Ennen oli kansakouluissakin suosimis-systeemi joka suosi rikkaiden lapsia, lähinnä maaseutukouluissakin ne rikkaat olivat suurtilojen omistajia. Opettajat ainakin tietyt, suosivat paljon näitä varakkaiden lapsia, heille aina hymyiltiin ja köyhempien, siis tavallisten perheiden lapsille, he puhuivat aina hieman synkkä ilme kasvoilla. Opettaja mielisteli selvästi joka asiassa näille varakkaampien lapsille. Ehkä, en tiedä, kotona siihen aikaan ei niin vielä osattu tarkentaa että että olet hienosta perheestä, ja sinulla on etuoikeuksia. Saattoi olla, jos edellinenkin sukupolvi oli saanut erityiskohtelua. Opettajat myös opettivat koulussa sen lisänä heidän lapsilleen.
Eriarvoisuus koulussa oli käsinkosketeltavaa. Millaisia heistä kasvoi? Etuoikeutettuja kaikkeen, jotka röyhkeästi menevät ja tekevät koska he ovat aina oikeassa. Ja kiusaajia. Nykyään opettajat ovat tasavertaisia, ainakin pitäisi olla, mikä on todella oikein, ettei tavallisten ihmisten lapsia aleta polkea alaspäin jo ala-asteella. Tehdä jo ohituskaistaa varakkaiden tenaville sielläkin. Mutta luulen että nämä lapset joita aikonaan suosittiin aina kansakoulussa loivat tätä fiktiivistä paremmuutta omiin lapsiinsa sitten kotona. Eli kun koulu sitten muuttui tasavertaisemmaksi, siirtyi tuo toiminta enemmän kotiin.
Kun katsoo vanhoja suomalaisia elokuvia niin niissäkin myös näkee että opettajat olivat joskus olleet aivan rikkaiden käskyläisiä. Kai ne jotenkin kuvaa sitä aikakautta oikein. Se touhu on jatkunut ties kuinka kauan, monta sukupolvea. Ei se ihme että narsismi on kasvanut, koska kaikki on voinut alkaa tuollaisesta. Eli jos eriarvoisuutta ei joskus aikoinaan olisi ollut lainkaan tänään ei kärsittäisi niin paljon narsismista.
Siksi kaikkien, varsinkin tavallisten ihmisten tulisi aina korostaa lapsiensa hyviä puolia koska se oppi juurtuu helposti lapsen mieleen, se vahvistaa lasta. Kykenee puolustautumaan todella narsistisia vastaan jotka välillä yrittävät jyrätä muut alleen.
Eriarvoisuus koulussa oli käsinkosketeltavaa. Millaisia heistä kasvoi? Etuoikeutettuja kaikkeen, jotka röyhkeästi menevät ja tekevät koska he ovat aina oikeassa. Ja kiusaajia. Nykyään opettajat ovat tasavertaisia, ainakin pitäisi olla, mikä on todella oikein, ettei tavallisten ihmisten lapsia aleta polkea alaspäin jo ala-asteella. Tehdä jo ohituskaistaa varakkaiden tenaville sielläkin. Mutta luulen että nämä lapset joita aikonaan suosittiin aina kansakoulussa loivat tätä fiktiivistä paremmuutta omiin lapsiinsa sitten kotona. Eli kun koulu sitten muuttui tasavertaisemmaksi, siirtyi tuo toiminta enemmän kotiin.
Kun katsoo vanhoja suomalaisia elokuvia niin niissäkin myös näkee että opettajat olivat joskus olleet aivan rikkaiden käskyläisiä. Kai ne jotenkin kuvaa sitä aikakautta oikein. Se touhu on jatkunut ties kuinka kauan, monta sukupolvea. Ei se ihme että narsismi on kasvanut, koska kaikki on voinut alkaa tuollaisesta. Eli jos eriarvoisuutta ei joskus aikoinaan olisi ollut lainkaan tänään ei kärsittäisi niin paljon narsismista.
Siksi kaikkien, varsinkin tavallisten ihmisten tulisi aina korostaa lapsiensa hyviä puolia koska se oppi juurtuu helposti lapsen mieleen, se vahvistaa lasta. Kykenee puolustautumaan todella narsistisia vastaan jotka välillä yrittävät jyrätä muut alleen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kirjoituksessasi asiaa, mutta jotenkin mustavalkoinen. Eihän opettaja ole tärkeydestään huolimatta ollenkaan ainut lähi-ihminen lapselle ja tulee lapsen elämään liian myöhäänkin jos ajattelee ainakin klassisen narsismin syntyä. Pitäisi olla liikkeellä jo paljon aikaisemmin, ja mielellään paljon läheisempänä, esim. äidin vaikutus on jo ratkaiseva.
Uskon kyllä alimmilla luokilla narsistiopettajan vaikuttavan negatiivisesti lasten kehitykseen.
