Krapulassa kirjastossa

Itsensä sivistys on tärkeää. Erityisesti silloin kun on viikon juopotellut on aika hankkia ns. sivistynyttä lukemista jotta saisi taas tekosyyn eksistentialistisuuden tuskassa juopotella. Ja Sartrekin joi viinaa.

Mutta tapahtui yksi hassunhauska sattumus hyllyjen välissä, ajattelin päästää pierun mutta housuihin lorahti puoli litraa kaljaripulia. Laitoin Platonit takaisin kiireesti hyllyyn, mutta aikamoinen haju jäi kirjaston käytäville. Joku paikallislehden yleisönosastoonkin kirjoitti spukeista kirjastoissa ja kysyi, eikö niille mitään voisi tehdä. Ja minä käyn töissä ja suihkussa, en mikään spuke ole.
354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sartre oli kova kommunisti, taisi olla oikein stalinisti. Eli ei se alkoholikaan automaattisesti muuta ihmistä järkeväksi.

Äänestä

Äärimarxilainen komu se sartre oli. Juoppo surkimus ja aina sosialisoimassa toisten rahat omaan juomiseensa.

Äänestä

Sartre oli toki äärikommunisti, mutta tajusi ennen kuolemaansa ajatelleensa kommunismista väärin ja jopa sanoi sen ääneen. Omia rahojaan hän kyllä vain ryyppäsi, tuottelias kirjailija ja näytelmäkirjailija kun oli, ja sai kiksaista Beauvoria, vaikkei harrastanut suihkussa käyntiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asdfgj34 kirjoitti:

Itsensä sivistys on tärkeää. Erityisesti silloin kun on viikon juopotellut on aika hankkia ns. sivistynyttä lukemista jotta saisi taas tekosyyn eksistentialistisuuden tuskassa juopotella. Ja Sartrekin joi viinaa.

Mutta tapahtui yksi hassunhauska sattumus hyllyjen välissä, ajattelin päästää pierun mutta housuihin lorahti puoli litraa kaljaripulia. Laitoin Platonit takaisin kiireesti hyllyyn, mutta aikamoinen haju jäi kirjaston käytäville. Joku paikallislehden yleisönosastoonkin kirjoitti spukeista kirjastoissa ja kysyi, eikö niille mitään voisi tehdä. Ja minä käyn töissä ja suihkussa, en mikään spuke ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu