Siihen"oikeaan,omaan puoliskoon,kaksoisliekkiin",ihmiseen jonka tuntee yhtä hyvin kuin itsensä?Ihmiseen,jota kohtaan tuntee ehdotonta,aitoa rakkautta,syvää ja varmaa?Jonka heikkouksia,puutteita,virheitä ymmärtää täysin ja on vain valtava halu auttaa?Jota kohtaan tunteet on niin äärettömät,että ne eivät tunne rajoja,jotka kiihkeydessään ja rujoudessaan välillä jopa katoavat,laittavat polvistumaan tunteen edessä kunnes ne palaavat voimalla takaisin?Rakkaus,jossa ei ole alkua,jossa ei ole loppua,rakkaus,joka vain on,kaiken antaen,kaiken hyväksyen?Jonka toisen kiellettyä,keskeneräisyyttään,pelkojaan,epävarmuuksiaan tai mistä muusta syystä tahansa,jäljelle jää tyhjyys,jota ei täytä kukaan toinen?Ja kuitenkin,takana,suunnaton ja pyyteetön rakkaus,yhtä voimakkaana,edelleen?Mulla ollut onni kohdata elämässä tälläinen.Luulen että aika harva saa tilaisuuden,olen onnekas ihminen.Toinen ei ollut valmis,mutta olen silti kiitollinen joka hetkestä.Kaikesta.Kiitos,ainoa.Pysyt sydämmessä,sulla on mun puolikas.Saat pitää sen lopunelämän.
Uskotteko te
Valoajavarjoa
355
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Samoin tuntein, en osaa sanoa tarkasti mitä tämä on mutta tunne ei mene pois vaikka toivoa ei ole. Ainakaan juuri nyt.
Ehkä se vaikuttaa että tiedän hänenkin tuntevan.
Luulen että hän on kamppaillut samojen asioiden kanssa kuin minä. Hän oli muutenkin asioiden tilasta tietoisempi paljon aikaisemmin kuin minä. En myöntänyt missä mennään vaikka tiesin että tunnen.
Itse toivon hänelle hyvää ja pitkää elämää ja että hän on rakastettu siellä missä on, koska emme voi olla yhdessä. Ihan niin kuin toivon meille kaikille rakkautta ja ihmistä vierelle.
Uskoin ennen, enää en. Syy on se, että kolme kuvitteli olevansa saman henkilön kaksoiliekkejä. Liikaa aikaa ja liikaa kaksoiliekkinovelleja.
Ääh. Kirjoitin aika pitkän tekstin, mutta se oli, vaikka täysin totta, aika kornin kuuloista, eikä sitä viitsinyt lähetettää edes anonyyminä. Mutta lyhyesti kuitenkin:
Tosta kaksoisliekki -termistä en tiedä, mutta mä rakastan kyllä aika lailla justiinsa kuvauksen mukaisesti mun rakastamaani naista.
Hän tuntui heti täysin erilaiselta, kuin kukaan aiemmin tuntemani ihminen. Sen verran mukavaa pelkästään yhdessä oleminen oli, että saatoin kuvitella välillämme olevan juuri jotain tällaista vähän yliluonnollista...tai ainakin tutkimatonta. Kuin olisi ensimmäistä kertaa astunut homeisesta kellarista keskelle kauneinta suvea ja hengittänyt raikasta ilmaa. Hänen kanssaan on yhtä helppoa ja luonnollista olla, kuin ilmaa hengittäisi. Kun näen hänet, minua alkaa hymyilyttää ja heiluttaisin häntää(no niin, teidän mielikuvituksen tietäen ei kannattaisi tällaisia kirjoitella) jos minulla olisi sellainen. Aina, kun olen saanut viettää hänen kanssaan hetkisen, maailma näyttää kauniimmalta; linnut laulavat iloisemmin, aurinko herättää luonnon kauneimmat värit kirkkaampina, ja nähtyämme tie on taas kevyt kulkea. Puiden huminakin kuulostaa mukavalta. Silloinkin, kun en näe häntä pitkään aikaan, ajatukset hänestä tekevät minut iloisiksi, ja saatan naurahdella joillekin meidän jutuille, joita on turha yrittää selittää muille läsnäolijoille.
Ja olen ihastunut ennenkin, ja rakastunutkin, mutta hän kolahti aivan eri tavalla, ikään kuin loksahti paikoilleen, ja nyt kukaan muu ei tunnu mahdolliselta elämänkumppanilta. Hän siis sai minut uskomaan siihen, että joku olisi se oikea.
Hän tekee minut onnelliseksi pelkällä olemassaolollaan, ja minä tahdon hänelle samaa, vaikka en häntä saisikaan.