Mistä voimia eroon ?

Muista mitä lupasit . Rakastaa myös vastamäessä .

Tai toisin päin olet itse todella huonossa jamassa niin haluatko että sut jätetään
silloin .

Sinun täytyy ajatella ennen kaikkea omaa jaksamistasi. Suhteenne tuskin koskaan voi parantua, jos molemmat olette masentuneita ja uupuneita. Ihan oikeasti masennus myös "tarttuu", vaikka siitä harvoin puhutaan. On täysin mahdotonta olla iloinen ja tasapainoinen tuntien elävänsä rikasta elämää, jos toinen on masentunut, vuosikausia.

Nyt on asia puhetta . Näin just pitää toimia jos kumppani /puoliso sairastuu dumppaa se laitokseen yhteiskunnan murheeksi ja itse etsimään uutta tervettä seuraa .

Varmaan toivotte että olisi sellaisia leirejä kuten aatulla 35-45luvulla jossa oikein etsimällä ja tutkimalla huono aines kansasta kuljetettiin "käsiteltäväksi " ettei hyviksien tarvitse nähdä ihmis moskaa silmissään .

Vaikea tilanne. Sivullisen helppo sanoa, että eihän sairasta voi jättää. Mutta kun miettii omalle kohdalleen, niin onko se niin itsestäänselvää jatkaa ja onko voimia, haluja pitää pystyssä mielenterveydeltään sairasta ihmistä. Miten käy silloin toisen osapuolen, mitä hän saa tästä suhteesta. Tervehtyminen on henkisissä sairauksissa pitkä taival, siinä on yksi vuosi lyhyt aika.

Ap.n tapauksessa, väistämättä tulee mieleen, että onko vaimolla vielä toivoa. Tietenkään näin ei saisi sanoa, mutta helppoa ei kuntoutuminen ole. Kyseessä kun ei ole mikään antibiooteilla hoidettava tulehdus. Läheisriippuvuus on luonnollista masentuneella ihmisellä. Kun ei voi itseensä luottaa, pitää hakea toisesta se mihin nojautuu. Mutta, onko aviomiehen tehtävä olla se? Jos rakastaa toista kuitenkin, silloin sitä varmasti haluaa ja jaksaa.
Tässä ei ole hyvää ratkaisua olemassa, toinen kärsii aina.

Just! Aloittaja... Toiset, kuten äitinikin, hoitavat puolisonsa- ja yhtenä aamuna heräävät jäähtyvän viereltä ihmetellen, ettei se pyytänyt yöllä edes vesilasillista.
Tahdon asioitahan nuo on. Jos itse et tahdo, miksi ihmeessä sitten olet luvannut tälle toiselle: tahtoa rakastaa niin myötä-, kuin vastoinkäymisissä.

En ole aviossa. Mutta: minun kamuni tuli luokseni kun sairastin. itsekin siirryn tilanteen niin vaatiessa, aina, luokseen. Mitä varten sitä yhtäköyttä oltaisi? Jos ei sekä hyviä että huonompia aikoja?

Täällä kirjoittaa yksi avioeron partaalla oleva 50 kymppinen nainen. Puhutaan myötä ja vastoinkäymisistä avioliitossa. Elämä on kuitenkin meidän yksi ja ainut elämä. Kenenkään ei pidä alkaa moralisoimaan tai syyllistämään, jos kertakaikkiaan haluaa elämältään sitä mitä se voisi parhaimmillaan antaa. Sinä mies 51 v saat ajatella juuri niin kuin sydämessäsi tuntuu oikealta ja alkaa tehdä valintoja sen pohjalta. Jos me aina annamme pelon päättää puolestamme, teemme päätkset pelon pohjalta, emme siltä mitä mieli sanoo tai jos päätämme tehdä valinnat toisten arvostelun pohjalta, niin silloin annamme toisten tehdä omat päätöksemme. Asioilla on aina ja ihan aina kaksi puolta. Tämä pitää ottaa huomioon. Ihminen on kokonaisuus, niin psyykkeeltään, fysikaltaan kuin seksuaalisuudeltaan ja se että pääsee balanssiin, edes jonkinlaiseen, on rohkeasti uskallettava tehdä ratkaisuja. Jos pelottaa, mitä voi toiselle tapahtua eron jälkeen, niin ne ratkaisut on jätetyn omalla vastuulla, ei sen joka on lähtenyt. Toki voi ja kannattaa tarjota tukea toiselle eron hetkellä, mutta siihenkin on osattava vetää raja. Omat voimavarat meillä on kaikilla jaksamisen suhteen. Tsemppiä tulevaan ja muista, vain sinä olet vastuussa omasta elämästäsi ja sen laadusta. Asioilla on tapana järjestyä, uskon että sinunkin kohdallasi näin tapahtuu.

Olette olleet naimisissa 4 vuotta ja rakkaus häipynyt jo ajat sitten!? Miksi ylipäätään menit naimisiin ja oliko mones avioliitto? Ja nyt kun vaimo on sairastunut ja sairaalahoidossa, haluat ottaa hatkat.
Ei ikinä uskoisi tekstin perusteella että olet jo yli 50. Teksti sopisi epäkypsyydessään 20 vuotiaalle: Haluun vapaaksi, ei tää ollutkaan niin kivaa kun luulin!
Sinä siis haluat eron, koska vaimo on osoittautunut epäkelvoksi ja sinä haluat vielä pitää hauskaa. Avioliitto on kuitenkin vakava juttu, eikä ihmisiä heitellä maantien ojaan kuin roskia. Vaimosi on ihminen johon olet sitoutunut.
Ei avioliitossa tarvitse jatkaa jos liitto on täysin epäonnistunut, joskus ero on perusteltu. Mutta sinä kuulostat lapsekkaalta tuuliviiriltä, joka hakee täältä lupaa väistyä masentuneen vaimon viereltä.
Masennus on vakava mutta hoidettavissa oleva sairaus. Mitään suuria muutoksia ei soisi tapahtuvan silloin kun sairaus on '' päällä''. Täytyisi saada toipua ensin edes jossain määrin. Todennäköisesti kuitenkin lähdet livohkaan koska vaimo otti ja sairastui ja hakeutui vielä hoitoonkin. Ja todennäköisesti solmit kolmannen - neljännen? - avioliiton.

Avioiduin 10 vuoden yhteiselon jälkeen. Suhteemme oli hyvä ja kiinteä. Särmät olivat hioutuneet ja yhteiselomme mutkatonta. Rakkautta ja yhteistä oli paljon.

Vain muutama kuukausi avioitumisemme jälkeen puolisoni sai sairaskohtauksen. Hänen elämänsä muuttui, meidän elämämme muuttui. MIes koki täydellisen persoonallisuusmuutoksen ja "ulkoisti" minut kokonaan. Ensimmäisen vuoden ajattelin että se kuuluu asiaan ja on vain annettava tilaa toipumiselle. Fyysisesti mies kuntoutui parissa kuukaudessa täysin ennalleen, mutta persoona oli kuin eri ihminen.

Lopulta puhuimme asiasta ja huomasin, että oikeasti sitä ihmistä ei enää ole jonka kanssa olin jakanut elämääni toistakymmentä vuotta ja avioitunut. On jotenkin kamalaa huomata että samassa kuoressa on eri ihminen eikä se toinen puoli enää palaa.

Lopulta avioliittomme päättyi eroon. Tämän henkilökohtaisen kokemuksen pohjalta ymmärrän aloittajaa erittäin hyvin.

Kyllähän naimisiin mennessä sitoudutaan olemaan yhdessä ylä-ja alamäissä. Minun mielestäni näin tuleekin tehdä ja erityisesti sairauksien kanssa, mutta jos alamäki vain jatkuu ja jatkuu niin mielestäni suhdetta ei tällöin välttämättä kannata jatkaa.
Masentunutta voi tukea ja masentuneen tulee hakea apua. Jos masentunut ei halua apua ottaa vastaan eikä häntä mitenkään voi auttaa niin minun mielestäni silloin suhdetta ei välttämättä tarvitse jatkaa.

Ihmisen on ajateltava omaa jaksamistaan. Minusta olisi parasta, että otat asian vaimosi kanssa puheeksi. Ettet jaksa liittoanne, pahoittelet asiaa, ja kerrot halusi erota. Tätä ennen sinun olisi hyvä selvittää käytännön asiat, asuminen, miten se hoidetaan, ositus. Rauhoittaaksesi vaimoa, voit halutessasi tarjota apuasi myös eron jälkeen, ja olla tukena mahdollisuuksien mukaan.

Kokeile kaljaa, tai jos rahat ei riitä, niin pane itse kiljua.

Antaa varmasti sinulle tyydyttävät kyydit vapauteen.