Punainen ihottuma molemmissa kyynärtaipeissa

Minulle on ilmestynyt ensin oikeaan kyynärtaipeeseen punaista ihottumaa. Ihottumaoireet alkoivat oikeastaan silloin, kun kävin kuukausi sitten verikokeessa ja haavateippi jätti selvän jäljen ihooni niin, että haavatyynyn kohta erottui kuviona selvästi. Käytin Novalania hetken ja se hävisi.

Nyt sen jälkeen kyseiselle kohdalle ilmestyi punaista ihoa. Se kutiaa vain vähän harvakseltaa. Aloitin kovan rasvauksen ja se pikkuhiljaa se alkoi katoamaan. Rasvasin myös molempia kyynärtaipeitani, koska tunsin ihoni olevan hieman kuiva. Nyt taas punaista ihoa on tullut ja molempiin kyynärtaipeisiin. Ne kutivat hieman, mutta haittaavat vain ulkonäöllisesti. Ihottumakohdat ovat siis yleisesti kuivan tuntuisia.

Voisiko tämä olla pitkittyneen stressini, talven ja/tai liiallisen rasvauksen tai väärän rasvan aiheuttama oire? Minulla oli kokeilussa erilaisia rasvoja, joten mahdollisuus siihen, että käytän vääränlaista rasvaa on suuri. Itselläni on herkkäiho eli en yhtään ihmettele, että tälläistä voisi olla. Atooppista ihoa epäilen myös, sillä toisella vanhemmallani on ko. iho. Myös epäilen, että se voisi olla alkavaa psoriasista, sillä sitäkin on suvussa. Rasvaaminen helpottaa sen kuivuuden tunnetta, mutta kokeiltuani olematta rasvaamatta iho tuntui kireältä ja kuivalta ja taipeenkohdissa tuntuu, että olisi paksumpaa ihoa. Rasvaus kuitenkin pienentää punoitusaluetta.

Hiv-ihottuman suljen pois, koska epäilin (epäilen yhä pienessä stressaantuneessa mielessäni) itselläni olevan kyseinen tauti, mutta konsultoituani ammattilaisilta ja ottaen huomioon tapaukseni, niin suurella varmuudella tartuntariskiä ei ollut olemassa. Tästä huolimatta pelko ja (pitkittynyt) stressi jäivät "taudista". Mahdollisesta ensioireiden ilmenisaika on mennyt umpeen ja kaikki nämä ovat alkaneet vasta mahdollisen ilmenisajan jälkeen.
2884
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jännetupin tulehdukselta vaikuttaa. Tullut kenties ja mitä ilmeisemmin liaallisesta masturboinnista?

Äänestä

Huomiona myös, että kyseiset alueet tuntuvat normaaliin ihoon verrattuna kuivilta ja hieman karheilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EerikkiMonte kirjoitti:

Minulle on ilmestynyt ensin oikeaan kyynärtaipeeseen punaista ihottumaa. Ihottumaoireet alkoivat oikeastaan silloin, kun kävin kuukausi sitten verikokeessa ja haavateippi jätti selvän jäljen ihooni niin, että haavatyynyn kohta erottui kuviona selvästi. Käytin Novalania hetken ja se hävisi.

Nyt sen jälkeen kyseiselle kohdalle ilmestyi punaista ihoa. Se kutiaa vain vähän harvakseltaa. Aloitin kovan rasvauksen ja se pikkuhiljaa se alkoi katoamaan. Rasvasin myös molempia kyynärtaipeitani, koska tunsin ihoni olevan hieman kuiva. Nyt taas punaista ihoa on tullut ja molempiin kyynärtaipeisiin. Ne kutivat hieman, mutta haittaavat vain ulkonäöllisesti. Ihottumakohdat ovat siis yleisesti kuivan tuntuisia.

Voisiko tämä olla pitkittyneen stressini, talven ja/tai liiallisen rasvauksen tai väärän rasvan aiheuttama oire? Minulla oli kokeilussa erilaisia rasvoja, joten mahdollisuus siihen, että käytän vääränlaista rasvaa on suuri. Itselläni on herkkäiho eli en yhtään ihmettele, että tälläistä voisi olla. Atooppista ihoa epäilen myös, sillä toisella vanhemmallani on ko. iho. Myös epäilen, että se voisi olla alkavaa psoriasista, sillä sitäkin on suvussa. Rasvaaminen helpottaa sen kuivuuden tunnetta, mutta kokeiltuani olematta rasvaamatta iho tuntui kireältä ja kuivalta ja taipeenkohdissa tuntuu, että olisi paksumpaa ihoa. Rasvaus kuitenkin pienentää punoitusaluetta.

Hiv-ihottuman suljen pois, koska epäilin (epäilen yhä pienessä stressaantuneessa mielessäni) itselläni olevan kyseinen tauti, mutta konsultoituani ammattilaisilta ja ottaen huomioon tapaukseni, niin suurella varmuudella tartuntariskiä ei ollut olemassa. Tästä huolimatta pelko ja (pitkittynyt) stressi jäivät "taudista". Mahdollisesta ensioireiden ilmenisaika on mennyt umpeen ja kaikki nämä ovat alkaneet vasta mahdollisen ilmenisajan jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu