Hyvä analyysi virolaisista ja suomalaisista

Tohtori Antero Kujala on kirjoittanut ansiokkaan analyysin Suomessa oleskelevista ulkomaalaisista ja kansalaisuuden saaneista rikollisista. Hänen mukaansa yhtäläisyyksiä virolaisten ja muiden kehitysmaalaisten välillä on huomattavasti, sekä vastakohtaisesti omat yhtäläisyytensä on suomalaisilla ja muilla länsimaalaisilla.

Ei länsimaalaisia rikollisia yhdistää erityisesti kaikenkattava rikollisuus, mm. niin vero- huume- petos- väkivalta- kuin myös raiskausrikollisuus. Rikollisuus kattaa kaikki elämänalueet pienistä varkauksista aina murhiin. Kirjoittaja mainitsee erityispiirteenä myös sen ettei rikollisuuden laatu muuttunut tutkimusaikana asuinmaata vaihdettaessa. Toisin sanoen meille oudot rikollisuuden muodot jatkuivat aivan samoina täällä kuin kotimaassakin olivat olleet.

Suomalaisten ja muiden länsimaalaisten rikollisuus sen sijaan poikkesi merkittävästi edellä mainitusta ryhmästä. Rikollisuus oli yksipuolisempaa, lievempää, tai pikaistuksissa tehtyä. Esimerkiksi ruotsalaisten rikollisuus Suomessa on lievää ja muistuttaa suomalaisten rikollisuutta, eikä niihin liity esimerkiksi varkauksia tai petoksia Suomen valtiota tai yksityishenkilöitä kohtaan.

Ratkaisumalliksi Kujala ehdottaa rangaistusten huomattavaa kiristämistä, sekä rikollisten karkottamista huolimatta siitä millainen rangaistus kotimaassa odottaa. Hän sanoo myös ymmärtävänsä lisääntyvää keskustelua kansalaisten omankädenoikeuden käyttöönotosta. Huomautettakoon etten itse kannata sitä. En haluaisi välttämättä nähdä virolaista, tai ketään muutakaan rikollista lynkattuna.
2305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olisi kiva nähdä päivitettyä tutkimusta aiheesta.

Äänestä

"Tohtori Antero Kujala" Sellaista tohtoria ei ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KariF kirjoitti:

Tohtori Antero Kujala on kirjoittanut ansiokkaan analyysin Suomessa oleskelevista ulkomaalaisista ja kansalaisuuden saaneista rikollisista. Hänen mukaansa yhtäläisyyksiä virolaisten ja muiden kehitysmaalaisten välillä on huomattavasti, sekä vastakohtaisesti omat yhtäläisyytensä on suomalaisilla ja muilla länsimaalaisilla.

Ei länsimaalaisia rikollisia yhdistää erityisesti kaikenkattava rikollisuus, mm. niin vero- huume- petos- väkivalta- kuin myös raiskausrikollisuus. Rikollisuus kattaa kaikki elämänalueet pienistä varkauksista aina murhiin. Kirjoittaja mainitsee erityispiirteenä myös sen ettei rikollisuuden laatu muuttunut tutkimusaikana asuinmaata vaihdettaessa. Toisin sanoen meille oudot rikollisuuden muodot jatkuivat aivan samoina täällä kuin kotimaassakin olivat olleet.

Suomalaisten ja muiden länsimaalaisten rikollisuus sen sijaan poikkesi merkittävästi edellä mainitusta ryhmästä. Rikollisuus oli yksipuolisempaa, lievempää, tai pikaistuksissa tehtyä. Esimerkiksi ruotsalaisten rikollisuus Suomessa on lievää ja muistuttaa suomalaisten rikollisuutta, eikä niihin liity esimerkiksi varkauksia tai petoksia Suomen valtiota tai yksityishenkilöitä kohtaan.

Ratkaisumalliksi Kujala ehdottaa rangaistusten huomattavaa kiristämistä, sekä rikollisten karkottamista huolimatta siitä millainen rangaistus kotimaassa odottaa. Hän sanoo myös ymmärtävänsä lisääntyvää keskustelua kansalaisten omankädenoikeuden käyttöönotosta. Huomautettakoon etten itse kannata sitä. En haluaisi välttämättä nähdä virolaista, tai ketään muutakaan rikollista lynkattuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu