torinranta

Tulipa aamulla käveltyä
Meritullinraitti läpi,kylläpä oli kokokatuosuus keltaisena koirien kusta ja paskaa.Koiran ulkoiluttajia ei tunnu kiinnostavan paikan viihtyvyys.Onneksi en asu ko. paikassa.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vaan entäpä jos näitkin jonkun iltaansa viettäneen porukan jäljet matkalta baariin? Tulee meinaan pienestäkin ukkolaumasta enemmän keltaista lunta yhtenä iltana kuin koko Oulun koirista koko talvena.

Äänestä

Koirien pito kerrostaloissa on eläinrääkkäystä!

Äänestä
  • Perustele. Jos edes osaat.

    Äänestä

  • En ymmärrä tuollaista ympäripyöreää väitettä. Millä tavalla koiran pitäminen kerrostalossa eroaa muista asumismuodoista?
    Itse olen pitänyt koitaa maalla ja kaupungissa, omakotitalossa, rivitalossa ja kerrostalossa ja asunnon tyyppi ei ole millään tavalla vaikuttanut koiran hyvnvointiin. Ihan samalla tavalla se on hoidettava ja ulkoilutettava asuit sitten omakotitalossa tai kerrostalossa. Enemmän minua itseni säälittää ns. häkkikoirat joita maaseudulla näkee. Paremmin jostain kerrostaloyksiössä asuvasta puudelista huolehditaan kuin isäntien jäniskoirista, jotka päästetään häkeistään vain kun jahtikausi alkaa.

    Äänestä

älä syö keltaista lunta

Äänestä

No voi nyyh... :´(

Äänestä

Kyllähän se kusi sieltä keväällä paljastuu, mutta ensimmäinen vesisade sen huuhtoo. Koiria voisi kusetaa metsäänkin kyllä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jössez kirjoitti:

Tulipa aamulla käveltyä
Meritullinraitti läpi,kylläpä oli kokokatuosuus keltaisena koirien kusta ja paskaa.Koiran ulkoiluttajia ei tunnu kiinnostavan paikan viihtyvyys.Onneksi en asu ko. paikassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu