehkä se perustetaan vasta myöhemmin.

    • alfa123om2222

      Minulle on sanottu, että olen jäänyt jälkeen, mutta mielestäni se on jäänyt jälkeen eikä ymmärrä mitä maailmassa tapahtuu, joka ei ole lukenut e-kirjaa, pyhää kirjoitusta: Prophet Isa and Hazrat Mahdi.

      Siinä osoitetaan ymmärtäväisille useita tämän päivän trendejä, joiden ansiosta en katso olevani jälkeen jäänyt, vaan ymmärrän täysin mitä maailmassa tänä päivänä tapahtuu.

      Turkki on islamilainen valtio, joka muistaakseni otti vastaan länsimaisuuden. Ehkä jopa Ranskan vallankumouksen tuoman ikuisen oikeudenmukaisuuden. Eivät läheskäään kaikki islam valtiot ole millään tavalla jälkeen jääneitä, vaan on aloja kuten rakennustaiden, jossa he ovat edellä muita.

    • alfa123om2222

      Vihan uskontoja on itse asiassa kolme: juutalaiset, kristityt ja islam. Ilmestyksessä mainittu Babylonin Portto on vastuussa kaikesta verenvuodatuksesta maan päällä ja juuri nuo kolme uskontoa ovat pahimmat veren vuodattajat.

      Jos raamattuun on luottamista vähääkään ne muodostavat pedon ja pedolla ratsastavan porton. Syvälle sydämeen juotettua vihan viiniä ovat lähestulkoon kaikki pyhät kirjoitukset. Ne ovat osattomaksi jääneiden miesten ja erakkojen vihan aseita kaikkia pyhiä ja sivistyneitä kansoja kohtaan.

      Jopa Newtonin, Freudin, Einsteinin ja Hawkingin pyhät kirjat ovat sellaisia perimmäiseltä olemukseltaan.

      Uskonnot ovat kaikki vihaa ihmisyyttä ja pyhyyttä kohtaan.

      • Öhöhh

        Ööö


      • alfa123om2222

        Tarkoitan vain sitä, että minulla on luulo ja käsitys ja aavistus, että kansat olivat ennen kuin tutustuivat noihin kolmeen uskontoon itse asiassa pyhiä ja järjestyksessä olevia sekä elintavoiltaan järkeviä kansoja. Sen jälkeen kun uskonnot tulivat turmeltuivat kansat ja omaksuivat tapoja, jotka eivät ole järkeviä.

        Monet opettavat asian olevan päinvastoin.


    • alfa123om2222

      Kaikki monoteistiset uskonnot osoittavat etupäässä sen millainen Jumala on todellisuudessa: Raaka, väkivaltainen, julma ja petollinen.

      Sen sijaan monijumalaiset uskonnot ottavat huomioon sen, että ihminen itse on yksi jumalista. Monijumalaiset uskonnot ottavat huomioon, että on olemassa: Lempeä, uskollinen, lainkuuliainen ja uhrautuva sekä rakastava Jumala ja tuo jumala on ihminen.

      Meidän pitää ymmärtää monosteististen uskontojen kertomus Jumalasta olevan kertomus siitä millainen voimakkain ja viisain kaikista ilmentymistä TODELLISUUDESSA on. Oikea Jumala on väkivaltainen, julma, petollinen, kiero ja uskoton.

      • Ateistiuros

        ALFA123OM2222:LLE
        Tarkoittanet tietysti "oikealla Jumalalla" islamilaisten Allahia joka Koraanin mukaan punoo parhaimmat JUONETKIN ?!?!?!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      260
      4596
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2776
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1119
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    Aihe