Olen jo vuosia ollut ihastunut yhteen mieheen, jota näen seuroissa.
Miehen ympärillä näyttää olevan naisia, mutta hän pysyy silti sinkkuna.
En ymmärrä, miksi joillekin ei kelpaa, vaikka tarjontaa on kuinka paljon....
Olen vuosia yrittänyt päästä lähelle tätä miestä, mutta en ole siihen tänä päivänäkään onnistnut, sillä mies on aika liukas liikkeissään. Hän kyllä saattaa olla pitkäänkin näköetäisyyden päässä, mutta kun otat ja yrität lähestyä tätä, se luikahtaa heti jonnekin. En tiedä, tekeekö se sitä tahallaan vai tahattomasti, mutta tätä kissahiiri-leikkiä on kestänyt jo turhan kauan! Muut miehet kyllä päästävät lähelle, mutta miksi juuri se, josta itse olen kiinnostunut, on niin vaikeasti tavoiteltava?
Ja miten ne muut pääsevät hänen lähelle?
Onko muilla samanlaisia ongelmia? Kuinka lähestytte ihmistä seuroissa, joista olette kiinnostuneita? Olen rukoillut usein, että Jumala johdattaisi meidät samaan kylään. Kerran hän johdattikin, mutta kylä oli niin iso, että tämä mies oli koko ajan toisessa huoneessa ja näin en nähnyt häntä. Olen rukoillut, että tulisi sellaisia luontevia tilanteita, joissa voisin päästä juttelemaan tämän kanssa. Kaverini ovat kyllä päässeet hänen kanssaan olemaan ja ovat sanoneet, että se on hirveen kiva jne. Mutta miksi kaverit pääsevät... eiväthän he ole edes kiinnostuneita siitä, vaan ihan jostain muista...
Yhtä en vain saa... enkä saa... mielestänikään pois. Olisi helpompaa, jos voisin jättää hänet ja keskittyä muihin, mutta minkäs teet, jos se ei tapahdukaan noin vain?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Poromiehilläkin on suopunki jolla vikuri porot otetaan kiinni.
Rohkaistu ja mene suoraan juttusille.
kun helluntaisaastat melperi ja Kesitas löytävät tämän ketjun niin he lyövät sinua Raamatulla päähän ja ihastuksesi kohde taas livahtaa käsistäsi.
Kuinka nyt vastakkaiseen sukupuoleen yleensäkin tutustutaan? Ota itseäsi niskasta kiinni ja mene juttelemaan ihastuksellesi. Jos ei Muhammed kiipeä vuorelle, niin silloin on vuoren syytä tehdä aloite.
Kertomuksestasi päätellen aloitteesi tosin tulee varsin suurella todennäköisyydellä menemään railakkaasti perseelleen ja saat tylyt pakit, sillä vaikuttaa siltä, että mies nyt vain ei ole tippaakaan kiinnostunut sinusta. Ehkä yksinkertaisesti et vain edusta naistyyppiä, joka häntä kiehtoo? Asia ratkeaa vain ja ainoastaan menemällä miehen juttusille.
Yhtä luikkaita on ne nuo naisetkin.... Olen jahdannut vuosia yhtä tiettyä ihanaa, mutta hän vain ei ala mulle. Olen saanut häneltä kahdesti pakitkin, mutta uskon, että naisen mieli muuttuu ennen pitkään. Olen niin sydänjuuriamyöten rakastunut häneen, että kukaan muu ei kelpaa. Rukoilen Jumalalta, että kerran saisin hänet itselleni!