oot noi vaikee mimmi?
Miks sää oot
meetylihilseen
17230
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Itse olet!
Mää oon helppo. Tässä mää oo perässäs juossu ku joku hiton tohveli! Sää et taida tiätää mitä sää haluut?
Mitäs noin niin kuin käytännössä tohvelin perässä juokeminen on ollut? Pelkkää palstaa...........?!
Yäk.
Kuules pariutuminen on vakava asia! Minä suhtaudun sellaiseen vakavuudella.
Samaistun kyllä tuohon Ussi päivä sarjan Kristan asenteisiin. Tässä jaksossa tuo krista on varsinkin kuin mä! :D :D Perus mua... asenteineen miehiin ja parisuhteisiin, mutta tiukan asenteen takana on sittenkin sydän. Sieltä se löytyy vaikka vähän piilossa on ennakkoluulojen takana. ;)
http://areena.yle.fi/1-3093929
Meitsin hömelö kultsi se siäl. :)
Jos ei sitä vaan yksinkertasesti nappaa ?
Komppaan...
Kuka kysyy? Jos sä ootkin se vaikee ja toinen on helppo jos osaa käsitellä oikein? Et osaa?
head&shoulders saattais auttaa vaivaan.
Sää et vaan tunne mua kun vaikeena koet.
Selitys on aika yksinkertainen ja sisältää katkeruutta:
Miksi minun piti ensin katsella toisen vanhempani hidas kuolema. Ja nyt heti perään puolisoni. Miksi hänet viedään pois, kun olen oppinut häneen luottamaan, ja häntä rakastamaan.
En ole ikinä halveksinut syöpää, sokeritautia, reumaa , MS tautia tai muutakaan fyysistä sairautta sairastavia. Olen aina sanonut, että niin kauan kuin pää pelaa kohtalaisesti, ihminen on ihminen.
Miksi ihmiseltä, joka kaipaa enemmän kuin muut puolisonsa ROHKAISUA ja TUKEA viedään puoliso?
Ei se kasvata minua vahvaksi. Todennäköisesti se saa minut vain myrkyttämään itseni.
Ja sillä aikaa kun tämä tapahtuu, ja pitkäaikaiset lemmikkini lopetetaan - sinä ukkeli esiinnyt minuna palstoilla MUKA kevyttä seksiseuraa kaivaten.
En tiedä miltä tuntuu kun, läheinen kuolee hitaasti, mutta luulen että siinä pystyy kuitenkin siihen valmistautuun ja tekeen kunnolliset hyvästelyt kuolemassa olevan kanssa.
Minulla kuoli eräs ihan yhtäkkiä. Hänen itsemurhansa tuli ihan puskista. Löi kaiken ihan palasiksi ja jäi niin paljon sanomatta ja niin monia asioita selvittämättä. Ei edes hyvästejä. Eniten vaivaamaan jäi se että tämän kuolleen kanssa jäi niin plajon asioita selvittämättä ja hän teki ratkaisujaan luulojensa perusteella eikä koskaan selvittänyt totuuksia. Ei kysynyt, ei puhunut tunteistaan, emme hyvästelleet.
Asiat jäi ikuisiksi ajoiksi kesken ja selvittämättä. Tietenkin hidas kuolema on piinaavaa odottelua joka omalla tavallaan on vaikeaa, mutta saat ainakin sanottua kaiken mitä haluat kuolevalle sanoa ja kuoleva saa sanoa sinulle kaiken mitä haluaa ennen kuin..
Minulle nopea pommin lailla iskenyt kuolema löi ihan shokkiin. Olin paniikissa ja sanin kuolinuutis iltana paniikkikohtauksia sitten kun se alkoi meneen ymmärrykseen että mitä oli tapahtunut.
Ensimmäisiin tunteihin en päässäni täysin uutista ymmärtänyt ja reagointini oli kummallista. Rauhallista, ilman tilanteeseen kuuluvia tunnereaktioita. Näytti kuin asia ei koskettaisi minua mitenkään eikä kuollut olisi ollut minulle kovin läheinen..
Niin..olin shokissa. uutinen oli minulle liian vaikea ja mun pääni suojeli minua uutiselta antaen tiedon ymmärrykseen hitaammin ja pienemmissä osissa jotta kestän sen. Sitten kun se uutinen saavutti minun tietoisuuden myös tunnetasolla niin paniikkokohtaus löi päälle.
Sanotaan että itsemurha kuolema on vaikein käsitellä koska siinä on niin paljon avoimia kysymyksiä sekä vihaa joka kohdistuu sekä vainajaan,kuoleman surijaan että moniin ympäristön tekijöihin. Syyllistä tapahtuneelle etsitään.
Minä kuitenkin selvisin lopulta pahimmasta vaikken vieläkään ole kokonaan asiaa pystynyt unohtamaan ja kyyneliä vieläkin asian takia vuodattelen aina välillä.
Uskon silti että sinäkin selviät vaikka alku olisikin hankala. Onhan sinulla ystäviä keneen voisit tukea sitten kun aika tulee?
Mun perässä juossut. ....vaikka kuinka vilkuilen olkani yli niin ei näy tuttuja...
Eikä mun, mut näkyy pitävän haaremia, jotka juoksee sit sen miehen peräs. Tää tais ol täs.
asian laita, että jos ennättää siinä kökkimisessä jo tulla se vaihe vastaan, että laitan takin päälle, ja koska takki päällä tulee kuuma, menen sitten jo melko nopeasti ulos. Hikeennyn helposti.
Eli mulle jo tähän ikään tultaessa asioiden on tapahduttava tiettyyn tahtiin, ja ellei niin käy, kernaasti menen vaikka sitten yksin kotin. No problem.
Saa ne jotku ehdot olla mullakin. Plus tietty omanarvontunne. Roikkumaan ja venymään en liiaksi jää; aikanaan juuri tämä oli se traumatisoittava kokemus.
Inhoan jähimistä, kökkimistä, jumitusta - turhautumista. Tässä suhteessa en muutu.
Mielummin asetun tilanteen yläpuolelle poistumalla paikalta.
Pienellä ironialla / sarkasmilla ymmärrettävä tämä. Ei vaan ole helppoa. Sosiaaliset taitoni eivät tällä erää yllä muuhun. Eivätkä paukkuni / voimavarani.
Eli näin tulin ilmaiseeksi hekkouteni, ja näin ollen olen siis VAHVA. :D Vrt. toinen keskustelu täällä.
"Huonon itsetunnon" kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Sairastumiseni on vain vaikuttanut muhun tällä tavalla. En ole enää se sosiaalinen sukkula, kuin nuorempana, joka on kuin kala vedessä tilaneessa kuin tilanteessa.
Saa ne toisetkin tulla vastaan; itse annan panokseni sen mukaan minkä yksinkertaisesti kykenen.
Kas näin sujuu yhteiselo solidaarisesti / yhteisvastuullisesti.
Hankala olen erityisesti itsepintaisten ahdstelijoiden suhteen, ja siinä suhtessa en muutu.