Masennusta vai turhaa valittamista?

Kiitos kommenteistanne! Olen aina saanut työstä valtavasti mielihyvää ja kokenut olevani siinä taitava ja arvostettu työkaveri. Tuo omiin taitoihin ja kykyihin uskomattomuus, josta kerroit kuulostaa nyt niin tutulta. Tuntuu, että aina voisin tehdä kaiken paremmin ja ammattitaitoisemmin. Työterveyspsykologille olen miettinyt ajan varaamista, mutta loppujen lopuksi en tiedä onko tässä kyse työuupumuksen alkumerkeistä vai haasteista vähän kaikilla elämän osa-alueilla. Usein kyllä huomaan valvoessani yöllä miettivän työasioita. Ja kynnys hakea apua on hirveän suuri. Vaikka ammattilaiset ovat vaitiolovelvollisia, en halua, että esimieheni saisi työyhteisössäni tietää tästä.

Kommentoit myös aika osuvasti kysyen onko elämässäni muuttunut asioita vai vaivaako minua se, ettei mikään ole muuttunut. Olen nyt ollut 10 vuotta ammattiani vastaavassa työssä (ja samassa työpaikassa) ja luulen, että yksi syy voisi ahdistukseen olla juurikin ettei mikään ole muuttunut. Into itsensä toteuttamisesta ja ammatillisesta kehittymisestä on vähitellen haalistunut, mutta koen, että minulta silti odotetaan jatkuvaa uudesta innostumista ja sitä, että jatkuvasti tuon uusia ideoita myös muille työyhteisössäni. Olemme myös miehen kanssa nyt olleet 10 vuotta yhdessä. Perhettä ei ole, mutta lapsi toiveissa olisi ja biologinen kello molemmilla tikittää, kun ikääkin jo on. Pohdin vaan kovasti onko minusta äidiksi, kun oma pää on näin sekaisin.

Mun mielestä tuo kohta työn muuttumattomuudesta kertoo siitä mikä on tässä se päällimmäinen ongelma. Et saa työstä enää haasteita, joka sitten kuormittaa. Yrität ratkaista ongelmaa syyllistämällä itseäsi, vaikka syy ei ole sinussa vaan siinä, että työ ei enää vastaa tarpeitasi. Olisiko mahdollista, että voisit puhua työnantajan kanssa uusista haasteista? Jos ei, olisiko mahdollista vaihtaa toimenkuvaa talon sisällä tai muualle töihin?

Älä ruoski itseäsi. Olet varmasti hyvä työntekijä jos olet noin tunnollinen. On myös hyvä, että heräsit jo nyt hoitamaan itseäsi ennen kuin olet palanut jollain lailla loppuun. Älä päästä itseäsi palamaan loppuun liialla yrittämisellä, sillä masennus kroonistuu! Juuri tuo, että mietit ruikutatko turhasta kertoo, että et ruikuta. Jokin sinussa kertoo, että nyt on korjattavaa. Kuuntele sitä ääntä ja ymmärrä, että terveys tulee aina ensin!

Tsemppiä! Vaikutat mukavalta tyypiltä ja toivotan hyvää jatkoa.

Kiitos tsempistä ja näkökulmista!
Paljolti varmaan oma uupumus johtuu juuri tuosta, että mikään ei ole elämässä muuttunut. Samalla tällä ajatuksella kuitenkin syyllistän itseäni. Olen kuitenkin paljon toteuttanut itseäni ja päässyt kokemaan kaikenlaista. Miehen kanssa olemme reissanneet paljon maailmalla ja muutama vuosi sitten ostimme oman kodin. Olen asiakastyössä, jossa asiakaskunta on vuodesta toiseen pysynyt samana, haasteet vaan tuntuvat olevan vuosi vuodelta isompka. Töissäkin niin sanotusti arki on tullut vastaan. Monesti mietin, että tällaistako tämä elämä nyt sitten on. Minulle tarjottiin tammikuussa ylenemismahdollisuutta (oman perustyön lisäksi työhön olisi siis tullut esimiesvastuuta), mutta kieltäydyin juurikin tämän vuoksi, koska koen jo nyt oman perustyöni haastavana.

Miten sun tilanne sitten helpotti? Mun pahin pelko kai on just tuo, että kuullostan ihan naurettavalta kun kerron ongelmistani ammattilaiselle. Antavat lämmintä kättä, pillerireseptin ja mielessään nauravat elämäni ongelmille ja miettivät, että pienistä tuokin jaksaa ruikuttaa.

Mä tunnista, että itselläni varmaan tässä tiettyjä keski iän kriisin piirteitä on. Pohdin paljon nimen omaan juuri sitä, että tässäkö tää elämä on ja mitä elämältä haluan? Pelkään samalla mitä tulevaisuus tuo. Minulla on aina ollut vahva usko siihen, että elämä kantaa ja kaikki järjestyy, mutta nyt tää kakki on tipotiessään. Tuntuu kuin oma minuus olisi kadonnut ja tilalle tullut ahdistuva ja epävarma ihminen. Stressaan voinko saada koskaan lapsia, joutuuko mieheni työttömäksi, kestääkö parisuhde yms. Näiden lisäksi ihan arkipäivän pienetkin asiat paisuvat stressaaviksi.

Tilanne ei helpottanut. Pakenin, tuli avioero, kaikki meni. Nyt istun vuokrakaksiossani yksinäisenä, väsyneenä, kroonisesti masentuneena. Kaikki meni väärin! En ole enää kuin haamu entisestäni.