Pian saamme todistaa uutiskynnyksen ylittävää poismarssia jääviyden johdosta Pyhäjärvellä valtuuston luottamusrikkomuskriisissä, sillä lanka palaa ja kotitekoinen räjähdepaketti on kerta kaikkiaan mahtava.
Lainaus tuoreesta edellä menevästä tilanteesta >Kittilä. aihe; kunnanjohtajan erottamispyykki.
"Ensimmäinen ero kunnanhallituksesta, Eino jättää leikin kesken. Tk tosin yritti, kumma prosessi sekin, kaikki kaaokseen ja karkuun.
Holck tuskin jää viimeiseksi, osa lähtee, osa lähetetään. Tilanne on jokseenkin tolkuton!
"Merkittiin, että kunnanhallituksen jäsenet Merja Korva, Eino Holck,
Tarmo Salonen, Milja Nikka, Paula Nevalainen, Aki Maunula ja vara-
jäsenet Torsti Patakangas ja Susanna Kantola ilmoittivat olevansa
esteellisiä vireillä olevien poliisitutkintojen vuoksi.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Kurula ilmoitti olevansa es-
teellinen asian käsittelyyn aiemman ilmoituksensa mukaisesti ja vi-
reillä olevien poliisitutkintojen vuoksi." 17.2.2016 KH-kokous
Tilanne on mennyt siihen että sanat: Levi, hissikauppa, Eilavaara, Mäkelä ja valiokunta aikaansaa pakoreaktion ja housupyykin. Sama jatkunee valtuustossa."-
Henkistä hyvinvointia ei kannata kiusata liikaa."

Vastaukset 41
Vanhimmat
Tuohan koskee kuitenkin vain yhtä asiaa! kaikissa muissa asioissa eivät ole esteellisiä!
Onko aloituksessa joitain muuta kiistettävää? Olet sinä kumma mölähtelijä!
Mitäs Kittilän asiat meille kuuluu?
"Pian saamme todistaa uutiskynnyksen ylittävää poismarssia jääviyden johdosta Pyhäjärvellä valtuuston luottamusrikkomuskriisissä, sillä lanka palaa ja kotitekoinen räjähdepaketti on kerta kaikkiaan mahtava."
vinkki; seuraa myös tietotoimisto Kittilän tapahtumia, jos haluat, se ei minua sinänsä kiinnosta. Itse seuraan syystä, ja huomaan hyvin paljon yhtäläisyyksiä tulevasta, mikä kohtaa Pyhäjärveä.
Ei kait meillä mitään viranomaisten käynnistämää poliisitutkintaa ole menossa ole? Joku yksittäinen henkilö on saattanut tutkintapyyntöjä tehtailla, mutta ei siitä jääviyttä silti automaattisesti tule. Muutenhan olis helppoa saada kuka tahansa ainakin hetkeksi pois päättäjän paikalta, kun tekis vaan tutkintapyynnön jostakin asiasta.
Jokosh se veikkoloenen on suanu palakanmaksun tuekseen mittään virallista hyväksyntää ja paperloesta valtuustholta vae vieläkinkö sitä 7500 e kuussa turhaan veronmaksajloesten euroloesia saunasopimuksella mittäänsanomattomasta tumustelusta HIC HIC PULPULPUL ja HE?? muuten kysymyslöenen mukkaan mikä on kuntapolitiikkaloesen uus ilmimenemismuotoloenen,notta saunasopimusesittelijä HEHE ??
Ne tekee rikosilmoituksia, joilla on maksukykyä ja paksu lompsa.
Selemalla on paksut pohkeet!!
Musta tuntuu.
Näköjään tuota Kittilän kunnanjohtajan erottaminen on ollu rikollisluontoista toimintaa valthuustolta melekein koko poppoo lähtökohtaesesti eppäeltynä virkarkoksesta poeslukien neljä eriävän mielipitteen jättänyttä HEHE lukaskaapa yle teksti tv sivuloenen108 tälle päevälle. naekunnanjohtajan jahtiloesesta poeki sitten seorauksia usseemmalle passipaekalle ja tae suaha ajomiehetki osasa HEHE.
joo näöttäähä tuo siltä not tulevaisuudessa se on tiälläki päen eriävämielipide poekaa on on HEHEHE ja kohta saonan lämmitykseen HEHE
tästä lukemaan
http://yle.fi/uutiset/lahes_koko_kittilan_kunnanvaltuusto_epailtyna_rikoksesta/8702557
Kuka SE Selema on ? En tunne.
Tämä tulee tälläkin justiinsa jetsulleen.
Kittilä joutui umpikujaan: 23 valtuutettua epäillään virkarikoksista – Suomen ennätys
PÄÄKIRJOITUS: Lain koura on liian hidas ja toimivallan osalta liian sidottu.
Ville Pernaa
SK 08/2016|25.2.2016 18:30
Lain koura on pitkä, sanotaan. Totta: se on pitkä, mutta lisäksi se on usein hidas ja joskus myös sidottu. Olemme seuranneet kaksi viime vuotta tarkasti Kittilän kunnan päätöksentekoa. Seurantaa on jatkettava, sillä Kittilässä on tehty Suomen ennätys.
Kunnanhallituksessa on yhdeksän jäsentä, joista kahdeksaa epäillään virkarikoksista. Valtuustossa on 27 kunnanvaltuutettua, joista virkarikoksista epäiltynä on 23.
Lisäksi kunnanhallituksen puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajaa sekä valtuuston varapuheenjohtajaa epäillään virkarikoksesta ja törkeän petoksen yrityksestä. Asia on jo syyteharkinnassa.
Epäilyt kytkeytyvät kunnanjohtajan erottamiseen, jonka Pohjois-Suomen hallinto-oikeus katsoi tehdyn laittomasti. Potkut annettiin, vaikka valtuustoa varoitettiin ennalta, että ne annetaan laittomassa järjestyksessä.
Tilanne on niin solmussa, että normaalitapauksessa olisi vedetty hätäjarrusta jo kauan sitten, mutta Kittilässä vain painetaan kaasua.
Paperipinot poliisin ja syyttäjän pöydällä kasvavat, kun lain tuolle puolen siirtynyt kunnanjohto jatkaa tehtailuaan.
Kaikkein kummallisinta on, että viranomaiset eivät pysty menoa pysäyttämään, koska Kittilän päättäjät eivät itse ole tähän mennessä halunneet pysähtyä.
Kunnallinen itsehallinto on niin hieno ja tärkeä periaate, että se on perustuslailla turvattu. Perustuslaki ei tietenkään suojaa tarkoituksellista rikollista toimintaa, sillä se vaatii, että kaikessa julkishallinnossa on noudatettava tarkoin lakia.
Siten ei pitäisi voida olla mahdollista, että lainvastaistaisuuksia jatketaan siihen saakka kunnes rikosepäilyt ovat edenneet lainvoimaisiin tuomioihin saakka.
Päinvastoin: mikäli toiminnasta löytyy laillisuusongelmia, oletetaan, että julkista valtaa käyttävät pyrkivät heti oikaisemaan tilanteen ja palaamaan lailliseen menoon.
Viisainkaan lainsäätäjä ei ole osannut varautua siihen, että julkista valtaa käyttävät toimivat tarkoituksellisesti laeista piittaamatta ja jatkavat rikosepäilyistä ja esitutkinnoista huolimatta.
Vaan olisi pitänyt osata varautua. Valtio voi puuttua siihen, jos luokassa on liikaa oppilaita tai osastolla liian vähän hoitajia tai kunnan talouden pohja pettää alta.
Mutta jos kunnan hallinto suistuu laillisuuden raiteilta, valtio on aseeton.
Kittilän tapaus osoittaa, että lain koura on liian hidas ja toimivallan osalta liian sidottu.
Valtiolta puuttuu hätäjarru vaan ei enää välttämättä kauan. Parhaillaan selvitetään, miten tällaisiin tapauksiin puuttumisen mahdollistava pykälä saataisiin lisättyä kuntalakiin.
Se on kaikkien suomalaisten etu, sillä me lopulta maksamme tämän umpisolmun avaamisen kustannukset.
Kirjoittaja Ville Pernaa on Suomen Kuvalehden päätoimittaja.
TAUSTAA
Pötyä pöytään Pyhäjärvellä P.P.P.626
2.5.2015 19:40
25.4.2015 vaka-vanha-väinämöinen kirjoitti suomi24. Kun koonti on pöytäkirjoista, niin mistähän valt pj Sarkkinen ottaa vaikutteita?
"Virallisen selityksen mukaan hallintojohtaja sai tarpeekseen valitusten käsittelystä. Kumma juttu, etenkin kun ei liene ollut mikään yllätys tämä Pyhäjärven paikallispoliittinen pattitilanne.
Ensimmäinen kokous, jossa hallintojohtaja on ollut mukana on pöytäkirjojen mukaan kaupunginhallitus 8.9.2014. Siitä alkaen kaupunginhallituksessa on käsitelty valituksia/oikaisuvaatimuksia/käräjätuomioita seuraavasti:
- §346 (13.10.2014), oikaisuvaatimus RP, lakiasiainpalvelujen oston rajaaminen (Khall 28.8.2014 §295), esittelijä vt. kaupunginjohtaja
- §347 (13.10.2014), paikallisen yrittäjän oikaisuvaatimus maanvuokrasopimuksesta (Khall 31.3.2014 §129), esittelijä vt. kaupunginjohtaja
- §348 (13.10.2014), 9 kuntalaisen oikaisuvaatimus, sama asia kuin edellinen (Khall 31.3.2014 §129), esittelijä vt. kaupunginjohtaja
- §365 (20.10.2014), lausunto P-S HO Vuohtomäen tuulivoimala-alueen kaava, esittelijä vt. kaupunginjohtaja
- §367 (20.10.2014), oikaisuvaatimus TR/aa EP, (Khall 22.7.2013 §430) koskien sivistysjohtajan hallinnollista määräystä, esittelijää ei ilmene päätöksestä
- §368 (20.10.2014), oikaisuvaatimus RP, 68.498,58 € maksatus monitoimihallille (Khall 28.8.2014 § 294), esittelijä vt. kaupunginjohtaja
- §369 (20.10.2014), oikaisuvaatimus RP, kaupunginjohtajan tehtävien hoito 1.9.2014 alkaen (Khall 28.8.2014 § 297), esittelijä Kh puheenjohtaja
- §370 (20.10.2014), oikaisuvaatimus AL ja RL, sama asia kuin edellinen (Khall 28.8.2014 § 297), esittelijä Kh puheenjohtaja
- §438 (8.12.2014), valitus hovioikeuteen käräjäoikeuden tuomiosta L 13/3518, esittelijä Kh puheenjohtaja
- §451 (15.12.2014), lausunto P-S HO:lle RP kunnallisvalituksesta lakiasiainpalvelujen oston rajaaminen Khall 28.8.2014 §295 (13.10.2014 § 346), esittelijä vt. kaupunginjohtaja
- §452 (15.12.2014), lausunto P-S HO:lle RP kunnallisvalituksesta, kaupunginjohtajan tehtävien hoito 1.9.2014 alkaen Khall 28.8.2014 § 297 (Khall 20.10.2014 § 369), esittelijä Kh puheenjohtaja
- §460 (15.12.2014), valitus hovioikeuteen käräjäoikeuden tuomiosta L 13/3518, esittelijä Kh puheenjohtaja
- §29 (12.1.2015), oikaisuvaatimus IN työsuojelupäällikön tehtävien hoito 1.1.2015 alkaen (Khall 8.12.2014 § 421), esittelijä vt. kaupunginjohtaja
