http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/hesperian-puistoraiskauksesta-tuomio-nelja-vuotta-vankeutta/5755272
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Uusi
TUOMIO_ANNETTIIN_
24.2.2016 16:27
Hovioikeus on tuominnut 38-vuotiaan miehen ehdottomaan vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Hovioikeuden laatiman julkisen selosteen mukaan teot alkoivat kesäkuussa 2011 uhrin ollessa 5-vuotias ja jatkuivat kevääseen 2012 saakka.
Oikeuden mukaan mies suuteli lapsen paljasta sukupuolielintä useana eri kertana ja ainakin kerran otti sen suuhunsa.
Mies myönsi suudelleensa lapsen sukupuolielintä. Hänen mukaansa kyse oli kuitenkin ulkomaiseen tapakulttuuriin kuuluvasta hellyydenosoituksesta ja sen sallittavuudesta Suomen rikoslain kannalta.
Oikeus piti toimintaa erittäin vahingollisena lapselle. Teko toistui useampaan kertaan ja tekijänä oli henkilö, jota kohtaan lapsi tunsi erityistä luottamusta ja josta lapsi oli riippuvainen.
Tuomittu velvoitettiin korvaamaan lapselle seksuaalisen hyväksikäytön aiheuttamasta kärsimyksestä 8 000 euroa.
Hovioikeuden tuomitseman ehdottoman vankeusrangaistuksen pituus oli 1 vuosi 8 kuukautta. Rangaistukseen yhdistettiin miehen syyksi luettu pahoinpitely.
Tuomio asiassa annettiin viime perjantaina.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Poliisi: Puskaraiskauksissa piikki Helsingissä - lähes kaikilla epäillyillä ulkomaalaistausta
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/poliisi-puskaraiskauksissa-piikki-helsingissa-lahes-kaikilla-epaillyilla-ulkomaalaistausta/5588208
Näitä suojelimme ja annoimme rahamme
Poliisipartio piiritettiin vastaanottokeskuksessa – HS: Poliisissa sisäinen selvitys
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/poliisipartio-piiritettiin-vastaanottokeskuksessa-hs-poliisissa-sisainen-selvitys/5591814
Sitä sattuu
Huvittavinta mitä kuullut
http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/egyptissa-annettiin-elinikainen-vankilatuomio-kolmevuotiaalle-pojalle/720925/