Parantuminen

Niin ihanaa lukee aina jos joku haluu parantuu tästä. Mäkin oon kokenu noi samat jutut. Ensin mun oli tosi vaikeeta nostaa painoa mut sit mua koko ajan uhattiin et joudun kolmannen kerran sairaalaan jos on ees pari sataa grammaa tippunu, nii yhtäkkii vaa aloin pelostani ahmimaan. No mikäs tässä, paino nousi 38--->57. Tiedän, ällöttävää. Kaikki tuo rasva kerty muhun vaan alle kolmessa kuukaudessa! En oo onnellinen. Ainoo millon olin onnellinen, oli sillon ku mul oli anoreksia. Haluisin painaa 47 kiloa, sit oon tyytyväinen itteeni. Muista et sä oot vahvempi ku anoreksia, älä anna sen hallita sun elämää! Se ei anna sulle muuta ku loppuen lopuks kuoleman, päätä pysäyttää se ennen ku on liian myöhästä. <3 Tsemppii toosi paljon!!!! Ja pojat ei haluu luukasaa vaan naisen, eikä ketään oo kateellinen luukasalle. Nykyäänhän fitness on muodissa eikä niinkään ylilaihuus niinku ennen.

Itse oireilin syömishäiriöllä teini-iässä, eikä sitä koskaan hoidettu. Jollain tapaa se on vaikuttanut koko elämääni vielä keski-iässäkin. Eli sinänsä parempi, jos ihminen saa sairauteensa hoitoa ja ennenkaikkea henkistä tukea.

Kävin syksyllä kuuntelemassa lihavuustutkija Aila Rissasen pitämän luennon syömishäiriöiden vaikutuksesta hormonitoimintaan. Hän oli hyvin ymmärtävä ja lämmin ihminen. Käsitin, että hän ei ole pakkosyötön kannalla. Pakkosyötössä on se puoli, että potilas stressaantuu ja stressihormonit aiheuttavat keskivartalolihavuutta. Eli "hoidettu" (ja jossain tapauksessa väärin hoidettu) anoreksiapotilas voi olla nk. laiha lihava. Eli rasvakudosta on paljon, vatsan kohdalla, lihasmassaa tuskin lainkaan. Näennäisesti terve, todellisuudessa sairas.

Lohdutuksena Rissanen sanoi, että harva puhdas anoreetikko tulee koskaan oikeasti ylipainoiseksi, vaikka pelkää sitä yli kaiken. Näin on omalla kohdallankin. Olen pysynyt koko ajan normaalipainoisena, vaikka koen nk. normaalin naisellisuuden rasvan vastenmielisenä lihavuutena (olen noin 157 cm ja 52 - 54 kg). Sekamuotoisen syömishäiriön (bulimiaa) hoito on vaikeampi. Bulimiaan liittyy addiktiotaipumus. (Ehkäpä siksi jotkut ahmijat menevät toiseen äärimmäisyyteen ja tulevat pakkomielteisiksi urheilijoiksi?)

En suosittele aloittamaan rajua liikuntaa heti anoreksian jälkeen. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun kokee oikeasti olevansa terve, kannattaa treenata samoilla ohjeilla, mitä muillekin ihmisille annetaan. Sixbäkit ja muut järjettömyydet kannattaa unohtaa = taudin uusiutumisriski. Mutta idea on siinä, että kun lihasmassaa on paljon, voi painoakin olla kohtuullisesti. Voi syödä terveellisellä tavalla hyvin, voi hyvin, ja olo on hyvä. Eli liiallisesta kehon höttörasvasta voi - ja kannattaakin - hankkiutua eroon, mutta lihaksistoa treenaamalla, ei paastoamalla. Paastolla menettää lihaksensa, ja painon säätely käy entistä vaikeammaksi. Eli ei käytännössä voi syödä mitään lihomatta. Lihasmassaa ihminen tarvitsee esim. normaalin verensokeritasapainon ylläpitoon.

Kannattaa muistaa, että normaaliin hormonitoimintaan nainen tarvitsee tietyn määrän rasvaa. Onpa sitten anoreetikko tai fitnessintoilija, niin sellainen nainen ei ole mielestäni terve, joka haluaa ylläpitää niin matalaa rasvaprosenttia, jolla kuukautiset jää pois.