- §30 (12.1.2015), jatkoaikapyyntö lausunnolle P-S HO:lle RP kunnallisvalituksesta, 68.498,58 € maksatus monitoimihallille (Khall 20.10.2014 § 368), esittelijä vt. kaupunginjohtaja
- §64 (9.2.2015), lausunto P-S HO:lle RP kunnallisvalituksesta, 68.498,58 € maksatus monitoimihallille (Khall 20.10.2014 § 368), esittelijä vt. kaupunginjohtaja
Listalla on lakiasiainpalvelujen ostaminen, maanvuokrasopimus, tuulivoimalan kaava, hallinnollinen määräys, rahan maksatus monitoimihallille, kj tehtävien hoito ja käräjäoikeuden tuomio. Asioita on siis seitsemän. Jotkut "valituksista" koskevat päätöksiä, joiden valmisteluun tahi esittelyyn aiemmat virkavastuulliset viranhaltijat ole halunneet koskea pitkällä tikullakaan. Ovat jäävänneet itsensä. Kun muuta mahdollisuutta ei ollut. Näistä on RP (pro pyhäjärvi) laittanut alulle kolmea, joista yhdessä valitettu on myös keskustan valtuutetun toimesta, ja jotka kaikki koskevat aikaa ennen hallintojohtajan aloittamista virassaan. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan esittelemissä tapauksissa hallintojohtaja on ollut siis lisäksi esteellinen, kuten edeltäjänsäkin. Neljä valitusta seitsemästä on siis muiden tekemiä, ns. "tavallisia" valituksia. Ja näidenhän pitäisi olla kunnallisen viranhaltijan peruskauraa. Tätä taustaa vasten voikin esittää arvailuja, mistä kumpuavat seuraavat lausunnot.
PS 15.4.2015:
"Voi suoraan sanoa, että poliittinen tilanne Pyhäjärvellä on sellainen, että hallinnossa on haastavaa toimia... , että Pyhäjärvellä vallitsee erikoinen käsitys demokratiasta. Vaikka päätös olisi syntynyt laillisesti ja demokraattisesti, tehdään niistä toistuvasti valituksia ja oikaisuvaatimuksia... Tämä teettää hallintoon erittäin paljon ylimääräistä työtä ja sekaannuttaa väkisinkin poliittisiin ristiriitaisuuksiin"
PS 22.5.2015:
"Nykyisen valtuuston ja hallituksen aikana Pron toiminnan painopiste on siirtynyt kiusantekoon mm. valituksia ja oikaisuvaatimuksia tehtailemalla. Pro-ryhmä tukijoukkoineen etsimällä etsii mistä voisi valittaa. Viimeisimmäksi loistava hallinto- ja virkamies sai puolessa vuodessa tarpeekseen epädemokraattisen toiminnan vuoksi."
Aloittaessaan hallintojohtajalta vietiin hallintosäännön mukainen kaupunginjohtajan sijaistaminen ja jo edelliseltä hallintojohtajalta oli viety valtuuston kokouksen sihteerin tehtävät. Valituksista puheen ollen, kirsikkana kakun päällä on vielä kaupungin KHO:lle tekemä valitus, josta kaupunginhallituksellakaan ei ollut tietoa saati päätöstä asiasta. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Valitettavasti, sanoi Ahtisaari."

Minähän kerroin ennakkoon 24.2. 16 uutisen tulosta, nyt sitten vain kunnan nimi vaihdetaan otsakkeeseen Pyhäjärvi.
Ei ihan huomenna, pian kuitenkin.
Taijatta olla pihalla nuijen pykäliin kansa. Asijoita pitäes hoetoo. Työ vuan vanhoja pykäliä tänne rustootta ja valituksija värkkööttä. Jätättä asija hellolleen. Semmosta sakkia outta.
Taetaa olla neljännen kolomanneksen advocaatti tuas komunrannan savusaunan konjakkihöyrylöesessä ku noenki alaleuattomia viskellöö. Ku aekasemmin tuhertelit tuosta eriävvästa mielpitteestä nii mikshä tuo toemii ihan kittilässäki HEHE PULPUL HICHIC ja HEHE. Iha vaen advokaatilleki lakipa tuo alakaa toemia ihan pyhäsalamessakin HEHE. Mutta kerropa advokaatti miks se viisaampi naesjohtaja otta niin kovasti luonnonpiälle, loppuuko äly vae mikä se kivestää???
Noo, Titakin allekirjoitti sopimuksen lähtiessään että se siitä. Yhteistuumin tehtiin erosopimus.
Tuskinpa HEH
Sopimus sitoo aina kaikkia osapuolia!
vieläkö polonen yrität. Ole jo hiljaa. Nyt on totuuden hetki. Ja totuuden henki johda sinä meitä...
Jaa, niinkö?
Kuinkas se nyt niin tällä kertaa pinteestä päästäen sitoo?
Uhkaamalla aikaan saatu sopimus kahden välille -kaikkia osapuolia?
Kuinka muuten Pyhäjärvellä kunnioitetaan sopimuksia?
Vinkki;
Liuskan hall ja Rinnevaaran virkavapaussopimus oli todettu lailliseksi, ho, ja KHO sen pysytti tiukasti siinä. Käräjäoikeus näpäytti 30 tonnin sakot työsyrjinnästä siihen väliin Tikanmäen jallitukselle.
Pidemmittä puheitta, nyt se on röyhkeyden selkä oiennut kaupungintalon henkilöstöllä, korvaan supattavilla eläkeläisvalta-teamiläisilla ja sinänsä järkevillä, mutta silti lapsellisuuttaan mukaan liittyneillä sopimussiunaajavaltuustossa.
Hurjemmaksi Pyhäjärven (vrt Kittilä) kaupunginjohtajadraaman tekee se, että kaupunginjohtaja TR häätöön ja mustamaalaamiseen ovat heittäytyneet riemurinnoin vieraan paikkakunnan työntekijät johtaen mielenilmaisua työaikana, oman kunnan henkilöstö on antanut käyttää itseään ilmeisesti yllytettynä ja lupauksilla, poliittiseen kulissirummutukseen on pidetty omissa linjoissa estämällä valtuuston kokousten lähetykset laajemmalle, lehdistön ruokkiminen sisäpiirin maun mukaan, kuin pisteenä iin päällä on, että kaupunginhallituksen kutsuma vs.kj Veikko Tikkanen ei ole laillisesti viransijainen tänäkään päivänä.
Kenen syy on että Pyhäjärven hallinnon sopimuksia, sääntöjä, lakeja ja ohjeita ei noudateta?
"Elä tule paha Titta, tule hyvä Veikko"--nyt se on loru loruiltu, ja se on tässä. Paha Titta tulee ja vie tuhkatkin pesästä, nimittäin itsekultakin teiltä, íkityhmän, henkilökohtaisen tollopäättäjän kotipesästä.
Poliittinenpäivyri
11.11.2015 9:10
Hallitus aikoi ohjailla asioita, mutta kävikin näin, että asiat alkoivat ohjata hallitusta.
"Kysytäänpä JÄÄVIYDESTÄ (5.8.2015) kaupunginhallituksen puheenjohtaja Asko Kauraselta; oletko ihan ajatellut loppuun asti omaa asemaasi Keskusta ryhmän puheenjohtajana, hallituksen puheenjohtajana ja teknisen ltk puheenjohtajana? Onko missään vaiheessa käynyt mielessä itselläsi tai näillä muilla hallituksen jäsenillä tai ryhmässä, että olet heikoilla jäillä, kun teknisessä paukutat nuijaa
Voitpa pian pudota ja lujaa ja korkealta. Vapaata pudotusta odotettavissa. kaupungin investoinneista, myynneistä ym, mutta hallituksessa et edes ajattele olleesi mukana lautakunnassa asiaa päätettäessä?
Kintuillesi kusasevat sähisevät naapurin kissat ja omat koirat purevat läheltä ja kipeästi.
----------
7.11.2015
Kysytäänpä uppoJÄÄVEILTÄ Paavo Leskinen, Asko Kauranen, Tarmo Rapo, Kauko Tikkanen, Taimi Piippo, Kimmo Sarkkinen ja Jukka Tikanmäki & Veikko Tikkanen; kenelle olitte alun perin suunnitelleet huipputyperässä käsikirjoituksessanne Pyhäjärven kaikkien aikojen nerokkaimman poliittisen konnan osan?
Kenet olette päättäneet uhrata kaikkien puolesta kantamaan kahleita Pyhäjärven imagonromahduksen,-taloudellisen vastuun,-ja henkisen rappion syypäänä? Kuka nostaa kytkintä ensimmäisenä? Kenen kantti kestää vastata henkilökohtaisesti osuudestaan yhden henkilön ajamisesta maanpäälliseen helvettiin henkilökohtaisin tarkoitusperin?
------------
9.11.2015
Ai ketkä hallituksen jäsenistä voivatkaan olla sopimassa lain mukaan kuuluvista korvauksista? Ai, että kas hallitus, jäävit mukanaan, on yhtä jalkaa antanut avoimen mandaatin Kauraselle Pirttikoskelle tehdä kiristyshenkisiä kirjelmiä? Ai, kuinka kauan veronmaksajien nimiin avattu kostonhenkinen laskupiikki on avoimella valtakirjalla jälkien häivyttämisrahastajilla käytettävissä
-------
11.11.2015
Kun asia pitkittyi, se mutkistui. Alussa kaikki oli niin messevää, kokeneiden politiikkojen höökiessä hallintoon, kehkeytyi "positiivinen ongelma" oli kaksi kaupunginjohtajaa, on useampi lakimies täyden palvelun hälytysvalmiudessa, on testattu hallintojohtaja-tyyppejä, yksi jo lähti, toivon mukaan toinenkin, on useimmilla valtuutetuilla henkilökohtaista jääviyttä arvioida osallistumistaan likapyykin lisävääntöön
---
27.2.2016
Nyt Rinnevaara on palkalliselle virkavapaalla, vs.kj Tikkanen pasteeraa laittomasti kaupunginjohtajan palkkaa nostamassa, Kauranen on ilmoittautunut päätekijäksi ja vastuunkantajaksi kustannuksista, sääli että sinänsä "hyvä tyyppi" unohti epäluulonsa ja hyppäsi vapaaehtoisesti Tikanmäen ja Rapon kaivamaan savikuoppaan. Perässä loikki muitakin..
Entinen alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen vastaa , miksi kuntien päätöksenteon kriiseistä vaietaan "Kenelläkään ulkopuolisella ei ole sellaista faktatietoa naapurikunnasta ja sen olosuhteista, että olisi mahdollista lausua käsityksiään yksittäisistä asioista.
" Lisäksi yleisellä tasolla. vastaus: " Opiskeluaikanani 1960-luvulla sanottiin, että kunnallinen itsehallinto tarkoittaa `oikeutta tehdä tyhmyyksiä omalla kustannuksella´."
Hän muistuttaa ,että kunnan virkahenkilöt ja päättäjät ovat henkilökohtaisesti rikosoikeudellisessa vastuussa , jos rikkovat lakeja tai toimivat virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. "Vastuuta ei voi vierittää muille." Ongelmana Manninen pitää tuomioistuinten hitautta , jopa puolitoista vuotta, näin pitkä asioiden käsittelyaikas, ei sovi oikeusvaltioon.
Kuntapäättäjien piilottelemasta toimintakulttuurista kirkastuu lopultakin lakitupaan saakka kiinnipidetty selkeä trendi; näin käy, kun sukupolvelta toiselle perittävät vaalimandaatit ovat äänestäjien typeryyden takia vapaasti luovutettua kasvualustaa kieroiluun ja niinpä nämä isiensä tapoihin taipuvaiset kruununperilliset jatkavat entistä uhmakkaammin lakien "soveltamista"omaan käyttäytymismalliinsa sopiviksi.
Suomen Kuvalehti on puskaradion mukaan ottamassa Pyhäjärven kiemurat uutisoitavaksi, joten " pojat ja tytöt" tukka siistiksi, parta ruotuun ja polvipussihousut prässättäväksi..hopi hopi. Ja sitten sellainen hikihinkattu pikkutakki, ja se kulahtanut villapaita ja kulunut kauluspaita..sso soos ei sovi nyt kokeneiden ja lakia tulkinneiden statukseen...ei luottolehden sivuille suoraan pula-aika filmistä, parempi julkikuva ulospäin vielä yrityksenä paljastumisen edellä.
Nyt se on sitten menoa, Kittilän herrasmiesrosvorintamat murtuu parhaillaan hurjaa vauhtia, Pyhäjärven pop pop poppoo seuraa sekalaisena joukkiona perässä.
Sepäss se vasta mukavvoo oes meinaan tuo suomen kuvalehtilöenen jooh HEHE. jokopas sillä veikkoloesella on se valtuusthon tutkaelema ja hyväksymä virallinen paperloenen sijjaesuudesta notta palakkaaki voes maksaa vähenevästä veroeuroloeskassasta, 7500 eoroo
kuussa on palijon. voes käöttää parempaankin ku joutavvaan saonaseurassa tumustelluun HIC HIC PULPULPUL ja HEHE
"Uutispommi tulossa!!!
Kunnia.on.hinnoissaan 24.2.2016 10:48
Pian saamme todistaa uutiskynnyksen ylittävää poismarssia jääviyden johdosta Pyhäjärvellä valtuuston luottamusrikkomuskriisissä, sillä lanka palaa ja kotitekoinen räjähdepaketti on kerta kaikkiaan mahtava."---
aloittaja on kuumilla jäljillä...
Olisikohan eräiden paksukalloisten uskottava pikku hiljaa, että lain pilkka iskee omaan nilkkaan?
Pikkuhiljaa alkaa kyllästyttämään nämä uhkailut jostain uutispommista! Missähän se on tulossa ja millä kulkupelillä tulee kun ei kuulu eikä kuulu!
MITTEE TUO MEIJÄN valtuustonpj. meinaa, jatkaako samaa rataa.
Vai joko alkaa ymärtää yskän......
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/keskustan-kuntavaikuttaja-tapani-tolli-jyrahtaa-kittila-tarvitsee-heti-apua-harkapaisyys-ei-kannata/?shared=312481-a9443ae7-4
Kun on ollut "järjestelmässä" mukana, tietää miten "järjestelmässä" hidastetaan asioiden etenemistä, salattujen uutisten julkituloa ja Phj tilanteessa kipeää tekevän tutkinnan käynnistämistä.
Uutispommi on putoamista vaille valmis, sen voin taata, lentsikat kiertelevät jo kattojen yllä!
Mitäpä houruat uutispommista, Pyhäjärvellähän asiat on jo käsitelty ja molempia osapuolia sitovat sopimukset tehty.
Suutariksi jää.
Tässä on myös muutakin osoitteessa:
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kittila-vt-kunnanjohtaja-salasi-tiedon-ministerion-selvityspyynnosta-aivan-uskomatonta-pelia/
Onpa toden totta. Joko Suomen Kuvalehti lentöää huomenna- ylihuomenna-maanantaina tai tiistaina. Kuitenkin aika pian. Nyt silimäätekevät, käykäähän parturissa, leikatkaa partanne ja pitäkää kaluspaita silitettynä ja housut rässättynä, että ette pilaa Pyhäjärven imagoa.Esiintykää kuten keskustapuolueen kravattiosaston tulee. No vasuri-demarit. Hehän ovat aina muotitietoisia ja asujensa kanssa lähes siedettäviä, mitä kyliltä olen saanut tietää.
Eihän tälläkään jutulla ole minkäänlaista yhtymäkohtaa Pyhäjärveen. Sulla on jäänyt lääkkeet ottamatta!
enpä muuta pukahda. Jo on aikakin purkaa vyyhdet ja keriä ne rullalle. Osa kaappiin ja osa lukkojen taakse.
ON SE. pian.
Tässäpä pientä alkuverryttelyä ja mielikuvaharjoitusta siitä, mitä Pyhäjärvenkin päätöksenteosta-kyvystä,-ja mielivallasta kirjoitetaan jatkossa, hyvin pian ja PALJON!
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kittila-antoi-selvityksen-joka-ei-selvita-yhtaan-mitaan/?shared=313232-cf9646c0-500
Joo joo, mitä Kittilän meille kuuluu?
Niin ei kait kuulu, mutta sen verran sanon, jotta kun ja jos ei usko riitä "kotirintamalla" siihen, että krp tutkisi, niin rohkaisuna; KYLLÄ TUTKII, myös Pyhäjärven asiat ja tarkasti jopa.
Lehdistö, vapaa ja puolueeton, aloittaa työnsä, maltetaan.
Jooh meillä aenaki nämä 15.6.2015 jäläkeiset tumustelut erittäen ison ja tarkan suureenuslasiloesen alle HEHE. meillä tiällä on muodikasta uhmata ja niskuroida KHO n piätöksiäki vastaan HEHE
Pyhäjärven valtuusto hyväksyi Rinnevaara-sopimuksen
24.11.2015
Pyhäjärven kaupunginvaltuusto keskusteli vilkkaasti kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaran kanssa tehdystä erosopimuksesta ja hyväksyi sen äänestyksen jälkeen tiistai-illan kokouksessaan. Lakimiesten neuvotteleman sopimuksen mukaan Rinnevaara jäi jo virkavapaalle ja pitämään vuosilomiaan. Virkasuhde päättyy 31.7. 2016 ja johtajasopimuksen mukaisesti palkkaa maksetaan vielä vuosi siitä eteenpäin eli heinäkuun 2017 loppuun asti.
Kaupunginvaltuutettu Raija Leppäharju esitti sopimuksen hylkäämistä. Hänen kannallaan äänestyksessä olivat Laila Malila, Taimi Nurminen, Seppo Pietikäinen ja Dennis Tammela. Leppäharju ja neljä muuta äänestivät tyhjää.
Koko Rinnevaara-kiistan aiheuttamista kuluista oltiin eri mieltä ja summat vaihtelivat alle puolesta miljoonasta miljoonaan ja 1,2 miljoonaan euroon. Mukaan laskettiin sekä vs kaupunginjohtajana toimineen Veikko Tikkasen palkat, asianajomenot sekä oikeudenkäyntikulut.
Pro-ryhmän Malila ja Nurminen moittivat päättäjiä ja kaupungin työntekijöitä Rinnevaaran syrjimisestä ja ajojahdista. Malila toivoi, että Tita Rinnevaara vielä palaisi virkavapaalta. Kiisteltiin myös siitä, ovatko rahanmenoon syypäitä nykyiset vain edellisen kauden päättäjät.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Asko Kauranen sanoi, ettei kyseessä ole poispotkiminen, vaan aloite sopimuspaketista tuli Rinnevaaran puolelta. Kauranen oikoi myös käsitystä luottamuspulasta kaupunginjohtajan ja kaupunginhallituksen välillä.---- PySan juttu""""""
---
VALTUUSTO on myöntänyt virkavappa, sen on myös otettava viransijainen.
Toimikaa ja oikaiskaa nyt helevetissä kaupungin laiton johtajan viransijaisuus. Tällä menolla koko valtuust joutuu syytteeseen TAHALLISESTA VAHINGON AIHEUTTAMISESTA veronmaksajille ja joulukuusta 2015 lähtien tehdyt kaupungin sitoumukset, allekirjoitukset vs.kj toimesta ovat MITÄTTÖMIÄ.