Heii!
Siis itellä sellanen ongelma, että ollaan nyt viime aikoina lähennytty yhen pojan kanssa toosi paljon (poika 17v, minä 16v: en tiiä ees miks on tarpeellista tietää, kerronpaha nyt kumminki) ja sanotaanko näin et oon ihan lääpälläni. Ja omien sanojensa mukaan niin poikakin muhun.
Meiä tilanteessa mää oon kuitenkin paljon huonomman näkönen kun tää jätkä. Okei, annan ehkä tässä ymmärtää etten näytä yhtään miltään, mut sanotaanko että silti tää miespuolinen ihminen vie voiton aika kirkkaasti. Hän on siis jotain aivan uskomatonta - tässäkin toki varmasti ihmiskohtasia eroja, mut mitä nyt ihmisten kommenteista oon poiminu, niin aika moni sitä pitää hyvännäkösenä.
Mää mietin siis et miten tällanen parisuhde voi toimia, jos toinen koko ajan kokee ettei oltais "samanarvosia" suhteessa? En tiiä uskallanko ees alottaa mitään suhdetta, jos koko ajan oon vaan hirveen mustasukkanen kaikista muista tytöistä, jotka mielestäni näyttää paremmilta ja pojan ympärillä pörrää. En oo hirveesti halunnut mainostaa näistä pojalle, koska musta tuntuu että jos kertoisin kuinka rumaks tunnen itseni hänen seurassaan, se jotenkin "karkottais" sen mun luota. Ja oikeesti en halua päästää siitä irti, koska se on niin kullanarvonen.
Tiiän et jos muut asiat täsmää hyvin, niin luonteella ei oo mitään merkitystä. Me tullaan siis loistavasti juttuun: meillä on samanlainen huumorintaju, ollaan lähes kaikissa asioissa samalla aaltopituudella ja toisen seurassa on vaan niin helppo olla (lukuunottamatta tota ulkonäköasiaa). Mietin kuitenkin koko ajan sen seurassa, ku kuljetaan ihmisten ilmoilla et kattooko ihmiset sillai et miten tollane tyttö on päässy tollasen pojan kanssa ees juttusille?
Itse syyllistyn tälläseen jutteluun _koko_ ajan ja musta tuntuu niin pahalta. Miten tällasesta asiasta vois päästä yli?
Jos teistä jollai o sama tilanne tai kaverin tms. kautta on tullu tutuks asia niin kertokaa ihmeessä teiä vinkit et miten tällasesta selvitään. Vai selvitäänkö ollaankaa, et kannattaako ees yrittää.
En tiiä tuliko iha väärään paikkaan - eka kerta siis täällä ja porukan ikäjutuistakaa en oikeesti oo yhtää kärryillä, et mite osaatte vastailla näihi. Mut hei heitelkää kokemuksia ja näi alas
Siis itellä sellanen ongelma, että ollaan nyt viime aikoina lähennytty yhen pojan kanssa toosi paljon (poika 17v, minä 16v: en tiiä ees miks on tarpeellista tietää, kerronpaha nyt kumminki) ja sanotaanko näin et oon ihan lääpälläni. Ja omien sanojensa mukaan niin poikakin muhun.
Meiä tilanteessa mää oon kuitenkin paljon huonomman näkönen kun tää jätkä. Okei, annan ehkä tässä ymmärtää etten näytä yhtään miltään, mut sanotaanko että silti tää miespuolinen ihminen vie voiton aika kirkkaasti. Hän on siis jotain aivan uskomatonta - tässäkin toki varmasti ihmiskohtasia eroja, mut mitä nyt ihmisten kommenteista oon poiminu, niin aika moni sitä pitää hyvännäkösenä.
Mää mietin siis et miten tällanen parisuhde voi toimia, jos toinen koko ajan kokee ettei oltais "samanarvosia" suhteessa? En tiiä uskallanko ees alottaa mitään suhdetta, jos koko ajan oon vaan hirveen mustasukkanen kaikista muista tytöistä, jotka mielestäni näyttää paremmilta ja pojan ympärillä pörrää. En oo hirveesti halunnut mainostaa näistä pojalle, koska musta tuntuu että jos kertoisin kuinka rumaks tunnen itseni hänen seurassaan, se jotenkin "karkottais" sen mun luota. Ja oikeesti en halua päästää siitä irti, koska se on niin kullanarvonen.
Tiiän et jos muut asiat täsmää hyvin, niin luonteella ei oo mitään merkitystä. Me tullaan siis loistavasti juttuun: meillä on samanlainen huumorintaju, ollaan lähes kaikissa asioissa samalla aaltopituudella ja toisen seurassa on vaan niin helppo olla (lukuunottamatta tota ulkonäköasiaa). Mietin kuitenkin koko ajan sen seurassa, ku kuljetaan ihmisten ilmoilla et kattooko ihmiset sillai et miten tollane tyttö on päässy tollasen pojan kanssa ees juttusille?
Itse syyllistyn tälläseen jutteluun _koko_ ajan ja musta tuntuu niin pahalta. Miten tällasesta asiasta vois päästä yli?
Jos teistä jollai o sama tilanne tai kaverin tms. kautta on tullu tutuks asia niin kertokaa ihmeessä teiä vinkit et miten tällasesta selvitään. Vai selvitäänkö ollaankaa, et kannattaako ees yrittää.
En tiiä tuliko iha väärään paikkaan - eka kerta siis täällä ja porukan ikäjutuistakaa en oikeesti oo yhtää kärryillä, et mite osaatte vastailla näihi. Mut hei heitelkää kokemuksia ja näi alas
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jaaa
Ensin tulee mieleen että rakastumiselle on tyypillistä että arvottaa toisen lähes yli-ihmiseksi - täydelliseksi. Sitten siinä vähän pakosta tulee se olo, että enhän mä voi kelvata tolle. Hassusti sama tunne voi olla molemmilla osapuolilla.
Oletetaan että olet kuitenkin "oikeassa" jos nyt ulkonäköasioista voi olla oikeassa tai väärässä. Voi olla että poikaa ei vaan kiinnosta tytön ulkonäkö kovin paljon. Hän on kiinnostunut sinussa jostain muusta, vaikka siitä että tuutte hyvin juttuun. Puhukaa vapaasti asiasta. Hän voi jopa kokea että on sinua paljon huonompi jossain toisessa siassa X. Tai sitten sinä olet hänen mielestään kaunis, mistä lie johtuen.
Suoraan sanottuna ongelma kuulostaa ulkopuolisesta aika pöhköltä, mutta olen joskus itsekin kokenut vastaavaa, no en nyt ehkä ulkonäön suhteen.