Niin sanotaanko että koulu voisi olla se jatkumo vanhempien lapsena aikaansaamalle narsismille ja vahvistavan vahvistavan sitä. Eli sukupolvet sukupolvien jälkeen, varsinkin varakkaammat ja vaikutusvaltaisemmat rahan avulla mellastavat, ovat kasvattaneet lapsensa olemaan muita parempia ja vaikutusvaltaisempia jo lapsesta.
Jos opettajakin koulussa suosii tätä lasta sehän vain kasvattaa edelleen lapsen omaa uskoa omaan kaikkivoipaisuuteen ja paremmuuteen joka perustuu vain siis suosimiseen ja ohituskaistoihin. Koko koulusysteemi oli narsistinen se suosi tiettyjä ja polki toisia. Tyhmästä varakkaan lapselle saatettiin avata ovet kouluihin pelkän suhteiden avulla ja tavallisen perheen älykkäämmän lapsen opin tie saatettiin tukkia täysin. Varakkaan perheen lapsia autettiin kaikin tavoin, tavallisten ihmisten lapset saivat pärjätä millä pärjäävät. Tästä jatkumo on työpaikat joilla etuoikeutetuksi kasvatettu on edelleen ja tuntee olevansa etuoikeutettu kaikkeen ja käyttää asemaansa väärin ja muodostaa itsensä ympärille hännystelijöiden kerhon. Hän myös opettaa taas omia lapsia ettei rajoja heillä ole. Hyvä että koulu asettaisi kaikki tasavertaisiksi ja asettaisi rajat jos kotona ei niitä ole tehty.
Onneksi on niitäkin jotka ovat pärjänneet ilman suuria tukijoukkoja.
Ja niitäkin löytyy jotka kaikesta suuresta lähtökohdasta pystyvät tekemään mahalaskun.
Kuule, kun se tasavertaisuus on kaukana tästä maailmasta. Voihan sitä syyllistää vaikka koulua siitä narsismista, jos narsismi on ainut asia, jonka kautta asioita pystyy ajattelemaan. Elämän raadollisuus on vain hyväksyttävä.
Haluat siis, että opettaja on siellä koulussa vielä vanhempikin oppilailleen sen lisäksi, että hän on jo terveydenhoitaja, sosiaaliviranomainen, poliisi, psykologi jne opettamisen lisäksi.
Aivan juuri noin sitä haluan. Opettajille vastuuta. Opettajien olisi asetettava rajat lapseen jos niitä ei ole asetettu vanhempien toimesta. Se miten se sitten tapahtuu on jokaisen oma asia.
Kuinka kauan koulajoistasi on, jos kuvittelet, ettei koulussa rajoja aseteta?
Kuinka helposti ja nopeasti puuttuvien rajojen asettaminen kouluikäiseen lapseen käy?
Kouluaiheesta erotettuna kysyisin:
Mitä tarkalleen ottaen tarkoittaa, että "elämän raadollisuus on hyväksyttävä"?
Ensinnäkin kuka määrää, että se on hyväksyttävä ?
Ja mitä kaikkea sen nimissä on hyväksyttävä ?
Missä menee raja mitä ei tarvitse hyväksyä elämän raadollisuudesta huolimatta ?
Mitä kaikkea siihen voidaan sisällyttä mitä pitää hyväksyä elämän raadollisuuden nimissä ? Kuka määrää mitä siihen sisällytetään ?
Mitä jos joku ei hyväksy, vaan haluaa olla oikeudenmukainen ? Onko se väärin ?
Onko elämä raadollista, vai ihmiset ?
Pitääkö se hyväksyä, että raadollisuus on se merkittävin valta ?
Jos pitää, niin mitä mieltä on kenenkään yrittää mitään hyvää ? Eli tarkoittaako se, että kaikkien olisi ryhdyttävä raadollisiksi tai heidät tuhotaan ?
Miksi raadollisuudelle pitää alistua ?
Niidenkö ihmisten takia ketkä niin käskevät ?
Miksi he käskevät niin ?
Miksi kaikki hokevat sellaista ?
Olisiko se realiteetti, jos kaikki eivät uskoisi ja hokisi niin ?
Tapahtuisiko mitään muutosta, jos ihmiset joukolla päättäisivät olla alistumatta raadollisuudelle, eivät hyväksyisi sitä ?
Eikö ihmisestä tule itsestään raadollinen, jos hän hyväksyy sen ? Onko pakko hyväksyä ?
Nämä kysymykset ovat mietityttäneet minua vuosikymmeniä
Pahoin pelkään, että asenteellasi sinun on mietittävä niitä toiset vuosikymmenet, kun noin hermostuit. Suosittelen, että etsit ensin itse vastaukset kaivelemiisi kysymyksiin ja tuot ne sitten tänne kommentoitavaksi.
Silmääni pisti sama lause siitä raadollisuudesta.
