Tollanen 25-28 vuotias ihminen on vielä aivan lapsi. Puhumattakaan nuoremmista. Ei pysty ottamaan vakavasti sellasia kersoja.
Lapsia vielä
Aikuinenmiesjakypsä
1179
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kymmenen vuotta vanhempiakaan, ainakaan minua, joka olen eksynyt.
Mutta onneksi löysin jotain.
Tähtiin kirjoitettua.
Totta tuo jos miettii että ihmisen aivot on kehittyy vielä tuonne 25- vuotiaaksi asti. Minusta täysi-ikäisyyden raja pitäisi olla siellä 25 v iässä, koska tieteellisesti silloin vasta ihminen on aivoiltaankin "aikuinen" eli kehittynyt loppuun.
Toiset taas ei ole koskaan "aikuisia" Teineilyä vielä viiskymppisenäkin.
Riippuu täysin ihmisestä. Toiset ovat joutuneet ottamaan paljon vastuuta jo nuoremmalla iällä. Olen itse parikymppinen nuori, mutta monesti kuullut kolmikymppisiltä ystäviltäni että käyttäydyn kuin viisikympinen tai että olen hirveä kalkkis.. Siihen en ota kantaa, mutta viettäneeni paljon aikaa eri ikäisten ihmisten kanssa niin sitä on huomannut kuinka ikä on monessa mielessä vain numero. Toki ihminen oppii asioita ajan myötä, mutta ihmisten lähtötaso ja halu oppia ja kehittää itseään vaihtelevat radikaalistikin. :)
..mustavalkoista. Monet viisikymppiset käyttäytyvät vielä kuin teinit. Aikuistuminen on kait osaltaan päätöksestä kiinni.
oon paljon vanhempi mutta en paljoa X)
tulen taas hulluksi.
olen ahdistunut koko yön kun muistelin aikoja ja pahoja.8 (
aloin miettiin vain pahoja.
ahdistus ja paha väsymys
Ap on kypsä ja aikuinen mies, joka kirjoittelee S24:sen palstoille ennen kello viittä aamulla. :D
No mitä väliä? Jos on vaikka herännyt silloin? mutta joo, aloitukseen vaan sitä että aina sillä iällä ei ole mitään tekemistä sen henkisen kypsyyden kanssa. Tunnen monia 30-50 vuotiaita jotka ainakin porukassa menettää henkisestä iästään sen 15-35 vuotta ainakin.