palkankorotus

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) ei vastannut eduskunnan kyselytunnilla kansanedustaja Sanna Marinin (sd) kysymykseen Sipilän avustajan jättikorvauksesta.

Tamperelainen Marin kysyi Sipilältä, miten hän perustelee erityisavustajansa kymmenen prosentin palkankorotusta tilanteessa, jossa hallitus haluaa Suomen kilpailukyvyn vuoksi leikata pienituloista palkkoja.

- Hallitus perustelee heikompiosaisiin ja pienituloisiin kohdistuvia päätöksiään sillä, että näin on pakko tehdä, koska maa on vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, ja sillä, että kaikkien on osallistuttava talouden tasapainottamistalkoisiin. Pakkolakipakettia hallitus kauppaa Suomen kilpailukyvyn parantamisella. Tämä on viemässä pienipalkkaisilta hoiva- ja palvelusektorin työntekijöiltä ison siivun palkasta pois. Kysynkin pääministeri Sipilältä asiasta, josta olen saanut useita hämmentyneitä kansalaispalautteita viime aikoina. Kuinka voi olla niin, että samaan aikaan, kun te olette viemässä tavallisilta suomalaisilta palkansaajilta osan palkasta pois ja perustelette näitä talouden tilanteella ja Suomen kilpailukyvyllä, niin te, pääministeri Sipilä, olette päättänyt nostaa oman avustajanne palkkaa noin 10 prosentilla eli 700 eurolla kuukaudessa? Eikö teidän mielestänne kaikkien tulekaan osallistua näihin talkoisiin, Marin kysyi Sipilältä.

Hänen kysymyksensä aikana eduskunnasta kuluu hälinää ja kommenttaja siitä, että Marinin kysymys on hyvä.

Kyselytunnin pöytäkirjan mukaan Sipilä ei käsitellyt Marinille antamassaan vastauksessa sanallakaan avustajansa palkankorotusta tai sen yhteensopivuutta yleisen palkkamaltin kanssa. Sen sijaan hän ryhtyi kertaamaan hallituksen tavoitteita tasapainoittaa talous ja painotti että kaikkien on osallistuttava näihin tasapainottamistalkoisiin.

- Kysymys oli nyt tästä lainvalmistelusta ja sen perustuslainmukaisuudesta. Hallituksen velvollisuutena on myös perustuslain mukaan edistää työllisyyttä ja turvata hyvinvointipalvelut. Tähän kilpailukykylainsäädäntöpakettiin on jouduttu menemään sen takia, että työmarkkinajärjestöjen kanssa ei päästy siitä kesän ja syksyn aikana yksimielisyyteen. Sen tavoitteena on ainoastaan se, että me saisimme työttömille töitä, Sipilä vastasi.

Tämän jälkeen hän jatkoi kertaamalla, miten hallituksella on tavoite 110 000 uuteen työpaikkaan työllisyysasteen nostaminen 72 prosenttiin.

- Tämä koostuu - niin kuin moneen kertaan olen todennut - kolmesta osasta: tästä kilpailukykyosasta, palkkamaltista ja sitten tuottavuutta edistävistä toimista. Näillä kolmella toimenpiteellä me aiomme kuroa umpeen sen kilpailukykyeron, minkä olemme menettäneet viimeisten vuosien aikana, Sipilä päättää vastauksensa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Poliitikot ovat palkkansa ansainneet!!! Pa..an puhumisella ja kansan kus..tamisella.Oikeuttaa jopa hartaanmiehen tekemään ja toimimaan edellämainutuilla tavoilla lisättynä omaan pesään vetämisen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miksimn kirjoitti:

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) ei vastannut eduskunnan kyselytunnilla kansanedustaja Sanna Marinin (sd) kysymykseen Sipilän avustajan jättikorvauksesta.

Tamperelainen Marin kysyi Sipilältä, miten hän perustelee erityisavustajansa kymmenen prosentin palkankorotusta tilanteessa, jossa hallitus haluaa Suomen kilpailukyvyn vuoksi leikata pienituloista palkkoja.

- Hallitus perustelee heikompiosaisiin ja pienituloisiin kohdistuvia päätöksiään sillä, että näin on pakko tehdä, koska maa on vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, ja sillä, että kaikkien on osallistuttava talouden tasapainottamistalkoisiin. Pakkolakipakettia hallitus kauppaa Suomen kilpailukyvyn parantamisella. Tämä on viemässä pienipalkkaisilta hoiva- ja palvelusektorin työntekijöiltä ison siivun palkasta pois. Kysynkin pääministeri Sipilältä asiasta, josta olen saanut useita hämmentyneitä kansalaispalautteita viime aikoina. Kuinka voi olla niin, että samaan aikaan, kun te olette viemässä tavallisilta suomalaisilta palkansaajilta osan palkasta pois ja perustelette näitä talouden tilanteella ja Suomen kilpailukyvyllä, niin te, pääministeri Sipilä, olette päättänyt nostaa oman avustajanne palkkaa noin 10 prosentilla eli 700 eurolla kuukaudessa? Eikö teidän mielestänne kaikkien tulekaan osallistua näihin talkoisiin, Marin kysyi Sipilältä.

Hänen kysymyksensä aikana eduskunnasta kuluu hälinää ja kommenttaja siitä, että Marinin kysymys on hyvä.

Kyselytunnin pöytäkirjan mukaan Sipilä ei käsitellyt Marinille antamassaan vastauksessa sanallakaan avustajansa palkankorotusta tai sen yhteensopivuutta yleisen palkkamaltin kanssa. Sen sijaan hän ryhtyi kertaamaan hallituksen tavoitteita tasapainoittaa talous ja painotti että kaikkien on osallistuttava näihin tasapainottamistalkoisiin.

- Kysymys oli nyt tästä lainvalmistelusta ja sen perustuslainmukaisuudesta. Hallituksen velvollisuutena on myös perustuslain mukaan edistää työllisyyttä ja turvata hyvinvointipalvelut. Tähän kilpailukykylainsäädäntöpakettiin on jouduttu menemään sen takia, että työmarkkinajärjestöjen kanssa ei päästy siitä kesän ja syksyn aikana yksimielisyyteen. Sen tavoitteena on ainoastaan se, että me saisimme työttömille töitä, Sipilä vastasi.

Tämän jälkeen hän jatkoi kertaamalla, miten hallituksella on tavoite 110 000 uuteen työpaikkaan työllisyysasteen nostaminen 72 prosenttiin.

- Tämä koostuu - niin kuin moneen kertaan olen todennut - kolmesta osasta: tästä kilpailukykyosasta, palkkamaltista ja sitten tuottavuutta edistävistä toimista. Näillä kolmella toimenpiteellä me aiomme kuroa umpeen sen kilpailukykyeron, minkä olemme menettäneet viimeisten vuosien aikana, Sipilä päättää vastauksensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu