Mitä olemme oppineet tähän mennessä tästä "ristiretkestä" ehtoollisjumalanpalveluksen kaappaamiseksi rukoushuoneisiin? Suuri joukko ei ehkä ole oppinut mitään.
Jeesus on hyvä esimerkki oikeasta toimintatavasta, mutta tänä päivänä hengellistä ymmärrystä lienee niin paljon, ettei tarvitse lukea, ottaa esimerkkiä tai oppia Laestadiuksesta, ei Lutherista, ei Paavalista eikä Jeesuksesta. Pyhää Henkeä on tänä päivänä enemmän kuin koskaan historian aikan.
Jeesus astui alas taivaan korkeuksista ja puki päälleen häpeällisen ja saatanan turmeleman ihmisyyden. Sekään ei riittänyt. Hän etsi kadonnutta, sitä yhtä lammasta, joka ei ollut onnistunut tai ymmärtänyt, ja jätti onnistuneen ja itseensä, ymmärrykseensä ja oppiinsa tyytyväisen hengellisen lauman. Hän tuli Jumalan lain, ja mikä vielä oudompaa, myös maallisten lakien alaiseksi. Hän malttoi nuoruuden iässä tehdä tavallista ihmisten tekemää työtä, elää kuin kuka tahansa ihminen. Jeesuksella ei ollut mitään tarvetta korostaa uskovaisuuttaan "hengellisillä" tehokeinoilla. Sovitusviran aikana hänellä oli aikaa keskustella syntisien kanssa, syödä ja juoda juomarien ja publikaanien kanssa. Hän ei hävennyt seurustella niiden kanssa, joita toiset pitivät harhaoppisina, uskosta langenneina tai hengellisesti kuolleina. Hänellä ei ollut mitään tarvetta itsetehostukseen, erottautumiseen muista syntisistä parempana uskovaisena.
Jeesus ei rynnännyt suoraa päätä hengellisyyteen. Ei, ensin oli opittava olemaan ihminen, aivan tavallinen jokamies. Ensin oli omaksuttava ihmisyys ja sen rajallisuudet, ihmisten kieli, nälkä ja jano, vilu ja helle, väsymys, sairaudet sekä kiusaukset, ja kaikki se, mitä merkitsee elää ihmisenä kuolevaisuuden ja kurjuuden maailmassa. Kristuksen matka ei käynyt alhaalta ylös, vaan ylhäältä alas. Ei hengellisyydestä vielä suurempaan hengellisyyteen, vaan hengellisyydestä ihmisyyteen oppimaan mitä on elää ihmisenä. Tutustumaan siihen, minkälaisia esteitä ja vaikeuksia ihmiselämässä todella on. Ei että hän auttaisi itseään, vaan kurjaa. Ei tekemään itseään rikkaaksi, vaan köyhäksi. Ei osoittamaan omaa viisauttaan, vaan asettumaan turmeltuneen ihmisen asemaan oppiakseen ymmärtämään ihmisen hätää. Ei näyttämään voimiaan ja kykyjään, vaan riisuutumaan niistä ja asettumaan ihmisen alapuolelle, jotta löytäisi oikeat välineet epätoivoisessa asemassa olevan lähimmäisen auttamiseen. Ei että pullistelisi omalla hurskaudellaan, vaan että luopuisi niistä kokonaan ja ottaisi viimeisetkin kauhistuttavat synnit ja eksytykset päällensä. Ei välttämään onnettomuutta, pilkkaa, kärsimyksiä, epäsuosiota tai sulkemista yhteisön ulkopuolelle, sitä, että ihmiset pitäisivät häntä syntisenä, harhaoppisena, kirottuna tai epäonnistuneena ja katettavana ihmishylkiönä. Ei, vaan hän kulki määrätietoisesti ihmisen lankeemuksen ytimeen, syntiin, tuomion alle ja helvetillisiin kärsimyksiin, ihmisten ja Jumalan epäsuosioon hylättäväksi kuolemaan ja tuonelaan. Näin siksi, että hän voisi laittaa itsensä syntiselle astinlaudaksi, josta hän voisi ponnistaa, jotta Jeesus vapauttaisi ja nostaisi meidät elämään, jotka ihan oikeasti olemme ja elämme noissa ja joille oikeutetusti tuo kauhistuttava asema kuuluu.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ylihengellisyyttä leimaa kärsimättömän, armottoman ja luonnostaan huolettoman ihmisluonnon kiireellisyys, omien hengellisten ihanteiden tavoittelu ja niiden jääräpäinen toteuttamisen tarve.
