Minua on vaivannut jo pidemmän aikaa kunnon masennus. Kaikki ärsytti ja olin aina väsynyt ja haluton tekemään mitään. Koulu ei sujunut ja kaverit jäi.
Tänään kävin kaupungilla kävellessäni keskustelua miespuolisen ystäväni kanssa. Hän on huomannut masennukseni ja haluaa auttaa. Koulun käytävällä hän oli ainoa joka edes katsoi minuun ja tuli mitään sanomatta halaamaan.
Kävellessämme kuulin ison tarinan hänen omasta elämästään: vanhempien eron ja huoltajuuskiistan mukana hän masentui. Hänen isänsä joi ja kukaan ei enää ollut normaali. Hän ei enää jaksanut eikä tuntenut ainuttakaan syytä elää, ja harkitsi jo puukkoon tarttumista. Hän kuitenkin pääsi psykiatrille ja tämän kanssa asiat paranivat heittämällä. Hän oppi arvostamaan itseään ja ihmisiä ympärillään juuri sellaisina kuin he ovat. Hän sanoi kiitos isänsä naisystävälle siitäkin, kun tämä oli halannut hänen isäänsä.
Tarinan kuultuani (tuo oli siis tiivistetty versio) olisin halunnut vain lysähtää maahan ja itkeä. Olisin tehnytkin niin ellei porukassa olisi ollut muitakin.
Tässä illemmalla ajattelin tapahtunutta. Ymmärsin että aina on syitä hymyillä, jokainen ympärilläsi välittää sinusta. Kelpaat juuri tuollaisena, kukaan ei halua että tapat itsesi. Elämän lahja on taito saada toiset hymyilemään. Sana kiitoskin merkitsee niin paljon, vaikka se onkin vain yksi sana.
Minä ymmärsin, että minua tarvitaan täällä, vielä ei ole minun aikani lähteä. Teeppä tämän luettuasi niin, että huomenna halaat jotakin ihmistä sanomatta mitään, varoittamatta etukäteen. Niin minä aijon tehdä kun nään tämän ystäväni jälleen huomenna. Hänen tarinansa takia itkin kotona ja olen erittäin kiitollinen hänelle. Hän sai minut tajuamaan elämän arvon, ilon ja rakkauden arvon. Miten voisinkaan häntä kiittää, iso halaus ei riitä kertomaan kuinka paljon arvostan häntä.
Ole kiitollinen pienestäkin hymystä jonka saat aikaan ystävällesi, häntäänsä heiluttavasta koirasta, hyväntuulisesta bussikuskista, viheltelevästä puistonsiivoojasta, sillä kaikki he ovat onnellisia, ole sinäkin!
Tänään kävin kaupungilla kävellessäni keskustelua miespuolisen ystäväni kanssa. Hän on huomannut masennukseni ja haluaa auttaa. Koulun käytävällä hän oli ainoa joka edes katsoi minuun ja tuli mitään sanomatta halaamaan.
Kävellessämme kuulin ison tarinan hänen omasta elämästään: vanhempien eron ja huoltajuuskiistan mukana hän masentui. Hänen isänsä joi ja kukaan ei enää ollut normaali. Hän ei enää jaksanut eikä tuntenut ainuttakaan syytä elää, ja harkitsi jo puukkoon tarttumista. Hän kuitenkin pääsi psykiatrille ja tämän kanssa asiat paranivat heittämällä. Hän oppi arvostamaan itseään ja ihmisiä ympärillään juuri sellaisina kuin he ovat. Hän sanoi kiitos isänsä naisystävälle siitäkin, kun tämä oli halannut hänen isäänsä.
Tarinan kuultuani (tuo oli siis tiivistetty versio) olisin halunnut vain lysähtää maahan ja itkeä. Olisin tehnytkin niin ellei porukassa olisi ollut muitakin.
Tässä illemmalla ajattelin tapahtunutta. Ymmärsin että aina on syitä hymyillä, jokainen ympärilläsi välittää sinusta. Kelpaat juuri tuollaisena, kukaan ei halua että tapat itsesi. Elämän lahja on taito saada toiset hymyilemään. Sana kiitoskin merkitsee niin paljon, vaikka se onkin vain yksi sana.
Minä ymmärsin, että minua tarvitaan täällä, vielä ei ole minun aikani lähteä. Teeppä tämän luettuasi niin, että huomenna halaat jotakin ihmistä sanomatta mitään, varoittamatta etukäteen. Niin minä aijon tehdä kun nään tämän ystäväni jälleen huomenna. Hänen tarinansa takia itkin kotona ja olen erittäin kiitollinen hänelle. Hän sai minut tajuamaan elämän arvon, ilon ja rakkauden arvon. Miten voisinkaan häntä kiittää, iso halaus ei riitä kertomaan kuinka paljon arvostan häntä.
Ole kiitollinen pienestäkin hymystä jonka saat aikaan ystävällesi, häntäänsä heiluttavasta koirasta, hyväntuulisesta bussikuskista, viheltelevästä puistonsiivoojasta, sillä kaikki he ovat onnellisia, ole sinäkin!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.