Pakkomielteenä nenän kaivaminen

En ole mikään trolli vaan tilanteeni on totta. Olen ollut kauan yksin, työtön, kärsinyt masennuksesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta, minkä takia en poistunut moneen vuoteen kotoani ellei ollut pakko. Totuin sinä aikana kaivamaan nenää aina kun siltä tuntuu eli tosi usein. Nyt kun olen saanut itseäni enemmän ihmisten ilmoille täältä neljän seinän sisältä, tästä pakkomielteestä on tullut todellinen riesa. Musta tulee levoton, ahdistunut ja ärtyisä muiden seurassa kun koen tarvetta kaivaa nenää mutten voi tehdä sitä muiden nähden. On tosi vaikea tutustua muihin kun koko ajan on kamala tarve päästä pois tilanteesta, johonkin missä voin laittaa sormen nenään ilman että kukaan näkee.

Tuskin kukaan täällä osaa auttaa mua, mutta helpottaa silti kun voin kertoa tilanteestani muille tämän palstan välityksellä.
3894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minulla sen sijaa on aivan valtavat miestissit. Toisinaan muovailen vasemmasta tissistäni makkaran, jonka työnnän nenääni, ja kaivan nännin kovalla osalla räkää pois. Sitten kun tissini on likaantunut, vaihdan oikeaan tissiin. Miestissimakkarat ovat hyödyllisiä moneenkin asiaan.

Äänestä

Minulla on ongelmana töissä opittu miekkailuharrastus.Joskus kun näen kivan näköisen miehen vaikkapa kaupungilla niin ihan vaistomaisesti alan höllätä vyötäni vanhasta tottumuksesta.Kyllä on saanut hävetä monta kertaa.

Äänestä

mitä jos alkasit kaivelee nenää ja persettä vuorotellen samalla sormella?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tahtoisin.eroon.siitä kirjoitti:

En ole mikään trolli vaan tilanteeni on totta. Olen ollut kauan yksin, työtön, kärsinyt masennuksesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta, minkä takia en poistunut moneen vuoteen kotoani ellei ollut pakko. Totuin sinä aikana kaivamaan nenää aina kun siltä tuntuu eli tosi usein. Nyt kun olen saanut itseäni enemmän ihmisten ilmoille täältä neljän seinän sisältä, tästä pakkomielteestä on tullut todellinen riesa. Musta tulee levoton, ahdistunut ja ärtyisä muiden seurassa kun koen tarvetta kaivaa nenää mutten voi tehdä sitä muiden nähden. On tosi vaikea tutustua muihin kun koko ajan on kamala tarve päästä pois tilanteesta, johonkin missä voin laittaa sormen nenään ilman että kukaan näkee.

Tuskin kukaan täällä osaa auttaa mua, mutta helpottaa silti kun voin kertoa tilanteestani muille tämän palstan välityksellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu