Mieli on arkiaamuna maassa. Marraskuun pimeässä ei aina jaksa nähdä kevään valoon asti, voimat uupuvat. Ja kun tulee vielä loukkaantumisia ihmissuhteissa, koko elämä tuntuu vaikealta, monimutkaiselta, raskaalta.
Minulla on myöhäinen työpäivä ja ehdin avata Päivämiehen verkkolehden, lukea päivän blogitekstin. "Anteeksi" - Juho Mäenpään kirjoitus. "Onni ei asu siellä, missä on täydellisiä ihmisiä, vaan siellä, missä on anteeksianto." Sanat hätkähdyttävät: näinhän se on! Ja samalla ymmärrän, mikä on vienyt ilon mielestäni, mikä saanut matkan hitaaksi: anteeksiantamaton mieli. Katkera mieli. Miten helposti se saakaan alkunsa, miten nopeasti se levittää myrkkyään.
Olen kantanut viime päivät mielessäni kaunaa puolisolleni hänen sanoistaan. Minä, joka olen saanut niin paljon anteeksi, olen loukkaantunut toisen ihmisen sanoihin. Minä, joka löydän itseni aina uudestaan syntiin joutuvana, epätäydellisenä ihmisenä, olen vaatinut toiselta erehtymättömyyttä.
Katson anteeksiantamattomuuttani silmiin, ja ymmärrän päästää siitä irti. Kuin avaisi sisimmässään ikkunan ja päästäisi pahan ilman linnun lentämään pois. Saan myöhemmin kuulla, että kaunamielenkin saa uskoa anteeksi. Rauha ja ilo astuvat tilalle, vapaus palaa. Perheessä on taas kaikki hyvin.
Yhtäkkiä ymmärrän, mitä vastata ystävälle, joka on kysellyt kiinnostuneena uskostani. Hän on kertonut halunneensa uskoa kuten minä, uskonutkin, mutta pettynyt sitten ihmisiin. Hän ei ole nähnyt heissä sellaista lähimmäisenrakkautta, jota olisi uskovaisilta odottanut. Hän on pohtinut uskoa muutenkin hyvin monimutkaisesti ja tieteellisesti. Ja kun usko on kuitenkin niin yksinkertaista. "Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse" (Mark. 10:15).
Nyt tiedän, mitä vastata hänelle: anna heille anteeksi. Hyvin helppoa on alkaa nähdä vikoja toisissa ihmisissä, myös uskovaisissa, sillä jokainen ihminen on syntinen. Eivät Raamatun kuvaamat uskovaisetkaan olleet täydellisiä ihmisiä, kaukana siitä. Enkä minäkään muuttunut ihmisenä synnittömäksi tultuani uskovaiseksi. "Vanha osa" ei ole koskaan tehnyt parannusta.
Silloin kun sain parannuksen armon, ihmettelin sitä, miten paljon uskovaiset viettävät aikaa keskenään. Mietin, miten näin tiivis yhteisö voi toimia. Mutta sitten aloin ymmärtää selityksen: se on armo. Ihmiset ovat niin armollisia toisilleen. Toiselle halutaan antaa kaikki jo etulahjana anteeksi, jo ennen kuin toinen ymmärtää pyytää.
Jeesus kertoi opetuslapsilleen vertauksen armottomasta palvelijasta: Palvelija sai suuren velan anteeksi kuninkaalta, mutta ei itse siitä huolimatta armahtanut toista palvelijaa, joka oli hänelle paljon vähemmän velkaa. Kun kuningas sai kuulla tästä, hän laittoi palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan - mahdottoman suuren velan palvelijan koskaan maksaa. "Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi" (Matt. 18:35).
Viime keväänä olin suurissa epäilyksissä. Kuulin seuroissa jonkun puhuneen minusta sellaista, joka loukkasi minua, tuntui pahanpuhumiselta. Asia alkoi paisua mielessäni. Uskallanko edes mennä seuroihin, jos kaikki katsovatkin minua pahasti? Minusta tuntui, että jos nyt en pysty uskomaan, se on heidän vikansa.
En ymmärtänyt, että oma armottomuus, oma katkera mieli oli muuttunut minulle synniksi, joka oli viemässä pois Jumalasta. Kun sitten uskalsin seuroihin, ihmiset tulivat ystävällisesti kättelemään. Sielunvihollinenko se oli ollut asialla, kuiskutellut, että sinne ei enää kannata mennä? Seurapuheen lopuksi sain kuulla, että kaikki synnit saa uskoa anteeksi. Uskon voima valahti minuun, pesi pois myrkyt. Minulla oli kaikki anteeksi! Ja samassa halu etsiä toisista vikoja oli tiessään.
Uskominen on niin yksinkertaista. Kaiken salaisuus on armo. Riittää, että uskomme omat syntimme anteeksi. Ja pidämme huolen siitä, että itse annamme "anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet". Kaikki muu seuraa itsestään: rakkaus Jumalaa ja hänen tahtoaan kohtaan, halu rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään - armossa ja totuudessa. Rauha, ilo ja vapaus palaavat.
Niin yksinkertaista.
--------
Päivämiehen blogeja voi lukea tästä linkistä:
http://www.paivamies.fi/blogit/nykyiset_blogit/
Minulla on myöhäinen työpäivä ja ehdin avata Päivämiehen verkkolehden, lukea päivän blogitekstin. "Anteeksi" - Juho Mäenpään kirjoitus. "Onni ei asu siellä, missä on täydellisiä ihmisiä, vaan siellä, missä on anteeksianto." Sanat hätkähdyttävät: näinhän se on! Ja samalla ymmärrän, mikä on vienyt ilon mielestäni, mikä saanut matkan hitaaksi: anteeksiantamaton mieli. Katkera mieli. Miten helposti se saakaan alkunsa, miten nopeasti se levittää myrkkyään.
Olen kantanut viime päivät mielessäni kaunaa puolisolleni hänen sanoistaan. Minä, joka olen saanut niin paljon anteeksi, olen loukkaantunut toisen ihmisen sanoihin. Minä, joka löydän itseni aina uudestaan syntiin joutuvana, epätäydellisenä ihmisenä, olen vaatinut toiselta erehtymättömyyttä.
Katson anteeksiantamattomuuttani silmiin, ja ymmärrän päästää siitä irti. Kuin avaisi sisimmässään ikkunan ja päästäisi pahan ilman linnun lentämään pois. Saan myöhemmin kuulla, että kaunamielenkin saa uskoa anteeksi. Rauha ja ilo astuvat tilalle, vapaus palaa. Perheessä on taas kaikki hyvin.
Yhtäkkiä ymmärrän, mitä vastata ystävälle, joka on kysellyt kiinnostuneena uskostani. Hän on kertonut halunneensa uskoa kuten minä, uskonutkin, mutta pettynyt sitten ihmisiin. Hän ei ole nähnyt heissä sellaista lähimmäisenrakkautta, jota olisi uskovaisilta odottanut. Hän on pohtinut uskoa muutenkin hyvin monimutkaisesti ja tieteellisesti. Ja kun usko on kuitenkin niin yksinkertaista. "Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse" (Mark. 10:15).
Nyt tiedän, mitä vastata hänelle: anna heille anteeksi. Hyvin helppoa on alkaa nähdä vikoja toisissa ihmisissä, myös uskovaisissa, sillä jokainen ihminen on syntinen. Eivät Raamatun kuvaamat uskovaisetkaan olleet täydellisiä ihmisiä, kaukana siitä. Enkä minäkään muuttunut ihmisenä synnittömäksi tultuani uskovaiseksi. "Vanha osa" ei ole koskaan tehnyt parannusta.
Silloin kun sain parannuksen armon, ihmettelin sitä, miten paljon uskovaiset viettävät aikaa keskenään. Mietin, miten näin tiivis yhteisö voi toimia. Mutta sitten aloin ymmärtää selityksen: se on armo. Ihmiset ovat niin armollisia toisilleen. Toiselle halutaan antaa kaikki jo etulahjana anteeksi, jo ennen kuin toinen ymmärtää pyytää.
Jeesus kertoi opetuslapsilleen vertauksen armottomasta palvelijasta: Palvelija sai suuren velan anteeksi kuninkaalta, mutta ei itse siitä huolimatta armahtanut toista palvelijaa, joka oli hänelle paljon vähemmän velkaa. Kun kuningas sai kuulla tästä, hän laittoi palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan - mahdottoman suuren velan palvelijan koskaan maksaa. "Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi" (Matt. 18:35).
Viime keväänä olin suurissa epäilyksissä. Kuulin seuroissa jonkun puhuneen minusta sellaista, joka loukkasi minua, tuntui pahanpuhumiselta. Asia alkoi paisua mielessäni. Uskallanko edes mennä seuroihin, jos kaikki katsovatkin minua pahasti? Minusta tuntui, että jos nyt en pysty uskomaan, se on heidän vikansa.
En ymmärtänyt, että oma armottomuus, oma katkera mieli oli muuttunut minulle synniksi, joka oli viemässä pois Jumalasta. Kun sitten uskalsin seuroihin, ihmiset tulivat ystävällisesti kättelemään. Sielunvihollinenko se oli ollut asialla, kuiskutellut, että sinne ei enää kannata mennä? Seurapuheen lopuksi sain kuulla, että kaikki synnit saa uskoa anteeksi. Uskon voima valahti minuun, pesi pois myrkyt. Minulla oli kaikki anteeksi! Ja samassa halu etsiä toisista vikoja oli tiessään.
Uskominen on niin yksinkertaista. Kaiken salaisuus on armo. Riittää, että uskomme omat syntimme anteeksi. Ja pidämme huolen siitä, että itse annamme "anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet". Kaikki muu seuraa itsestään: rakkaus Jumalaa ja hänen tahtoaan kohtaan, halu rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään - armossa ja totuudessa. Rauha, ilo ja vapaus palaavat.
Niin yksinkertaista.
--------
Päivämiehen blogeja voi lukea tästä linkistä:
http://www.paivamies.fi/blogit/nykyiset_blogit/
Vastaukset 15
Vanhimmat
Puhutteleva kirjoitus meille kaikille ! Kiitos siitä !
tämästä.
on paljon mielenkiintoisia blogitekstejä, joita erilaiset ihmiset ovat kirjoittaneet. Saattaisi olla hyödyllisempääkin lueskella niitä kuin viihtyä tällä palstalla, johon Heinolan suunnasta koko ajan leviää pahaa halua.
"" Uskominen on niin yksinkertaista. Kaiken salaisuus on armo. Riittää, että uskomme omat syntimme anteeksi. ""
Näin on! Saan joka päivä uskoa syntini anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä. Saan olla Hänen omansa, vaikka en ole vl!
###
vaikka en ole vl!
###
sinun laumasi sitten on? Kuka sinua tulee, kun lankeat?
kee
Olisko se Jeesus ja Pyhä Henki, vai mitä tukemista lankeamisessa on?
Melko uskovaishenkisiä kirjoitelmia. Pitkä miinus siis siitä! Kirjoitathan ensi kerralla hiukan tieteellisemmin, äläkä unohda huumoria. Jotenkin ryppyotsainen mielikuva jäi tuosta tekstistä.
"Riittää, että uskomme omat syntimme anteeksi."
Raamattu ei tuollaista OMAVANHURSKAUTTA tunne.
Eli normaalia vl-ROSKAA!
Älkää menkö halpaan ja antautuko saatanan ja SRK:n kelkkaan!
Heinolan kamelilla vesi lopussa.
lilla on taas suolistokaasupäästöjen aika. Huomaatteko palstalle levinnyttä etovaa löyhkää. Avatkaa ikkunat heti!
on pitkin öitä pitänyt tuuletella.
Melperi jätä jumala ja jeesus! etkö huomaa kuinka paljon pahaa se sinulle tuo. Päästä itsesi vapaaksi jumalan raivosta ja ota rakkaus vastaan. Sitä ei jumala ja jeesus voi tarjota.
Tämä ei ole vitsi sillä sun pitää päästä eroon näistä jutuista.
tuksessahan on asiaa. ikseihän palstan rienaaja melperikin voisi oppis näin yksinkertaista asiaa.
sinkertaista.