Ylihengellisyys on menestyksen teologiaa, joka kavahtaa heikkoutta ja tavallisena ihmisenä olemista. Syntisenä ja lankeavana ihmisenä oleminen on jo kauhistus, sietämätön olotila. Ylihengellisyys on siis sukua sekä menetysteologialle, että omavanhurskaudelle. Nämä lyövät innostuneesti kättä keskenään. Onnistunut fariseus ei kestä ajatusta siitä, että häntä pidettäisiin ihan tavallisena ihmisenä, tai että häntä verrattaisiin muihin syntisiin. Kamalinta lienee, että pidettäisiin "saattojoukon jäsenenä". Ylihengellisen ei tarvitse nöyrtyä miettimään ja ottamaan huomioon toisten ihmisten asemaa, puitteita, tilannetta, rajoittuneisuutta eikä mahdollisuuksia suhteessa hänen omiin mahdollisuuksiin toteuttaa päämäärä. Ja koska hän ei ota asioista selvää, niin luulot omista hengellisistä valmiuksista ovat vahvasti liioiteltuja. Siitä johtuu mm., että maallisesta laista ei tarvitse välittää, koska se on lihallisten ihmisten eli ymmärtämättömien ihmisten säätämää. Niin vähäpätöisestä ei tarvitse välittää.
Ylihengellinen katsoo olevansa kaiken tällaisen halveksittavan maallisen yläpuolella, ja vapaa, tarkoitettu paljon parempaa varten. Menestysteologilla on vahva usko. Hänen ei tarvitse perehtyä käsiteltävään aihealueeseen asettumalla erilaisten ihmisten elämäntilanteisiin ja ongelmiin. Hänen ei tarvitse perehtyä pulmatilanteissa syntyneeseen tai vallitsevan tilanteen ongelmavyyhtiin ja tutkia mahdollisia historian esimerkkitapauksia, tilannetta kentällä, ihmisten mielipiteitä, alan kirjallisuutta, asiantuntijoiden mielipiteitä tai toimenpiteiden mahdollisia seurauksia. Hänellähän on Henki, joka antaa välitöntä viisautta ja sanoja joka tilanteeseen aina ja kaikissa tilanteissa. Lisäksi hän voi yksinkertaisesti sysätä onnistumisenmahdollisuudet ja vastuun kokonaan Jumalan huoleksi. Ylihengellisyydessä ei tunneta sellaista syntiä, mitä kutsutaan Jumalan kiusaamiseksi. Jumala on hänen käskyläisensä ja unelmiensa toteuttaja. Heijastus hänen toivelistastaan. Hän voi heittää leväperäisyytensä, lyhytnäköisyytensä, huolettomuutensa, välinpitämättömyytensä lähimmäisistä, itsekeskeisyytensä ja laiskuutensa kärsivien niskaan, ja lopulta Kristuksen päälle ja antaa hänen kuolla ristillä. Kunhan vain hän pääsee tavoitteeseensa, ja kukkulalle. Ja Jumala siunaa menestysteologia, suosion merkki on menestys myös ajallisessa elämässä. Jos ei siunausta ala kuulua, hän jyrää sen itselleen.
Helppoa, eikö totta. Näin vaivatonta on ylihengellisen hengellinen elämä. Niin, ja jopa maallinenkin elämä.
Mutta missä oli risti? Missä oli Jeesuksen antama esimerkki? No, ylihengellisen mielestä risti on siinä, kun jotkut ovat ottaneet tehtäväkseen kaataa tuota ylihengellisyyden linnaketta.
Jup!
Jeesuksen ruumis oli pyhä, ei siis saatanan turmelema. Nutta Jeesus otti meidän saatanan turmelemien synnit päälleen ja kantoi ristille, ristillä hän antoi henkensä, koska synnin poalkka on kuolema.
Mutta koska Jeesus oli pyhä, ei kuolemalla ollut valtaa häneen, niinpä Jumala herätti hänet kolmantena päivänä kuolleista. Näin kuoleman ja synnin valta murrettiin. Jumala teki itsensä synniksi pojassaan Jeesuksessa kristuksessa, meidän puolestamme, niin että jokainen joka uskoo Kristukseen saa elää. Uhri jolla syntimme sovitettiin toi, ja tuo meille kuoilleille elämän.
"Jeesuksen ruumis oli pyhä, ei siis saatanan turmelema."
Näin juuri. Jeesuksen ihmisyys ei ollut turmeltu. Meidän on.
Jumalan luoma ihmisyys on kyllä syytä erottaa syntiturmeluksesta. Jos näin ei voitaisi tehdä, niin ruumiin ylösnousemus ei olisi mahdollista.
Ruumiin ja syntiturmeluksen erottaminen on siinä määrin hankala asia, että ihminen ei kykene erottamaan niitä toisistaan.
Siihen kykenee vain Jumalan sana ja Pyhä Henki.
"Ylihengellisyys on siis sukua sekä menetysteologialle, että omavanhurskaudelle. Nämä lyövät innostuneesti kättä keskenään."
Luulenpa, että vallanhimo on mukana lyömässä kättä.
Nämä ovat niitä syntiturmeluksen apureita, vai miksi Laestadius niitä kutsui.
"Valta turmelee, ehdoton valta turmelee ehdottomasti."
Lordi Acton
Asiaa tämä avaus