Kaduttaako amis-paperit?

superamis

Kun ne jää melko vajaaksi parhaasta tasosta, niin tuleeko teille olo, että olisi pitänyt käydä yliopisto kuitenkin? Että olisi samassa ajassa saanut oikeasti arvostetun tutkinnon?

25

1490

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Dorka

      Ikävää, että et pystynyt suoriutumaan ammattikorkeakouluopinnoistasi. Ilmeisesti et myöskään päässyt opiskelemaan yliopistoon tai ainakaan opinnoista ei näyttäisi olleen sinulle hyötyä.

    • tradtrad

      Tradenomin tutkinto ammattikorkeakoulusta on ollut minulle oikein hyvä. Sain hyvät paperit ja hyvän työpaikan. Saatan silti vielä jossain vaiheessa jatkaa parissa vuodessa maisteriksi.

      Harmi, että sinä et sitten pystynyt suoriutumaan opinnoistasi kunnolla. Mene ammattikouluun, se on helpompaa.

    • kyllätuotavähän

      Kadun amiksen papereita. Olis niin pitänyt mennä lukioon tai käydä kaksoistutkinto. Tosin alan valitseminen AMK.ssa olisi ollut vaikeampaa ilman amista.

    • optikko23v

      Ei kaduta, jos tarkoitat AMK-tutkintoa. Amiksessa en ole koskaan käynyt. En varmasti olisi saanut yliopistosta 2,5 vuodessa sellaisia papereita, joilla pääsee töihin.

      Aion silti jatkaa yliopistossa maisteriohjelmaan kuten olin suunnitellutkin. Aloitan opiskelut avoimessa yliopistossa työn ohessa ja haen joskus graduvaiheessa opintovapaata.

      Paras strategia on tämä:
      1. nopea AMK-tutkinto
      2. työpaikka
      3. maistein paperit työn ohessa

      Moni tuttu on tehnyt näin ja toimii hyvin.

      • Jorkkinen

        Ei kuule kannata levitellä näitä "moni tuttu on tehnyt näin", kun käytännössä näin ei tehdä. Valehtelulla on lyhyet jäljet.


      • Otaselvääniintiedät

        Hah, kuulehan Jorkkinen ... kyllä optikko 23 v on oikeilla jäljillä. Minäkin tiedän monta jotka tekee juuri näin. Ensin amk:ssa bachelor-tutkinto ja sitten yliopistossa maisteritutkinto. Ainakin hoitoalalla hyvin yleistä, eikä kaikkiin yliopistoihin edes oteta opiskelemaan hoitotiedettä, jos ei ensin ole tehnyt amk-tutkintoa.


      • 1612

        Mitkähän restonomin tai muun turhanomin paperit voi saada 2.5 vuodessa amkissa?


      • Eikaikkivalmistu
        1612 kirjoitti:

        Mitkähän restonomin tai muun turhanomin paperit voi saada 2.5 vuodessa amkissa?

        Jotkut opiskelee tehokkaasti. Nopeimmat tekee 3,5-vuotisen sairaanhoitajan tutkinnon 2,5 vuodessa. Eipä olisi ihme, jos optometristiksikin joku valmistuisi tavoiteaikaa nopeammin. Kyllähän jotkus valmistuu yliopistostakin nopeasti.


    • Amiskannattaa

      Itsehän kävin amiksen ja pääsin AMKiin ekalla haulla, valmistun hyvään ammattiin ja voin opiskelun ohella tehdä muitakin oman alan töitä, enkä vaan istua siwan kassalla.

    • Uhhuhuhuhuhujh

      AMK paperit ei ole paljoa paskapaperia arvokkaammat.....

      • Vaihtoehtokandille

        Enemmän sillä amk-paperilla tekee kuitenkin kuin yliopistossa suoritetulla kandinpaperilla. Yliopiston kandinpaperi se vasta turha onkin.


      • acadeimuci
        Vaihtoehtokandille kirjoitti:

        Enemmän sillä amk-paperilla tekee kuitenkin kuin yliopistossa suoritetulla kandinpaperilla. Yliopiston kandinpaperi se vasta turha onkin.

        Millä perusteella, onko teillä amiksilla tapana esittää väite ja jättää sen perusteet luettelematta? Koska aidot korkeasti koulutetut tietävät, että sellainen väite on täysin turha.


      • Vaihtoehtokandille

        Miten niin "teillä amiksilla"? En ole koskaan amiksessa käynytkään. luuletko, että ihminen on amis, jos on sitä mieltä, että amk-tutkinnosta on hyötyä? Olet varsinainen elävä vitsi.

        Työmarkkinoilla on todellakin paljon enemmän hyötyä amk-tutkinnosta kuin kandinpapereista. Tutkipas vaikka itse tilastokeskuksen sivuja ja katsele itse linkit. Ei ole minun asiani sinulle linkkejä etsiä. Ihan sama kuule mitä sinä uskot, enkä jaksa kaltaisesi vitsinikkarin kanssa juupas-eipäs-väittelyitäkään käydä.


    • mamisss

      Eipä oikeastaan kaduta. Joskus mietin, että parempi väylä olisi ollut lukio tai kaksoistutkinto, mutta ei sillä enää ole merkitystä. Valmistuin amiksesta 2001. Ammattikoulussa olin kolme vuotta ja menin sinne peruskoulun jälkeen. Mun peruskoulun keskiarvolla (8,7) ei olisi suoraan päässyt yliopistoon.

    • g0a90gwg

      Kyllä jossain määrin kaduttaa. Ala-asteella kaikki lukuaineet oli kasia ja ysiä. Ylä-koulussa numerot ja motivaatio romahti. Keskiarvo oli 6.7 ja paikalliseen lukioon olisi pitänyt olla väh. 7, mutta neuvottelemalla olis päässy 6.8. Olin hukassa ammatinvalinnan kanssa. Kerroin opolle mitä tykkäisin tehdä niin hän suosittele erästä amislinjaa johon sitten hain ja pääsin sisään. Pari vuotta opiskelin, mutta kyllästyin ja lopetin. Sitten menin toiseen amis tutkintoon, josta valmistuin. Ala on fyysistä raatamista huonolla palkalla eikä tämäkään ala tunnu omalta. Joka päivä joutui pakottamaan itsensä vastentahtoa kouluun/töihin.


      Pitkän pohdiskelun jälkeen olen todennut että tykkäisin lukea ja päntätä tietoa. Siksi olen myöhemmin ajatellut että olisin halunnut lukioon. Nyt kun on amis paperit niin voin hakea AMK-linjalle, mutta kun en ole varma omasta mielenkiinnosta. Ajattelin et jatkaisin tätä alaa mihin minulla on amis paperit. Koska tämä ala nyt on pakkopullaa ollut tähän asti, mutta oppimisen kanssa ei ole vaikeuksia. Eniten nykyisessä alassa vaivaa liika fyysisyys, mutta se vähentyisi kun pääsis AMK-tutkinnon jälk. parempiin hommiin. Jos en opiskele syksyllä niin työkkärikin alkaa hiillostamaan, joten on päätettävä nopeasti ennen kuin yhteishaku loppuu 6.4. Olen jo sen verran menettänyt vuosia tässä muutenkin omaa alaa etsiessä että pakko kait johonkin asettua. Siksi lukio kiehtoisi kun saisi opiskella yleissivistävää ja voisi kunnolla miettiä opiskeluvalintaa. Sinällään en kyllä lakilla tekisi mitään, kun en edes pyri mihinkään yliopistoon. Toiset oman ikäiset on ollut töissä useita vuosia kun ovat vaan käyneet jonkun amis tutkinnon heti peruskoulun jälkeen. Meikäläinen vaan miettii uravalintoja vieläkin. Kun ei tässä ole koko ikää aikaa ihmetellä niin haen jatko-opintoihin ja jos pääsen sisään niin lähden kokeilemaan. Parempi sekin kun jäädä kotiin ihmettelemään.

      • aaaapapwpww

        Sama tarina itsellä paitsi että opo sano "realistinen vaihtoehto on tässä, mene amikseen tai painu vittuun"

        En kadu amista ja myönnän että kaksoistutkinto kuulostaa jälkeenpäin hienommalta, mutta itseopiskelulla saman lukion oppimäärän saanut päähäni. (Mutta tosiaan se ois kuulostanu niin paljon hienommalta se kaksoistutkinto)


    • Omituinennäkemys

      Siis miksi? Töitä on AMK:N jälkeen painettu niska limassa ja elämä on oikeastaan aika kohdillaan. Rahaa tulee ja rahaa menee, enkä ole valmistumisen jälkeen oikeastaan edes harkinnut jatkamista yliopistossa.
      Ei tarvitse. Tietty jollekin tolavanalle, joka arvottaa itsensä tutkinnon perusteella, ylipistotutkinto saattaa olla tärkeä egon kohottaja. Elämässä se opiskelu on lopulta ainoastaan välivaihe, ei se lopullinen päämäärä.

      • siks..ylioposto

        Itsensä kehittäminen voi olla monelle koko elämän mittainen projekti, toisille taas voi sopia amis-paperit välineenä suorittavaan työhön ja kulutuksen kasvattamisen mahdollistamiseen. Tyhjää se kyllä on, jos tyytyy rahan takia johonkin työhön, jossa ei kehity tai josta ei pidä.


      • ToiminnanPerusteet
        siks..ylioposto kirjoitti:

        Itsensä kehittäminen voi olla monelle koko elämän mittainen projekti, toisille taas voi sopia amis-paperit välineenä suorittavaan työhön ja kulutuksen kasvattamisen mahdollistamiseen. Tyhjää se kyllä on, jos tyytyy rahan takia johonkin työhön, jossa ei kehity tai josta ei pidä.

        Niin mitäs sitä 4500€ kuussa esimiehenä tienaamaan (AMK tutkinto), kun voi olla koko elämän yliopistossa "kehittämässä" itseään. Se on hienoa että olet kuitenkin ymmärtänyt, että et tule koskaan tekemään tuottavaa työtä. Valitettavasti tämä yhteiskunta toimii kuitenkin niin, että käydään töissä, maksetaan veroa ja verosta vastineeksi saadaan palveluita, kuten terveydenhoito yms. Ilmeisesti tämä on päässyt unohtumaan.
        PS. Työtä tehdessä oppii joka päivä uutta, yliopistostakaan ei tulla valmiina pihalle, vaan siitä valmistumisesta, ja työpaikan saamisesta se oppiminen vasta alkaa. Joka päivä tulee jotain uutta eikä oppiminen lopu koskaan.


      • economics
        ToiminnanPerusteet kirjoitti:

        Niin mitäs sitä 4500€ kuussa esimiehenä tienaamaan (AMK tutkinto), kun voi olla koko elämän yliopistossa "kehittämässä" itseään. Se on hienoa että olet kuitenkin ymmärtänyt, että et tule koskaan tekemään tuottavaa työtä. Valitettavasti tämä yhteiskunta toimii kuitenkin niin, että käydään töissä, maksetaan veroa ja verosta vastineeksi saadaan palveluita, kuten terveydenhoito yms. Ilmeisesti tämä on päässyt unohtumaan.
        PS. Työtä tehdessä oppii joka päivä uutta, yliopistostakaan ei tulla valmiina pihalle, vaan siitä valmistumisesta, ja työpaikan saamisesta se oppiminen vasta alkaa. Joka päivä tulee jotain uutta eikä oppiminen lopu koskaan.

        Haha!! :D Leijumas 4500 palkalla, etkä osaa edes yhdyssanoja. Ja kertomassa korkeammin koulutetuille miten yhteiskunta toimii. :D Mee ny vittuu nolaamasta ittees. :D


      • LoserFound

        Se kovasti kirpaisee, kun toiset menestyy ja toiset istuu koulussa koko ikänsä, pääsemättä koskaan töihin. :D Selvästi voittajan valinta tuo yliopisto! :D Ja kuka vittu istuu aamuyöllä koneella? No kukapa muu, kuin työtön maisteri! Yhteiskunnan mätäpaise ja vapaamatkustaja!


      • amis.spotted
        LoserFound kirjoitti:

        Se kovasti kirpaisee, kun toiset menestyy ja toiset istuu koulussa koko ikänsä, pääsemättä koskaan töihin. :D Selvästi voittajan valinta tuo yliopisto! :D Ja kuka vittu istuu aamuyöllä koneella? No kukapa muu, kuin työtön maisteri! Yhteiskunnan mätäpaise ja vapaamatkustaja!

        Koneella istuu tuolloin ne, jotka ovat pääsiäisenä lomilla. Mites ite, virka-aikana Suomi24-palvelun amispalstalla? Vitun pelle. :D


      • LoserFound
        amis.spotted kirjoitti:

        Koneella istuu tuolloin ne, jotka ovat pääsiäisenä lomilla. Mites ite, virka-aikana Suomi24-palvelun amispalstalla? Vitun pelle. :D

        Niin salaa siellä pornoa tuijottelet yöllä, kun naisia ei kiinnosta vaikka miten on s24:ssä maisteri. :D Runkaa poika runkkaa! Ei siinä mitään hävettävää ole, että kynäniskat ei naisille kelpaa, sehän on teille enemmän sääntö kuin poikkeus.


    • amisty

      Mul on ammattikoulutasoinen tutkinto. Hyvä että on, ei todellaka kaduta. Töitäki on.

      Voin hakee tutkinnollani yliopistoonki, jos haluun, mutta en ny taida välittää. Ehkä joskus sitte.

    • Tsemppiä

      Ei nyt varsinaisesti kaduttanut, mutta hain yliopistoon suoritettuani amk-tutkinnon ja oltuani jo jonkin aikaa työelämässä. Ja kyllä se kandi nyt vaan oli paljon vaativampi amk-tutkintoon nähden, ei niitä voi edes verrata. Amkissa kurssit niin paljon helpompia, yliopistossa useita kursseja joissa puolet ei pääse tentistä läpi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      330
      8014
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      0
      2490
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      67
      2230
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1896
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1462
    6. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1307
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1301
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      174
      1264
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1240
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1127
    Aihe