Huhuja pyörii monen firman lestadiolaisomistajista.Ovatko esim. Halpa-Halli ja hoitoalan yritys Mikeva lestadiolaisfirmoja-Kuka osaisi vastata?Ja millaisia ovat työantajina?
Lestadiolaisfirmat
Kysyvä
151016
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Eipä nyt sotketa muita lestadiolaisryhmiä tämän palsta kirjoituksiin.
Esimerkiksi sana "saattojoukko" on vanhoillislestadiolaisten käyttämä pilkkanimi toinen toisistaan silloin, kun kaverista ei tykätä. Miksi samaa sontaa on tullut nyt tänne?
"pysytään".
.
asiassa ,jospa se johtuu siitä ,että olemme panetelleet ensin sakramentin ottajia
Sitten he alkaneet panetella meitä , Mutta asia on aivain siinä ,että totta on että
ottivat asian vastaan kuin piti ,mutta ei kelvannut ,vaan alettiin kääntää sanoja
miten vaan , onhan kuitenkin asia niin ,Että väärin oli virallisuus siinä tehty kun
alettiin koko Sakramentin tökimisen .
.
Ei pidetty lainkaan oikeana Ehtoollisen OTTOA, saatikka kuinka rumasti se tehtiin.
ja vieläkin kailotetaan ,samaa voisiko asian kauniisti korjata , ellei niin miksei :?
Minä olen sitä mieltä , TN. sanoi. Kyllä sen olisi voinut palonkin kauniimmin hoitaa
Nimkittäin tästä on jäänyt paskan maku koko asiasta puolin ja toisin Sittenkin .
.
Kun kaverista ei tykätä , sitä voi niuhoo miten vaan. Kenen luvalla saa ta nan ko,
ONKO KAVERISI VARUSTETTU TUOLLA NIMELLA. Voisin jotain ottaa niskaani
vaan en kaikkea koska . Minä olen alusta asti ottanut kantaa vain että pysyisimme
Kirkon Ehtoollis OPISSA: Kuin Luther oli vaatinut. Ja tehnyt Uskonpuhdistuksen ka-
nssa , siinä uskossa joka hänellä oli ja on.
Halpahallilla ei ole tekemistä lestojen kanssa!
Johtajana Niilo Yli-Mainio... :DDD
Taitaa olla vapaakirkkolaisen firma?
Vanhoillisilla on tunnettuja aika isojakin yrityksiä. Esikoisissa on paljon yrittäjiä, Firmat ovat aika pieniä, mutta on joukossa isompiakin yrityksiä. Yrittäjiä on monenlaisia, niin lestadiolaisissa, kuin ei lestadiolaisissa, joten ei voi yleistää, jos joku on hyvä työn antaja, niin ei kaikki välttämättä ole ja jos joku on huono, niin ei kaikki välttämättä ole.
Halpa Hallin perustaja ja omistaja on pietarsaarelainen babtisti, joka toimii saarnaajana seurakunnassa.
Amerikassa kuuluisuutta saanut Saara on hänen sisaren tyttärensä.
Laskeskelin tässä että minä tunnen ainakin 80 es.lest. yrittäjää. Mitä aloittaja nyt oikeen ihmettelee?? Kristityt ovat ahkeria ja tunnollisia työntekijöitä tunnetusti ja moni on ajautunut yrittäjäksi. Sitäpaitsi jokainen joka aamulla/päivällä/illalla lähtee tekemään käsillänsä jotain hyödyllistä, on mielestäni ansainnut yrittäjän kyseenalaisen arvonimen.
Mikeva- HYVÄ OLLA! on - Markkinamiesten mainospuhetta jolla luodaan sitä brändiä jolla asiakkaita houkutellaan maksajiksi. Voitto ja vielä kerran taloudellinen voitto konsernin osakkaille (ei siis ihmisten hyvinvointi) - määrää Mikevan toiminnan sisällön.
A) materiaalihankinnat halvimman kautta: mm (Halpismateriaali kamat asiakkaille yms., halpistyövälineet, halpis ruoka-aineet, halpis sitä sun tätä). Työntekijä hiljalleen huomaa että puutteita ja käsiinhajoavia työmatskua ym. on pitkin "palvelu"taloja B) Työntekijöitä liian vähän. Hoitajat tosiaan ovat kokkeina ja siivoojinakin koska henkilöstöä ei palkata tarpeeksi C) Ei työvaatteita (työntekijä maksaa nekin) - on niin tosi kodinomaista ( : D) työvuorot jaetaan miten sattuu ja voi olla vuoroja useampi putkeen ilman säällistä lepotaukoa E) Kukaan ei oikein ota vastuuta toiminnasta -joka luo työntekijöille epävarmaa ilmapiiriä. Tullaan hyväuskoisina töihin ja sitten huomataan että Mikevan meininki mättää- koska tärkeintä on tuottaa sitä voittoa osakkaille - ja kaikesta asukkaille tärkeästä säästetään. F) Työntekijöiden vaihtuvuus suuri kun vaihdetaan muualle. G) Ainiin huono palkkaus kaiken lisäksi!!
MIkä Siis mättää Mikevassa? Se että toimintaa jossa luodaan kaikkein heikoimmille perushoivaa ja palvelua - ja kulissien takana he ovat osanen pienen etuoikeutetun osake-sijoittajien bisnestä- Bisness innovaatio jossa Stubbin Alexin hengen mukaisesti sitä tekemisen meininkiä! Big Pepsodent Smile. (Bisness-kohteina mielenterveyskuntoutujat, vanhukset, muistisairaat, yms)- vakavasti sairaat ihmiset jotka eivät kykene itse ajamaan oikeuksiaan.
MIKEVA PÄHKINÄNKUORESSA: Luodaan hieno brändi nettiin, esitteisiin ja mainospuheisiin! ja todellisuudessa halutaankin toteuttaa kaikki vain halvimman kautta- Jotta saadaan Mikevalle mahd. paljon rahnukkaa ja voittoa.
NÄIN EI TULISI OLLA- TÄMÄ ON VÄÄRIN. Hoitotyö on sen verran vastuullista ja raskasta että A) SIITÄ KUULUSI SAADA TYÖNTEKIJÄN HYVÄ PALKKA ja TYÖOLOSUHTEET B) ASIAKKAIDEN/ sairaiden ja kivuliaiden ihmisten- TULISI OIKEASTI SAADA LAATUA - ( eikä toimia maksumiehinä kylmille bisneksen pyörittäjille ja heidän hyväveli verkostoilleen.)
Tämä nykyinen suunta laajemminkin kun hyvinvointivaltion peruspalveluista leikataan pohjat - on vaarallinen. Poliitikot haluavat vain lyhytnäköistä rahallista voittoa -yksityistämällä terveydenhuollon kaikenmaailman konserneille- joilla on kaikenmaailman "palvelulupauksia" netissä ja omissa raflaavissa mainosesitteissään. Ne ei todellisuudessa toteudu ja asiakkaat saa huonot olot ja työntekijät huonot työolot- koska pulaakien täytyy tuottaa runsaasti rahnukkaa niiden omistajaosakkaille. Ihmisistä tulee vain rahanteon välineitä pienelle etuoikeutetulle kansanosalle- Eli mennnään yhteiskuntakehityksessä takaisin sinne Kartanoherra -Torppari maailmaan viime vuosituhannelle.
-Persiistä-
Kestät on epärehellistä väkeä, ei kai kukaan itselleen rehellinen usko moista höpösynti-hömppää ? Kokemusta on, ja ikinä en ole tekemisissä lestojen kanssa liikeasioissa. Maailman ihmisissä on prosentuaalisesti paljon enemmän rehellisiä.
On leipomoa ja kinnteistöfirmaa ja rakennusliikettä ja kaikissa on yhteinen nimttäjä se ETTÄ KAIKISSA YRITYKSISSÄ ON VERONKIERTO SALLITTUA JA TYÖNTEKIJÄ ON VÄLTTÄMÄTÖN PAHA JOTA SAA KÄYTTÄÄ KUIN ORJAA.
Pohjois-Karjalassa taitaa olla useita rakennusliikkeitä esikoisilla, leipomoita oli ennenvanhaan , niin ja onhan siellä yhdellä veljellä se hyvin menestyvä autokatsastusbisnes.
Niinpä,bisnis is bisnis.
Bisnis on sitä että otetaan ensin kaikki mahdolliset tuet ja avustukset, kierretään.......eikun verosuunnitellaan ,yksityistetään valtiontoimintoja ja myydään sitten suurella voitolla ulkomaiselle sijoitusyhtiölle.....itselle jää voitot ja avustukset, se on helppoo kun heinänteko, eikä edes paljoa tarvitse tuntoa venyttää.
Tavallinen tallaaja voi myös valita mistä ostaa, näin voi joko tukea valinnoillaan tai olla tukematta firmoja, kauppaliikkeitä tai tuottajia. Itsekin teen valintoja eettisin, lisäaine- tai luomuperustein. Ostan mieluusti myös Israelissa tuotettua.
Nokia