PPO kokousaloitteita

Juristeria

Velvoite Osuuskunta PPO:n omien osuuksien hankkimiseksi
Osuuskuntakokous velvoittaa hallituksen hankkimaan jäsenten osuuskunnalle tarjoamat Osuuskunta PPO:n varsinaiset osuudet, kuitenkin määrältään enintään 25000 kpl.
Osuudet hankitaan osuuskunnan yksityisiltä jäseniltä ja siinä järjestyksessä kuin niitä osuuskunnalle tarjotaan.
Osuuksien hankkimisvaltuutus on voimassa osuuskunnan seuraavaan osuuskuntakokoukseen saakka.
Osuuskunnalle tarjotuista hankittavista osuuksista maksetaan raha niiden matemaattisen arvon mukainen hinta, kuitenkin vähintään 1150 € ja enintään 1250 € osuudelta.
Osuuksien hankintahinta tulee maksaa jäsenen ilmoittamalle tilille kahden (2) kuukauden kuluessa siitä kun osuudet on tarjottu osuuskunnalle hankittavaksi.
Osuuskunnalle hankitut osuudet tulee kuolettaa ja poistaa osuuskunnan osuusluettelosta.
Hankintamenettely pienentää osuuskunnan omaa pääomaa osuuksien hankinnoista makse-tulla määrällä, mutta ei laske jäljellä olevien osuuksien arvoa, eikä vaaranna osuuskunnan maksuvalmiutta.
Tulethan viemään aloitteen läpi ?


Esitämme, että osuuskuntakokous korjaa ja täydentää osuuskuntakokouksessa 3.5.2011 tehtyä rahastoantipäätöstä siten, että rahastoanti suunnataan kaikille 30.11.2011 olleille varsinaisille ja vapaaehtoisille osuuksille niiden hallinnan mukaan ja että hallitus velvoitetaan maksamaan uusille rahastoantiosuuksille osuuspääoman korot sen mukaan kuin korkoja on osuuskuntako-kouksen tekemillä päätöksillä päätetty vuosina 2012,2013, 2014 ja 2015 osuuksille maksaa.
Lisäksi hallitus velvoitetaan panemaan täytäntöön 3.5.2011 tehdyn päätöksen mukaisesti ra-hastoanti niille, noin 2000 varsinaisen osuuden haltijalle, jotka ovat jääneet vaille rahastoantia ja maksamaan niille vuosina 2012, 2013, 2014 ja 2015 päätetyt osuuspääoman korot.
Virheet huutavat korjausta !


Esitämme että;
Osuuskunnan sääntöjen 12. kohdassa olevan kolmannen kappaleen maininta ”Jäsenenä ole-van luonnollisen henkilön äänioikeutta voi käyttää valtakirjalla tämän puoliso.” poistetaan ja kohta muutetaan seuraavaksi;
”Luonnollinen henkilö voi edustaa valtakirjalla vain yhtä jäsenyhteisöä tai -säätiötä tai -luonnollista henkilöä.”


Esitämme, että;
Osuuskuntakokous velvoittaa osuuskunnan toimivan johdon ja hallituksen välittömiin toimiin jä-seniä ja muita tahoja palvelevan tietoliikenteen, tietotekniikan ja viestintäalan palveluiden tuot-tamiseksi ja alan häiriöttömien palvelujen turvaamiseksi.
Ensimmäisenä toimenaan osuuskunnan toimivan johdon ja hallituksen tulee ryhtyä toimiin häi-riöttömän tietoliikennettä palvelevan valokitukaapeliverkon rakentamiseksi, rahoittamiseksi ja käyttöön ottamiseksi toimialueellaan.

1

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ytgrg

      Ja laitat tämän tänne siksi, että...?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      71
      5545
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      273
      4866
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      40
      3174
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      255
      3004
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      103
      2630
    6. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      2102
    7. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      336
      2062
    8. Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin

      Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik
      Maailman menoa
      65
      1781
    9. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1555
    10. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      2
      1546
    Aihe