Kuolleen lemmikin askeleet ym. äänet?

Kysymyksessä on se mihin itse uskot. Monesti ihmisen on koettava jotakin tuonpuoleisesta ennenkuin uskoo kuoleman jälkeiseen elämään. Se ei ole helppoa ja siksi moni jopa vaikenevat asiasta, etteivät ihmiset pitäisivät heitä pöhköinä. Minulla on kokemusta niin ihmisistä kuin koirastani ja lapsuuden ajan marsusta. Koirani joudutiin lopettamaan n.3 vuotta sitten. Hän oli nuori. Suruni oli loppumaton. Aloin puhumaan hänelle ääneen siitä kuinka ikävä minulla on häntä, mitä kaikkea olisimme vielä yhdessä ehtineet tehdä. Ei ole harvinaista, että tunnen hänen läsnäolonsa ja juuri tuo läsnäolo tunne antaa minulle rauhan tunteen ja uskon, että vielä tulemme jälleen näkemään.

Tälle saa kaikki älyköt nauraa.....
Rakas Koirani, jonka elämän ja kuoleman herra kutsui luoksensa,
käy luonnani osoittamassa kenet hän hakee seuraavaksi.
Uskotteko, että tuntuu karsealta, kun tietää muutama päivä ennen...

Jotkut ihmiset on vaan kovin huomionhakuisia, ja sepittelevät vaikka minkälaisia tarinoita, pelkästään saadakseen itselleen huomiota ja ihmetystä aikaan.

Kaipa se ikävä tekee tepposiaan, varsinkin jos lemmikki on ehtinyt olla kauan huushollissa ennen kuolemaansa. Ja se ikävä sitten ilmenee tuolla tavoin(kin).
Ja ihan normaalia se kuitenkin käsittääkseni on, ei ainakaan mitään hävettävää.
Meillä mutsi oli useamman vuoden kuulevinaan erään meidän kissan naukumista ym milloin mistäkin päin kotia ja kotipihaa tämän kissan kuoleman jälkeen. Joskus hän kuuli sitä ihan ruokaakin laittaessaan, kun tällä kissalla oli tapana kerjätä herkkuja kovaan ääneen naukumalla. Tämä kyseinen kissa oli meillä pennusta asti ja se eli reilu 16-vuotiaaksi, eli oli kyllä monessa elämänvaiheessamme mukana. Se oli vielä kyllä todella persoonallinen isäntä tämä kissa. Pieksi joskus naapurin schäferinkin aika kiukulla, mikä erehtyi tulemaan omin nokkinensa meidän pihaan, mutta vastaavasti muuten tää kissa oli aika leppoisan lempeä. Tykkäs olla sylissä ja nukkua illalla jonkun meidän kainalossa ja sitten joskus tipahteli metrin korkeudesta pihakoivun alaoksilta, kun se oli olevinaan niin pantteria. Ja tällaista. Niin ei tosiaan mikään ihmekään, että kotiväki oli kuulevinaan pitkään sen kissan höpöttelyjä sen kuolemankin jälkeen.

Minultakin kuoli Beagle jo muutama vuosi sitten mutta ajaa vempele se jänistä vieläkin täyttä päätä aina kun käy metsällä!

Ehkä se on, jos on kauan tottunut niihin lemmikin askelten ääniin, niin sitten kun se on poissa ja kaipaa sitä, niin on alitajuisesti kuulevinaan niitä askelten ääniä. Siis eihän korva voi kuullaa olemattomia ääniä. Jos mikään ei tuota jotain ääntä, niin sitä ääntä ei voi kuulla.
Aikoinaan, yli 30 vuotta sitten, tapahtui seuraava juttu: Sedällä oli susikoira, joka jouduttiin lopettamaan. Koiralla oli tapana juosta ympyrää, jonka sisäpuolelle jäi liiteri. Se juoksi siitä liiterin ohi ja sitten sitä liiterin takana kulkevaa polkua pitkin. Monta kertaa se juoksi sitä. Kun koira oli lopetettu, niin äitini kävi myöhään illalla ulkohuussissa, joka oli siinä liiterin vieressä. Siellä ollessaan hän oli kuulevinaan, että sedän susikoira olisi juossut yhä sitä ympyrää.

valkea Mirre jouduttiin lopettamaan 15 vuoden iässä kasvaimen takia. Monta kuukautta sen jälkeen sivusilmällä olin näkevinni valkea kissan istumass aikkuna takana laudalla, Mirren tapa pyrkiä sisälle.