Noniin elikkäs tutkimisien jälkeen 2 vaihtoehtoa olisi jäljellä..
Tarkoituksena olisi piirtää kahden saunamökin ja yhden saunatuvan sähkösuunnitelmat ja siihen ohjelmaa olen etsimässä..
joskus autodatalla olen riehunut ja jotenkin turhan monimutkainen ohjelma peruspiirrustuksien tekemiseen on mielestäni joten ei ihan niin "raskaalle" ohjelmalle käyttöä.
jos saisi vähän käyttäjäkokemuksia molemmista ohjelmista vähän plussaa ja miinuksia niin olisin kiitollinen !
ei tarvitse Cadsin käyttäjiä tähän haukkumaan Jcadiä eikä toisteppäin vaan kokemuksia molempien ohjelmien käyttäjiltä.
JCad vai kymdata Cads ?
30
11255
Vastaukset
- BauHerr
Minä käytän CADSia ja jonkun verran AutoCADia. Sähkösuunnittelussa tarvitaan CADSin Pro-versio lähinnä oikosulkuvirtojen automaattista laskentaa varten. Laskeehan ne tietysti käsinkin, mutta siihen menee aikaa.
Jonkun verran ongelmia esiintyy tulostuksessa, mutta se voi johtua myös tulostimen ja CADSin yhteensopivuudesta.
Aina varsinainen ongelma on hinta. Mitenkä ohjelmiston hankinta kannattaa noin pienelle työmäärälle? Tuostahan tulee ohjelmistolle hintaa 2000 euroa per projekti. ihan meinasin sähköpisteiden paikat ja ryhmäjohdotukset piirtää ja tietenkin keskuskaaviot ynnämuut peruskuvat josta sitten urakoitsija saa paikanpäällä mittaa liittymän luota oikosulkuvirrat ja sen kanssa päättää omien kaapeleittensa paksuudet.
jCad on kuulemma edullinen mutta kuulemma aika lastenkengissä vielä ?
Ihan perus/yksinkertainen sähkösuunnitelma siis kohteisiin tulossa missä ei niin mitään erityisiä automaatioita tule olemaan...
Ystäviä ovat molemmat jotenka en viitsisi pyytää älyttömiä summia pyytää, mutta tuleeko tässä sitten eteen se että kumminkin saisivat halvemmalla ulkopuoliselta suunnittelutoimistolta.(?)- 20v-piirrellyt
Kumpikin ohjelmisto Jcad ja Cads ovat varmasti riittäviä, mutta jos ei ammatikseen piirrä, niin ovat aivan liian kalliita. Riittää, kun piirtää lyijykynällä klubi-askin kanteen ja vie sen sähköliikkeeseen, niin osaavat antaa noin hinnan asennuksista. Minulla on kaksi Cads-lisenssiä ja olen piirrellyt parikymmentä vuotta, Jcadistä ei ole kokemusta.
- Cad_harrastelija
Itse cad-ohjelma ei ole ongelma, esim. ilmainen DraftSight vastaa täysin toiminnoiltaan Autocadia. Varsinaista sähkösovellustakaan ei välttämättä tarvita pikku hommissa, mutta piirrosmerkkisymbolien puute on pieni ongelma. Tai voidaanhan piirrosmerkkejä tietysti keräillä netistä löytyvistä Cad-piirustuksista.
- ex-asiakas
Kymdata CADS : Yli kymmenen vuoden asiakkuuden jälkeen haluavat edelleen periä täyden vuosilisenssin kun emme itse ennen laskun lähettämistä (=ennen lisenssivuoden vaihtumista) osanneet itse irtisanoa tarpeetonta lisenssiä. Ihan prikulleen ehtojen mukaista mutta #@% touhua kun tarjolla olisi kuukausilisenssikin ollut... Kierrä kaukaa, muutenkin liian kallis, käytä ilmaisohjelmia tai siirry EPlaniin kuten mekin.
Joo,
taas tuli palvelusopimuslasku CADS/ Kymdatalta 619 €.
10.12.2019 lähtien CADMATIC EAC Oy.
