Ensimmäistä kertaa kirjoittelen tässä...elikkä mulla on paniikkihäiriö ja tajusin sen vasta nyt 21v iässä. Ensimmäisiä oireita oli muistaakseni joskus 16v ikäisenä. Sillon en tienny mitä ne oli ja ne eivät koskaan oo kestäny kauaa. Nyt jouduin hakeen apua lääkäriltä ja psykiatrilta ku paniikkikohtauset menee vaan pahemmaksi ja pahemmaksi. Olen ollut puolivuotta eristyksissä kavereista ja ulkomailmasta. Välillä on ollut pakko käydä lääkärin tykönä mutta muualle en pääse. Kysyisin nyt teiltä muilta apua kohtauksien hallitsemiseen kuten hengitysvaikeuksiin ja vapinaan ja niihin muihin perusoireisiin.
Lääkkeistä ei vielä ole ollut mitään apua. Voitteko neuvoa mitä itse olette tehneet kun kohtaus alkaa??
Olis kiva joskus pyytää edes yks kaveri kylään...jos vaan koskaan voi.
Lääkkeistä ei vielä ole ollut mitään apua. Voitteko neuvoa mitä itse olette tehneet kun kohtaus alkaa??
Olis kiva joskus pyytää edes yks kaveri kylään...jos vaan koskaan voi.
Vastaukset 10
Vanhimmat
määränny mitään lääkettä ? Sillä ne meinaan saa kuriin ja aika nopeestikkin. Itellä on paraikaa päällä joku paniikki/ahdistushäiriö ja oon ollu kas jo kuukauden kotona.. Viikko sit sain lääkkeet ja nyt jo olo on helpannu sen verran että voi lähtee uloski.
citalopram biochemie nimistä lääkettä sain ja oon kuukauden sitä käyttäny enkä ole huomannut erikoisempaa vaikutusta ainakaan vielä,mutta niissähän menee aikaa ennen ku vaikuttaa
Kuukausi on pitkä aika ja vaikutuksen pitäisi näkyä jo ainakin jonkin asteisena. Itse söin alussa Seroxat 20mg eikä se tuntunut tehoavan yhtään, pikemminkin olo huononi. Sitten lääkärini määräsi minulle rauhoittavaa Xanor lääkettä ja heti ensimmäisen pillerin otettuani oloni helpottui aivan uskomattoman paljon. Nykyään syön molempia samaan aikaan ja en tunne jännitystä/paniikkia lähes ollenkaan.
Mulla loppu n. vuoden kuuri (Optipar 20mg) tuossa 1,5kk sitte ja nyt alkaa taas vanhat "kujeet" palaamaan. Unettomuus, ahdistus, sos.tilanteiden pelko, epätodellinen olo, yleinen huolestuneisuus ym...
Pitäs varmaan lähtä taas tohtori juttusille, kun ei taas jaksais tätä nyt kun oon töissäkin niin tää unettomuus alkaa vaivaan pahemmin.
Täällä on puhuttu jonkin verran tuosta zoloftista. Vaikuttas aika hyvältä, pitäs varmaan sitä kysellä siltä tohtorilta.
Niin, itse olen vaan yrittänyt rauhotella itteeni ja ajatella jotakin mukavaa niin se yleensä menee ohi vaikka tosi likellä voi käydäkin. Mulla ei tosin ole noin paha tilanne ollut nuiden kohtausten kanssa vaan pikemminkin yleisen ahdistuksen kanssa.
Se on kyllä tosi toivoton, orpo ja kaamea olo kun kohtausta rupee pukkaamaan. Mutta kai voit silti kaverin soittaa käymään...tai ainaki hyvän kaverin. Vai jännittääkö/pelottaako niidenki kohtaaminen?
Sen verran pahaksi menny kohtaukset että en voi edes yhden kaverin kans olla. Tyttöystävä on ainut jonka seurassa ei ahdista. Vanhempien kans pystyin jouluna jonkun verran olemaan,mutta kavereita en voi kohdata ainakaan vielä,paska homma sulkea kaverit pois elämästä...kuitenki on paljon hyviä kavereita aina ollu.
