Kysyinkin jo samaa toisessa ketjussa, mutten saanut suoraa vastausta, että kysyisin nyt uudestaan: onko mahdollista päästä yli narsistia kohtaan tuntemastaan pelosta? Siis siten, ettei ahdistu kun tämän kohtaa? Onko tämä mahdollista?
Voiko pelosta päästä?
EtteiTarvitsisiVältellä
24100
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Ymmärrän että narsisti elää kaikenlaisista tunteista, oli ne sitten vihaa tai rakkautta tai jotakin siltä väliltä, kunhan hänet vain huomioidaan.
Ja ilmeisesti aina hänen läsnäollessaan täytyisi vain käyttäytyä mahdollisimman korrektisti, ettei anna hänelle mitään mikä ruokkii häntä.
Mutta tosiasiallisesti, herkän ja alistuvan ihmisen ainut tunne, joka auttaa edes jonkinlaisessa muutin nostamisessa ja itsensä puolustamisessa, on useinkin juuri viha. En puhu vihasta narsistia kohtaan vaan vihasta väärintekemistä kohtaan. Vihasta hallituksi tulemista kohtaan. Ja liian kiltti ihminen ei vihaa itsessään hyväksy. Mutta viha antaa kuitenkin tietylä tavalla voimaa itsensä puolustamiseen ja oikeuden siihen. Kunhan ei jää siihen että se jää myrkyttämään elämää. Narsistillekin voi antaa anteeksi mutt silti pitää etäisyyden.
Vihan vallassa ei silti voi aina olla, sillä se kuluttaaa. Mutta tietynlainen viha, sopivassa tilanteessa antaa voimaa itsensä puolustamiseen. Eikö näin ole? Ja tämä ei tarkoita riehumista vaan sisäistä lujuutta ja varmuutta, sillä jokaisella jota on väärin kohdeltu, on oikeus tuntea vihaa väärintekemistä vastaan -ja mahdollisuus antaa anteeksi väärintekijälle.
Voiko siitä ahdistuksen tunteesta sitten päästä ja vahvistua niin, ettei narsistin läsnäolo enää ahdista?
Pelosta voi päästää irti. Kova leikkaus, mutta pelastaa. Narsismi ei ole pahuutta, vaan huomonhakuinen pieni tyttö tai poika, joka on pyrkinyt selviytymään vaikeasta tilanteesta. Narsismin uhriakaan ei ole. Luuopumalla uhrin asemasta, tulet menemään eteenpäin. eli loistamaan itsenäsi.
Kirjoitat edellä, että narsismi ei ole pahuutta. Mitä se sitten on? Pelkkä luonnehäiriökö, joka kanssa muun perheen on elettävä, vaikka tapahtuisi mitä kamaluuksia. Siihenkö on mielestäsi sopeuduttava, vaikka henki lähtisi?
Kyllä narsistivanhemmasta on ensin päästävä irti, ennen kuin kykenee luomaan oman elämän ja *loistamaan itsenään*.
Oletko todella itse kokenut narsistivanhemman kasvatus systeemit? Kun *uhrius* myös tuntuu olevan, niin vieras käsite sinulle?
Trollihan, tuo onkin, ilmeisesti!
Narsismi on siis mielestäsi pahuutta. Mitä muuta pahuutta voi elämässä olla? Onko kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava paha, silloin kun hänellä on menossa se jakso, kun sekoillaan oikein kunnolla?
Pitäisi kyetä erottamaan sellainen seikka, että on eri asia tarkastella asiaa narsistivanhemman lapsena kuin narsistin puolisona. Lapsena voi vasta myöhäisemmällä keski-iällä tulla mieleen, että vanhempi onkin narsisti. Aika tunnetua lienee, että vanhuuden kynnyksellä vaivat tuplaantuu ja se, mitä ennen ei nähnyt selvästi, näkyy silloin tosi selvästi.
Mikä elämässä sitten on tärkeintä? Onko se oppia elämään omien ja toisten vikojen kanssa ja kokea oma henkinen valaistuminen siitä, mikä itselle on tärkeää? Onko se taito löytää kaiken negatiivisuuden keskeltä se pieni positiivinen pilkku, jota kohti alkaa kulkea ehkä henkisesti riisuttuna ja koeteltuna?
Onko maailmassa pahuutta ?
Jos on, ketkä ovat pahoja ja millä perusteella ?
"Onko kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava paha, silloin kun hänellä on menossa se jakso, kun sekoillaan oikein kunnolla? "
Kyllä on paha, jos tekee kaiken toisten kustannuksella tarkoituksenaan ja päämääränään toisen vahingoittaminen mahdollisimman pahoin ja saa sadistista tyydytystä toisen vahingoittamisesta.
"Onko se taito löytää kaiken negatiivisuuden keskeltä se pieni positiivinen pilkku, jota kohti alkaa kulkea ehkä henkisesti riisuttuna ja koeteltuna?"
Riisu itsesi vaan ja jätä toiset rauhaan, vai oletko ehkä jonkin sortin raiskuri?
Ehkä paskamainen kysymys minulta, mutta kiukuttaa tuollainen haahuilu.
Joskus haahuilusta syntyy oikea ja syvälle menevä keskustelu. Nyt sitä ei synny.
"Aika tunnetua lienee, että vanhuuden kynnyksellä vaivat tuplaantuu ja se, mitä ennen ei nähnyt selvästi, näkyy silloin tosi selvästi."
Vanhuuden kynnyksellä ja vanhuudessa kaikenlaiset vaivat moninkertaistuvat ja uusia tulee.
Suloiset uhrautuvat nutturapäät joilla riittää aina hyvää sanottavaa nuoremmille ovat pelkkä unelma ruusuisesta vanhuudesta. Todellisuus on toisenlainen.
Tuleeko mieleen että vanhuudessa puhkeaa vaikka mitä sellaista piirrettä mitä ei ennen ollut. En voi sietää ajatusta, että vanhuksilta vaadittaisiin jopa tyylipuhdasta vanhuutta. Parempi että vaatii vain itseltään.
Minusta vanhuksilta ei voi vaatia yhtään mitään.
Minusta vanhuksen haukkuminen on yhtä kamalaa kuin pikkulapsen haukkuminen, kun sen tekee itseään aikuisena pitävä.
Olen pahoillani jos olen väärässä, mutta en voi kuin olla tuota mieltä.
Olet täysin väärässä tulkintoinesi, että vanhuksia olisi tässä jotenkin haukuttu. On se ihmeen tiukassa se ajattelun kaava, että aina osaa kääntää asiat niin, että syyllinen, haukku, nalkuti, nalkuti. Huippuunsa viritetty taito täytyy olla kyseessä, uhriusko sen on saanut syntymään?
Minun vanhempani, joka ei ole kykennyt minua tukemaan ollenkaan, tuossa yksi päivä neuvoi minua pitämään hyvää huolta hallussani olevasta hänen lapsuudenaikaisesta leikkiautostaan.
Kun se narsisti hakee sitä lähdettä, ja se lähteen hakeminen on hänen elämänikäinen pääelinkeinonsa, niin epäilen että ei taida onnistua narsistin seurassa oleminen ilman minkäänlaista tunneryöpsähtelyä, jos sen uhrikin on vielä ollut.
Narsisti tekee kaikkensa saadakseen huomiota. Jos huomiota ei sada, panokset kovenevat.
Yleisin neuvo on, kaikki suhteet narsistiin poikki.
Ei voi päästä, olet aina uhri kun narsistin edessä seisot. Se mikä lapsena on kasvatettu pysyy aina...
"Mikä elämässä sitten on tärkeintä? Onko se oppia elämään omien ja toisten vikojen kanssa ja kokea oma henkinen valaistuminen siitä, mikä itselle on tärkeää? Onko se taito löytää kaiken negatiivisuuden keskeltä se pieni positiivinen pilkku, jota kohti alkaa kulkea ehkä henkisesti riisuttuna ja koeteltuna?"
Hyviä kysmyksiä pohdittavaksi tuossa ylläolevassa , mutta varmasti monien kohdalla totta tuokin, että
"Ei voi päästä, olet aina uhri kun narsistin edessä seisot.Se mikä lapsena on kasvatettu pysyy aina."
Niin mitä sitten jää jäljelle...
"Lopuksi jää jäljelle vain oma asenne. Se, että tunnistaa ja muuttaa niitä asioita, joihin voi vaikuttaa, ja hyväksyy ne, joita ei voi muuttaa."
Jossa nyt jotain samaa kuin tuossa ylläolevassa, että oppii elämään niin omien kuin toistenkin vikojen kanssa.
Tässä tapauksessa hyväksytään, että vanhempi on narsisti ja lapsi uhri, joissain tapauksissa vielä aikuisenakin/loppu elämänsä, kaikki haavat eivät ole parannettavissa, vauriot ovat pysyviä, vrt narsistikin on usein narsistin lapsi...
Mutta tuossa "positiivisen pilkun löytämisessäkin" on oma ideansa, kuten tuossa linkissäkin sanotaan, "Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Osaisinko ilman vaikeuksia arvostaa sitä hyvää, mikä minulla on nyt?"
http://anna.fi/liikunta-ja-terveys/itsetuntemus/elamankaarikirjoitus-irti-katkeruudesta-ja-uhriutumisesta
Tuos perjantai ehtoona kuuntelin mietteissäni yhtä laulettua karaokea biisiä jonka sanat on aina kolahtaneet ja kun sitä itseä ja omaa elämää ajattelee, niin hyvinkin päätyy aina ajatukseen, että kaikesta huolimatta lähes onnellinen oon...
https://www.youtube.com/watch?v=M2ur58XYaEw
Niin, olisi tosi mukava KUULLA niitä lifestory -tarinoita, eetä "minä tein sen, se onnistui!" Huoh... Aika masentavaa tuo etten voi kuin paeta. Olen niin heikko ihminen kai sitten? Se ainainen taistelukin on niin kuluttavaa...
Niin, olisi tosi mukava KUULLA niitä lifestory -tarinoita, eetä "minä tein sen, se onnistui!"
Sivullisen huom. Onnistuikohan ne todella oikeasti?
Niin tuolla ylempänä oli jo puhetta siitä, ettei kaikki onnistu, ajatuksella että mihin on lapsena kasvettu niin se pysyy...
Josta ny tuli mieleen tämäkin juttu, jonka johki toiseen ketjuun jo olen linkittänyt, mutta sopinee tähänkin keskusteluun, siihen ettei kaikki onnistu, mutta
"Hyvä elämä ei ole terveiden superihmisten yksinoikeus. Moni hengen sodissa haavoittunut on iäti säröillä, mutta silti hyvän elämän ulottuvilla. Toivoa on ilman sankaritarinaakin."
http://www.hs.fi/blogi/lujastilempea/a1455074356391
Ei narsistia saa pelätä. Rukka on oman isminsä uhri, kuten kaikki änkyrät.
Narsisti tekee tyynestä oleilijasta omanlaistaan kuvaa, joka sopii hänen tarkoitusperiinsä. Jos maalaa sellaisen kuvan, missä toinen on tyhmä typerys, joka ei mistään mitään tiedä, tai sitten sellaisen jolla on jokin älyllinen vamma muuten, änkyttäjä on vähintä...
Jos tuo ei tuo tarpeeksi merkitystä narsistille, hän houkuttelee vuoteeseen oleilijan sisaren, äidin, isoäidin, tyttären, ihan minkä vaan, kunhan asia pelittää. Kohteen isän kaverin vaimo käy myös mainiosti tarkoituksiin. Jokun muun ihmisen kautta kohteen liiveihin uiminen onnistuu yleensä.
No näinhän se taitaa olla, että kun narsisti ei kykene omilla avuilla pätemään elämässään, niin hän tavallaan *ratsastaa toisen hevosella*, saavuttaakseen jotain kuviteltua hienoutta ja mainetta itselleen, täysin toisen ihmisen kustannuksella.
Varakkaan *maisterin*, tai hyvätuloisen tuttavansa rahoista ja pankkitileistä narsisti puhuu julkisesti, ikään kuin, ne olisivat hänen omiaan. Tai hänellä olisi erittäin merittävä osa siinä, kun ystävä on näitä rahoja tienannut itselleen.
Toimitusjohtaja ystävänsä yrityksestä, narsisti puhuu asiaa tietämättömille ihmisille, ikään kuin *meistä*. Vaikka narsistilla ei ole mitään tekemistä kyseisen yrityksen kanssa. Tuntee toimitusjohtajan.
Ja uhrin osa on sitten se, kenet alistetaan, mustamaalataan ja mitätöidään. Että narsistilla on itselleen *elävänäyttö* siitä, miten paljon paremmin hänellä itsellään kuvitellusti menee. Sekä se tarvittava syntipukki, joka saa kantaa narsitin tekojen *syntitaakan*.
Narsisti on kuvitelmissaan, ikään kuin Jumalasta seuraava, jolla on valta päättää siitä, miten kenenkin elämä etenee.
Todellakin. Joskus tuntuu, että tunnemme saman henkilön.
Hih.. narsistin toiminta on hyvin kaavamaista. Tarpeeksi kauan,kun sitä joutuu seuraamaan, niin pian jo oppii tietämään, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Todellakin voi. Pelkäsin pienestä pitäen kaikkea mahdollista. Suurperheen vanhemmilla ei ollut eväitä keskittyä vain yhteen pentuun.
Yritysten ja erehdysten kautta oppii elämään niin että vähitellen pelkoja karisee kuin sipulia kuoriessa.
Kuolemakaan ei enää pelota kun tietää että se on kaikilla edessä.
Olen elänyt ikäni köyhänä. Iso osa siitä velkaisena. Sellainen status edellyttää kurinalaista elämää pitkin matkaa.