Puolitoista vuotta sitten CADS-ohjelma lakkasi yhtäkkiä toimimasta. Pakottivat tekemään MYCADS-palvelusopimuksen 626 €, jotta sai päivityksen, että ohjelma taas toimisi. Toimimattomuudesta syyttivät Windows 10:ä, joka oli tehnyt omia päivityksiään. Saivat hyvän ulkopuolisen syyllisen, jotta voivat ruveta kuppaamaan!
Ensimmäinen sopimuskausi oli puolitoista vuotta, eikä voinut tehdä määräaikaista. Sopimusehtojen mukaan pitää purkaa yli 1 kk ennen sopimuskauden loppumista ja sehän unohtuu. Ja nyt laskuttavat unohduksesta 619 €.
Aikoinaan myyntivalttina oli, että ei ole pakollisia päivityksiä. Ja myöhemmin voi halutessaan päivittää, vaikka 10 vuoden kuluttua.
Sopimuksen mukaan Kymdata voi purkaa yksipuolisesti sopimuksen, mutta asiakas on velvollinen suorittamaan erääntyneen palvelusopimusmaksut viivästyskorkoineen.
Viime kesänä Kymdata myi CADSin ja ohjelman uusi nimi on CADMATIC.
Ja meininki jatkuu...x-asiakas kirjoitti:
Joo,
taas tuli palvelusopimuslasku CADS/ Kymdatalta 619 €.
10.12.2019 lähtien CADMATIC EAC Oy.
Puolitoista vuotta sitten CADS-ohjelma lakkasi yhtäkkiä toimimasta. Pakottivat tekemään MYCADS-palvelusopimuksen 626 €, jotta sai päivityksen, että ohjelma taas toimisi. Toimimattomuudesta syyttivät Windows 10:ä, joka oli tehnyt omia päivityksiään. Saivat hyvän ulkopuolisen syyllisen, jotta voivat ruveta kuppaamaan!
Ensimmäinen sopimuskausi oli puolitoista vuotta, eikä voinut tehdä määräaikaista. Sopimusehtojen mukaan pitää purkaa yli 1 kk ennen sopimuskauden loppumista ja sehän unohtuu. Ja nyt laskuttavat unohduksesta 619 €.
Aikoinaan myyntivalttina oli, että ei ole pakollisia päivityksiä. Ja myöhemmin voi halutessaan päivittää, vaikka 10 vuoden kuluttua.
Sopimuksen mukaan Kymdata voi purkaa yksipuolisesti sopimuksen, mutta asiakas on velvollinen suorittamaan erääntyneen palvelusopimusmaksut viivästyskorkoineen.
Viime kesänä Kymdata myi CADSin ja ohjelman uusi nimi on CADMATIC.
Ja meininki jatkuu...Hei,
nyt pitää antaa tunnustus reilusta pelistä.
Laskun saatuani irtisanoin palvelusopimuksen yli kuukauden myöhässä.
Kymdatalta/ CADMATICilta tuli vastauksena: myCADS-palvelusopimuksen irtisanominen on huomioitu ja sopimus kirjattu päättyneeksi. Ja liitteenä hyvityslasku.
- oneim
Tarvitsisin apuja cadsin piirikaaviosuunnittelussa. Auttaisko joku, korvausta vastaan toki?
- Cads
Piirikaaviothan on kopioita pienillä muutoksila.
- Anonyymi
Piirikaaviot teen paintilla. Kerran katui kone ja meni päivän työt hukkaan mutta oli onneksi varmistukset tallella.
- Anonyymi
JCadistä ei pääse järkevästi eroon kun tekee sopimuksen. Roikottavat asiakasta väkisin mukana rahastusmielessä. En suosittele.
T:Raksamies- Anonyymi
Älä sorru JCAD määrälaskentaan. Kalliin rahoitussopimuksen päättymisen ja koukuttamisen jälkeen moninkertaistavat yksipuolisesti sopimushinnan. Siirryin bluebeamiin.