Kuinka kummassa sinulle ei ole määrätty rauhottavaa alkuajaksi kunnes masennuslääke alkaa vaikuttaa? Jotain näistä ymmärrän hoitsu kun olen. Eli pyydät vaikka alpratsolaamia masislääkeen oheen lääkäriltäsi. Sitä syödään yleensä 2-3 vkoa alussa kun odotellaan masislääkkeen vaikutuksen alkamista (2-6 vkoa.)Myöhemmin jatkossa voi toi rauhottava olla kaiken varalla pahimpien kohtausten varalla. Säännöllisesti rauhottavaa ei kuitenkaan jatkossa ole hyvä syödä.
Pitää mainita siitä rauhoittavasta ku käyn lääkärillä seuraavan kerran. Suuri kiitos sulle ku sanoit siitä
moikka musamies!
tiedän tarkalleen miltä susta tuntuu. mulla on ihan samoja oireita ja lääkitys on ollut päällä jo 2 vuotta, lisäksi terapiaa. ei mitään apua mistään. oon yrittänyt kaikkeni rentoutusharjoituksilla ja vaikka millä, mutta mikään ei tepsi. rauhoittavien syönnin lopetin kun tajusin, että ne on ainoo "pakkokeino", jotka tehoaa. en halunnu jäädä enää niitten orjaksi.
nyt siis vain elän ongelmani kanssa ja kun jotkut ihmettelee miks meen punaseksi tai vapisen tms. niin sanon vaan, et anteeksi kun olen sekava, mutta mulla on hallitsematon paniikkihäiriö. ja jos eivät ymmärrä, niin ei voi minkään.
kavereita en näe kuin pari kertaa vuodessa, en voi pyytää kotiin, kun sekoilen ja panikoin ihan hirveesti. tosin yliopistolla (opiskelen luokanopeksi) koulukavereita ja muita ihmisiä on pakko ja ihan hyvä nähdä päivittäin, ettei täysin eristy. kyllä mietin työtänikin, että mitähän siitä joskus tulee, mutta minkäs ihminen keholleen voi. se elää ihan omaa elämäänsä.
ainut mikä mua auttaa rentoutumaan ja rauhoittumaan nykyisin kunnolla on läheisen ihmisen pitkä ja keksittynyt lämmin halaus. mutta aiheuttaa puolestaan läheisriippuvuutta sitten sekin..että on tää melkoinen helvetti.
minun neuvoni sulle olisikin, että yritä vain oppia elämään avoimesti asian kanssa. se on ehkä paras keino. aiemmin kun mua vaan nolotti paniikkikohtaukset, se vain lisäsi ahdistusta ja kaoottista oloa ja sitä kautta myös niitä fyysisiä oireita.
et ole musamies yksin, ammenna voimaa musasta. se ainakin auttaa kun saa olla rauhassa omissa maailmoissaan :)
love, pipari pienoinen
Kiitos hyvästä vastauksesta. Mulla menee nyt jo vähä paremmin ku kuukausi pari sitte. Oon pyytäny parasta kaveria jo jopa kaksi kertaa käymään ja meni ihan hyvin....kolme kuukautta nyt ku oon syöny lääkkeitä niin tuntuu että alkais vaikuttaa,onneksi:)
Hassua ku kävin kioskilla niin tuntu että oon maailmanmestari tai jotain ku pystyin siihen eikä ollu ku ihan vähän ahistusta:)
Todellakin hienoa, halaus sulle ja ihan hirmuisesti jaksamista ja tsemppistä elää asian kanssa! Muista, SÄ hallitset SITÄ, eikä se sua :)Ja se on vaan elämää, elämä on niin epätasasta ja epäreilua muutenki.
Kaikkea maailman parasta sulle, musamies :)