Hei!
Osaisiko joku tuleva tai entinen lukiolainen kertoa, että 1) kuinka paljon ja mitä kaikkea pitäisi osata päästäkseen fysiikan YO-kokeen läpi? Entä 2) määräytyvätkö tehtävät kurssien mukaan vai menevätkö ne ristiin? 3) Mitkä kurssit olisivat läpipääsemisen kannalta tärkeimmät?
Fysiikan YO-koe
2
4830
Vastaukset
- tjsp
Tehtävät perustuvat lukion oppimäärään eli kaikkiin kursseihin. Yksittäinen tehtävä voi perustua yhden kurssin asioihin tai sitten useamman.
Tutustu viime aikojen tehtäviin YLEn Abitreeneissä. Hyvän vastauksen piirteet tehtäviin löytyvät YTL:n sivuilta. - Entinen_lukiolainen
1) Fysiikan ylioppilaskokeessa läpipääsyn raja vaihtelee vuosittain, mutta esimerkiksi viimevuoden keväällä A:n (eli sen pienimmän hyväksytyn arvosanan) sai 12 pisteellä. Tämä tarkoittaa kahden 6 pisteen tehtävän täysin oikein ratkaisemista. Tämän perusteella olisi mahdollista käydä vain pari kurssia fysiikka ja onnistua niiden perusteella kokeessa, mutta tällöin ei voi mitään virhettä tehdä ja muutenkin fysiikassa on kirjoittaneiden taso aika korkea, joten voi tuo 12 pistettä muuttuakin.
2) Tehtävät ovat menneet kurssien mukaan, vaikka mikään ei estäisi eri järjestystä. Tietysti jotkin tehtävät saattavat olla yhdistelmiä useiden kurssien aiheista ja jokerit tietenkin ovat jotain ihan muuta...
3) Ensimmäinen pakollinen kurssi on suoritettava tai ei saa lukiota lävitse ja sen takia ei ylioppilastodistustakaan vaikka muuten ylioppilaskirjoituksissa menestyisikin riittävästi. Muuten tärkeysjärjestystä on hankala sanoa, sillä kaikista aihealueista tulee kyllä jotain kysymyksiä yo-kokeessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain597474Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232906- 1421746
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651639Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151448Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671384- 1291116
- 73817
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707