- Anonyymi
Kyseisellä yrityksellä se tärkein on ainoastaan rahastaminen ja mahdollisimman pitkään. Surkea asiakaspalvelu,keskinkertainen tuote ja surkeaa toimintaa muutenkin. Heti kun on saatu nimi paperiin ja asiakas koukkuun. Kunhan pääsen sopimuksesta eroon, niin ei koskaan ikinä tätä roskaa. Ennemmin piirtää vaikka tikulla hankeen. En suosittele ja koko sopimuskauden ajan tulen tekemään selväksi kaikille kyselijöille, että kiertäkää mahdollisimman kaukaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseisellä yrityksellä se tärkein on ainoastaan rahastaminen ja mahdollisimman pitkään. Surkea asiakaspalvelu,keskinkertainen tuote ja surkeaa toimintaa muutenkin. Heti kun on saatu nimi paperiin ja asiakas koukkuun. Kunhan pääsen sopimuksesta eroon, niin ei koskaan ikinä tätä roskaa. Ennemmin piirtää vaikka tikulla hankeen. En suosittele ja koko sopimuskauden ajan tulen tekemään selväksi kaikille kyselijöille, että kiertäkää mahdollisimman kaukaa!
Ja yhtiö on siis Jcad Quanttos
- Anonyymi
Ei saunamökin sähkö j ä vartecadeja tarvii . Syöttö ja pari sulaketta ja b ikis .
Kaiki samat b örit y hteen ja enston romu seinään.- Anonyymi
Avataanko korkki ennen vai jälkeen tuon suorituksen?
- Anonyymi
Cads on ihan paska ja 2 tonnia ylihintainen.
- Anonyymi
Cads ohjelmistoja ei kannata ostaa. Myyjät eivät tiedä mitä myyvät. 17 versiossa ainakin on niin paljon bugeja, ettei tietokanta toimintoja pysty käyttämään.
Mistään ei saa selville onko 18 versioon korjattu.
Jos sortuu, niin pakko pitää ylläpito koska bugeja on niin paljon.
Jos haluaa käyttää automaatitoimintoja on pakko tehdä Cads-mukaisilla kuvilla.
Eli kaikki kuvat ei kelpaa suurille paperitehtaille.
Eri asia on jos on vain töissä ja joutuu käyttämään Cads-ohjelmistoja, silloin haaskaa isännän rahoja ja saa palkkaa pään seinään hakkaamisesta.- Anonyymi
Cadsin runko on jostain 90-luvun lopusta. Sitä ei ole tehty uusiksi ikinä ja runkoa vain paikkaillaan kerta toisensa jälkeen. Sen takia se toimii niin kuin toimii ja on oikeasti surkein cadi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Cadsin runko on jostain 90-luvun lopusta. Sitä ei ole tehty uusiksi ikinä ja runkoa vain paikkaillaan kerta toisensa jälkeen. Sen takia se toimii niin kuin toimii ja on oikeasti surkein cadi.
Satutko olemaan töissä eräässä Oululaisessa xcad-puljussa jonka viestintä on aina ollut tällä tasolla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Cadsin runko on jostain 90-luvun lopusta. Sitä ei ole tehty uusiksi ikinä ja runkoa vain paikkaillaan kerta toisensa jälkeen. Sen takia se toimii niin kuin toimii ja on oikeasti surkein cadi.
Näin todellakin on.
- Anonyymi
Minulle kauppasi muutama viikko sitten Cadmatic EAC Oy Vaasa ohjelmaa hintaan 2300€ (en muista oliko verollinen vai ei). Vakuutteli että olisi kerta korvaus eikä ikinä mitään muita maksuja tulisi jos ei haluaisi päivittää sitten jotakin. Tiedä sitten onko kusetusta vai ei?
- Anonyymi
Eikö se lisenssi maksa jotain per vuosi myös? Tai ainakin jod haluaa yhtään päivitystä. Cads on ihan kusetusta.
- Anonyymi
Jos myyvät sen entisen PRO-version (nykyinen Electrical) tuohon hintaan, niin ostan välittömästi. Lite- tai standard-versio ei kiinnosta.
Voisitko laittaa lisätietoa tuosta tarjouksesta? Oliko Lite vai Electrical?
Cads kävi turhan kalliiksi pienen työmäärän vuoksi. Teen useita eri ammattien töitä ja sähkösuunnittelu on vain pieni osa. Cadsin Pro/Electrical-versiossa kiinnosti sen laskentaosa sekä elementtisuunnitteluosio.
On ollut pakko kehittää kustannustehokkaampia työkaluja.
- Anonyymi
sähkömees: "Tarkoituksena olisi piirtää kahden saunamökin ja yhden saunatuvan sähkösuunnitelmat ja siihen ohjelmaa olen etsimässä.."
Oliko tuo vitsi vai mitä en tässä ymmärtänyt? Vaatiiko sähköpiirrustusten tekeminen pariin saunamökkiin oikeasti CADin? Vielä muutama vuosikymmen sitten piirrettiin varmaankin tupakkaaskin kanteen ja hyvä tuli. Toki tänä päivänä parempi olisi piirrellä A4 tai A3 paperille viivottimen ja kaariviivaimen kanssa, mutta ei kait mitään CADia tarvita? Oikeasti?- Anonyymi
Hyvä ideahan se on. En ymmärrä mistä valitat.
- Anonyymi
Cads ainakin on todella sysipaska. Sama runko ohjelmassa kuin 20 vuotta sitten ja vain kosmeettisia päivityksiä tehty sillä jumalattoman kovalla tilaushinnalla. Kankea ja ankea käyttää, automatiikka olematonta.
- Anonyymi
Olen rimpuillut Kymdatan ja nyt cadmaticin kanssa yhdeksänkymmentäluvulta lähtien.
Ohjelma ei ole parantunut vaikka aina ensivuodelle on tulossa uusiversio.
Nyt on uusin versio käytössä, ne kuuluisat automaatti toiminnot ei toimi vieläkään.
Hauskin asia on kun yrittää irtisanoa Ylläpitosopimusta, mistään ei löydy postiosoitetta mihin lähettää.
Myyjät on yhtäkkiä "lomalla", netti palvelu pyyntöön ei vastata.
Saa nähä onnituuko sähköpostilla.
- Anonyymi
Menukohtia on ihan suuryrityksen tarpeisiin, sitten tutustut paremmin, mitä niillä saa aikaan, niin ehkä jollain muulla saa myös symbolit työnnettyä raameihin.
- Anonyymi
Cadmatic / cads -ohjelmistoa en suosittelisi pahimmalle vihamiehellenikään. Kokemusta on aivan liian pitkältä ajalta. On kyllä kertakaikkisen surkea ohjelmisto ja huijarifirma. Virheet senkun lisääntyy ja pahenee. Viimeisimmät revisiot olleet täysin käyttökelvottomia. Hukkaa tehtyjä töitä, kaatuu ihan yhtenään, karmeita mitoitusvirheitä (hvac) jne, jne, jne. Mikään ei enää toimi. Eivätkä suostu pahojakaan virheitä korjaamaan vaikka ylläpito/päivitykset voimassa. Ko. firman filosofianahan on aina ollut laittaa joka ikiseen revisioon lukuisia virheitä, että on pakko ostaa päivityksiä/ylläpitoa, että saisi virheisiin korjauksia ja voisi edes jotenkin ohjelmistoa käyttää. Mutta laittavat siis joka päivitykseen uusia (ja samoja vanhoja) virheitä, eli koskaan ei saa toimivaa versiota. Kaikki virheet ovat kuulema ominaisuuksia, ja ostamalla päivityksiä/ylläpitoa voi saada virheisiin parannuksia. NO EI SAA! Saa vaan lisää ja pahempia virheitä vanhojen päälle. Tuki vastaa joskus päivien päästä jos koskaan ja jos korjauksia virheisiin koskaan saa, niitä saa odottaa, usein seuraavaan ylläpitojaksoon. Eli maksa lisää! Kaiken kaikkiaan täysin huijarifirma. Kannattaa pysyä kaukana.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62483- 1161678
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill371421Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1631257- 1431209
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1191197- 521155
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1361153- 571081
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46979