Lievä masennus

Koitan kirjoittaa mahdollisimaan ytimekkäästi, 26v mies ja tyttöystävä jonka kanssa ollu yli 2 v yhdessä, liian raskas työ(reissutyö) ja hieman vaarallinenkin mikä ei enään kiinosta oikein yhtään. Olen 2 kertaa muuttanut työnperässä toiseen kaupunkiin ja kaikki ystävät tällä hetkellä asuvat kaukana ( lähin noin 300km).

Uudella paikkakunnalla missä nyt asun en ole saanut ystäviä vaikka olen harrastuksiakin kokeillut ja harrastuksiakaan ei ole tällä hetkellä mitään mikä kiinoistaisi.

Pelaan oikeastaan pelkästään tietokoneella kavereitten kanssa joka on ainut kontakti enään kavereihin arjessa ja treenaan punttia väkisin välillä. Kaikki kyllästyttää ja meinaa vain vituttaa, työ on kokoajan taistelua ja omia puolia pitämistä niin kuin joka paikkassa nykyään. Olen kohtuu nuori vielä kuitenkin mutta se mikä minua tällä hetkellä eniten sitoo paikoilleen on tyttökaveri ja sekin sen takia koska hänellä on opiskelu kesken enkä halua häiritä opintoja (yliopisto) joita on enään vuosi jäljellä.

Rahaa oikeastaan on mutta en silti ole rikas että voisin elää huoletontakaan elämää, olen siis nyt asunut tällä paikkakunnalla ilman kavereita oikeastaan 3 vuotta ja tämä tuntuu kyllä aika ankealta, ihmiset muuttavat tiheään työnperässä nykyään niin en tiedä oikein mitä sitä tekis ja kavereita ja harrastuksia on vaikea pitää koska työni vaihtelee tosi paljon ja en välttämättä edes tiedä koko viikon työ ohjelmaa saatan joutua lähtemään 500km päähän yhden päivän varoitus ajalla...

Mitä tekisitte ? haave on aina ollut tasapainoisesta arjesta ja kavereista ja harrastuksista, mitään näistä minulla ei ole eikä rahaakaa silti tule ovista ja ikkunoista että voisi edes mieluista asuntoa ostaa ja alkaa vaikka siivojaksi että saisi kevyemmän työn ja ei tarttisi tehdä niin hulluna töitä.

Muuttaisitteko lähemmäs kavereita ja koittaisitte saada töitä tai uuden opiskelu alan ? Onko ihmisiä samassa tilanteessa ?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

B4tm4n kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu