Meille jatkamaan

taivas tarjoaa
tänään
vain räntää,
hiljaisuutta
.
olin mieltynyt
sen kykyyn
olla pehmeys
.
toisaalla kosteus,
joka on
kykenevä
koteloimaan
elämään merkityksiä
.
tunsin kuinka
kehoni hikoili,
piirsi hänestä
kuvaa
.
oman pimeyteni
liikkumatonta
kohtaamista
.
tunteita,
joita olin
ladannut
odotuksiini
.
katsoin maata,
kysyin lupaa
tulkita
toisesta maailmasta
.
silmiä,
suuta
.
jälkiä joita
ne jättävät
.
syvää henkeä
ulkopuolisen tunteen
kirjoittaessa
.
sydänalaan
selvyyttä
.
kuoleman
olemassaoloon
nautinnollisuutta
.
tuskallisuuden ottaen
luomisvimmassa
otteensa
.
tavoittelin
vartalon
kohoumaan
merkityksiä
.
tulkitsin
luomiani kuvia,
kaikki yhdentekevätkin
yksityiskohdat
halusin vangita
.
hengityksen
huurua
myöden,
kuvittelin
jokaisen
askeleen
.
nilkan suloisen
vilahduksen
.
tasapainon, jota
rinnat edustavat
.
arvaamattomuuden,
jonka äärimmäinen
kiinteys

saa tuntuman
hivelevän kosketuksen
tapaan pitää
ihminen elossa
.
kiinni elämässä,
ruokkimalla
oikeaa ruumista ja
henkeä
.
siitä kohoaavaa
perhosia luovaa
jännitystä
.
silmiä
kostuttava pisara,
joka muistutti
sitä
räntää
.
maailman äärtä,
jossa tänäänkin
tarvomme
.
kuinka se
kaikki
on muuttunut
.
ihminen
muovaa,
lämmittää
läsnäolollaan
.
ja kun siihen
tottuu, että
käsi
etsiessään
kättä
.
löytää kasvot
ja lumoutuu
niiden
kauneudesta
.
jumala
kuinka halusin
häntä
.
syvää ystävyyttä
ja tuota
riisuttua elämää
.
kehoa, joka
sytyttää tienoon
lisäksi
jokaisen soluni
herkkyyden
.
kuinka se
vetää puoleensa
.
järjetöntä
.
en tuntenut
häntä
ja silti
halusin
.
halusin
tasapainon
palautuvan
.
ymmärsin mitä
sanot
katsoessani
silmiisi
.
päämäärättömyys oli
sanonut hyvästit
.
hivellessäni selkääsi,
koukkua johon
ripustaa pienen
sieluni
.
viehätyksen, jonka
suudelma
herättää
.
räntäsade ei
tuntunut enää
rumalta
.
kääntänyt ja
kastellut
merkityksettömiä
päiviä
.
ajatukset
olivat kasvoissasi,
hakivat muistoa
menneisyydestäni
.
eläväinen nainen
harhauttaa ajatukseni
sarjaan liikkumattomia
valokuvia
.
muistikuva loi
tuoksun,
miten huulet
liikkuvat
poskien pintaa
.
räntäsade
lyö ikkunaan
ja herättää
rauhattomuuteen
.
tämä on
maailmasi,
henki ja
ruumis
.
olin pyyhkimässä
muistojeni
kuvia
.
minuuteni
rippeitä
menneisyyteen
.
toivoin,
että koputtaisit
sieluni seinään,
heittäisit
heijastuksen
.
olisin todistaja
rakkaudellesi
.
siinä missä
rakkaudettomuuteni
antaisin elämän
kukoistuksen
palata suoniini
.
ei lukitsisi
ovenkahvaa,
kätkisi
.
jokaisessa
eleessä,
jokaisessa
kosketuksessa
.
joita kuvastaa
parhaiten
selittämätön hellyys
tai
rakkaus,
joka tuntui
ympäröivän
.
maalaamalla ajatuksia
.
ilmaisunvoimaa,
suurta osaa
sanattomuutta
.
ääntäsi, jota
kuuntelen
.
avaten oven
ja nojaten
käännekohtaan
.
ihmiseen,
jonka olin
kuvitellut
värikylläiseksi
.
välimatkaan,
joka
on käsissäni
.
kutsua, joka
on sanottava
.
en osaksi
yhtä ainoaa
hengähdystä,
olettamukseni
haalistuvaa hahmoa
.
vaan
siksi että
maailmalla on
vielä jotain
mitä tarjota
.
todellisuuttakin
kauniimpaa
luonnosta
lähemmäs ei
voi päästä
.
.
.
.
räntäsade
laantuu
sä sanot
.
ja mä
hei ….

.
.
https://www.youtube.com/watch?v=T93QhV4h_cQ