Ei mitään raadollisuuksia tarvitse hyväksyä.
Ehkä kirjoittaja kuitenkin tarkoitti että jos tapahtumista toisen kirjoittajan kohdalla on kovin kauvan, kannattaisi etsiä itselleen parempaa elämää miettimällä rakentavia vaihtoehtoja nykyisin...
Miksi luulet minun hermostuneen ?
En oikeasti tiedä mitä tarkoittaa "elämän raadollisuus on hyväksyttävä" ja vilpittömästi kysyn.
Arvelen lauseen käyttäjien parhaiten tietävän.
Mistä minä muualta voisin selvittää mitä he tarkoittavat ?
Itse en käytä kyseistä lausetta lainkaan, koska en tiedä sille mielekästä merkitystä.
"Arvelen lauseen käyttäjien parhaiten tietävän. "
Aivan. Ehkä hän selittää.
"Haluat siis, että opettaja on siellä koulussa vielä vanhempikin oppilailleen sen lisäksi, että hän on jo terveydenhoitaja, sosiaaliviranomainen, poliisi, psykologi jne opettamisen lisäksi."
Jotenkin vain tuosta jatkosta vedin johtopäätöksen, ettei hän suorastaan tyrmää ajatusta, mutta epäilee yhden opettajan harteiden luhistuvan työtaakan alle...
Kyllä minä nämä kaikki opettajakysymykset jne. ymmärrän.
En siis vain ymmärrä lausetta "elämän raadollisuus on hyväksyttävä" eri yhteyksissä, enkä tässäkään, niin ajattelin vain kysäistä
Siitä olen samaa mieltä, että opettajan tehtävä olisi lähinnä opettaminen, mutta myös koulukiusaamisen laittaminen kuriin, koska vanhemmat eivät voi tulla sinne kouluun sitä tekemään jatkuvasti kesken koulupäivien
Mutta jos lapselle ei ole rajoja?
Raadonia perustuksissa? Mene kysymään rakennuspuolelta miten se ongelma hoidetaan. Ei sitä raadonia ole pakko sietää on siihen omat konstinsa.
Kyllä sitä rikkaiden lasten suosimista tapahtuu nytkin, kuten ennenkin. Rajat pitää asettaa vanhempien ja koulun noudattaa niitä mitä koulut on sopineet. Nythän hallituskin ajaa sellaista koulumaailmaa, missä rikkaiden ja köyhien lapset kuuluvat eri kastiin, keksimällä uusia maksuja ja tekemällä varattomien lasten opiskelun vaikeaksi. Tätähän Kokoomus on ajanut iät ajat.
Aikainen työelämään sijoittuminen taitaa olla nykyään se mitä kannattaa tehdä. Kuinka moni opiskelee itsensä työttömäksi?
Kävin kouluni 70-80 -luvuilla maaseudulla. Ekaluokalla oli opettajana hyvin vanha täti, joka todellakin suosi varakkaiden lapsia. Erityisesti muistan hänen ihastelleen näiden musiikki- ja urheiluharrastuksia sekä kauneutta ja vanhemipien työpaikkoja pää kallellaan leperrellen ja silmät säihkyen. Opettaja halusi, että eräs suurisilmäinen ja enkelikiharainen tyttö soitti pianolla ja lauloi musiikkikoulussa kulloinkin harjoittelemiaan kappaleita.
Joillekin muille ope oli taas hyvin arkara ja vihainen - ilman mitään ymmärrettävää syytä. Erästä oppilasta hän arveli mustalaisen lapseksi ja muuta sellaista, mitä nykymaailmassa tuskin voisi tapahtua. Suosikkioppilaista ei ehkä narsisteja tullut, mutta meille muille tuo oli ensimmäinen kokemus siitä, kuinka yhteiskunnassa ihmiset ovat eriarvoisia ja että myös henkilökemiat jyräävät.
Jossain vaiheessa ala-asteella luokallemme tuli tyttö, joka kiusasi muita. Hänellä oli sikäli "kummallinen" äiti, että tämä puolusti tytön huonoa käytöstä opettajillekin. Myöhemmin kuulin, että tytöstä oli varttunut työpaikkakiusaaja.
Olen miettinyt voisiko vielä nykyäänkin aiheutua vähättelyä sen takia, jos luullaan mustalaiseksi. Luulen, että voi, vaikkei olisikaan edes mustalainen.
Pohdin taas svetisismejä kielessämme, kuten vetää johtopäätös. Suomeksi se on jotain muuta, ehkä ongelmat kumpuavat monista suunnista, mutta miksi ne kasautuvat? Meneekö jo fysiikan puolelle ja kvanttimekaniikkaan vai ihan laajemmin vain tiiviin aineen fysiikkaan? Koskaan ei voi tietää, mikä on kasauman lopputulos ja vaikutus ympäristöön.