Potilasturvallisuudesta

Tosi hyvä avaus sinulla. Yksi lyhyt tapaaminen voi merkitä paljon ja tuhota loppuelämän. Siihen hetkeen voi vaikuttaa moni asia. Potilaan sen hetkiseen tilaan voi vaikuttaa väliaikaisesti myös todella moni asia, esimerkiksi turhaan aloitettu psyykelääkitys, elämäntilanne, joku muu vamma tai sairaus, kokemattomuus psykiatrian mielivallan edessä, yms. Kaikkien kemiat eivät edes kohtaa kuten tiedetään yleisestikin ja jos niin käy potilaan ja lääkärin välillä niin asia voi olla huono juttu potilaalle ja johtaa virheelliseen hoitoon ja elämän tuhoutumiseen.

Lääkärin havaintoja pahempi on se, että hoitaja pääsee kirjaamaan havaintojaan potilaasta ja ne voivat vaikuttaa lääkärin toimintaan. Valikoiva kirjaaminen voi olla yksi pahimpia muotoja psykiatrisessa väkivallassa ja kiusaamisessa.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14147305/valikoiva-hoitotietojen-kirjaaminen

Valitettava tosiasia on se, että psykiatriassa ei ole mitään turvaa tälläiselta. Ja kun potilaan ja hoitotahon sana on vastakkain ei tarvitse olla ruudinkeksijä tajutakseen kumpaa uskotaan ennemmin! Kaikki toimet millä yrität puolustautua/suojautua kyseistä mielivaltaa vastaan nähdään sitten sinun sairautesi ilmentymänä eli vainoharhana tai acting outina eli itsehillinnän puutteena tai mustavalkoisena maailman kuvana ja splittaamisena eli asioiden jakamisena mustaan ja valkoiseen. Kaikkeen löytyy psykiatrinen termi ja siitä voidaan tehdä sairautesi ilmentymää!

Nimimerkillä väärällä diagnoosilla hoidettu kymmenen vuotta ja sittenkään sitä ei kumottu, kun asia huomattiin vääräksi!

Psykiatria on muutenkin täysin mielivaltaista ja on täysin kiinni yksilöistä keiden hampaisiin joudut. Siellä on enemmän ja vähemmän häiriintyineitä ihmisiä töissä, ehkäpä jokunen normaalimpikin. Tämä on mun oma kokemus - en tiedä miten laaja-alaista. On sattuman kauppaa miten tilanteesi tulkitaan ja miten sinua aletaan kohtelemaan. Yleensä kun joku linja on otettu, kaikki toteuttavat samaa hoitolinjaa suhteesi vaikka itsekin näkisivät ja jopa alkaisivat epäilemään sen totuuden mukaisuutta. Diagnoosiusko on niin vahvaa ja kollegiaalinen arvostus!

Potilaan asemaa pitäisi ehdottomasti muuttaa mutta miten se onkin toinen kysymys?

Itse olen sitä mieltä, että tämä nykysysteemi pitäisi heittää roskakoppaan! Siinä ei ole juuri mitään mitä edes kannattaisi pitää ja pelastaa (poikkeuksena kelan kuntoutukset)! Lääkkeet tuhoaa. Terapiatkin epäonnistuvat tehtävässään, kun terapeutti ei ohjaa keskusteluja, ei kerro oivalluksia mitä tietää potilaalleen (poikeuksiakin voi olla), eikä anna keinoja asioiden kanssa selviämiseen. Voit ihan yhtä hyvin käydä keskustelusi vaikka metsässä puun kanssa, ei sielläkään sinulle kukaan vastaa mitään! Jos kerta itse pitää kuitenkin kaikki keksiä! Terapia voi toimia vain, jos terapeutti tietää enemmän kuin sinä ja voi siten auttaa sinua tajuamaan jotakin mille itse olet sokea. Yleensä ne ei tiedä kovinkaan paljon mitään. Mun kohdalla ainakin oli surkeat terapiat. Rahat meni hukkaan. Ehkä jollakin sitten on parempi. Ja ratkaisukeskeiset terapiat taas ovat liian pinnallisia koska niissä ei aleta kaiveleen menneitä. Et voi hypätä tähän päivään ilman menneiden käsittelyä. Nekään ei hyövää mittää! Ratkaisut on vääriä, kun niitä etsitään vain nykyhetkestä. Näissä minä suorastaan traumatisoiduin ja jouduin syyllistetyksi! Ei hyvä!

Mitä sitten jää jäljelle? Sähköshokki tuhoaa aivoja sekin. Psykoedukaatio sairauksista on hyvä periaatteeltaan mutta surkea käytännöltään ja sen tähden epäonnistuu tehtävässään. Sehän on vain lääketehtaiden mainos lääkkeiden syöntiin. Väärien teorioiden opetus ja niiden ylläpito. Itse sairauksista tiedetään hyvin vähän ja siitä mikä niihin aidosti auttaa. Ja siinäpä ne sitten pääpiirteiltään taisi ollakin. Psykologiset testit tehdään vain tukemaan diagnooseja ja nekin yleensä jälkijättöisesti. Testit luo vääriä tuloksia, kun ovat niin surkeasti laadittuja. Sekä tukevat nykyistä diagnoosijärjestelmää, joka on täysin hatusta vedetty muutenkin.

Kuntoutuksetkin joudut itse kekkalaaraamaan, ei niitä kukaan tule sinulle ehdottelemaan yleensä ja yleensä ehdotuksesi ehkä mitäpä muutenkaan kuin torpataan heti alkuunsa. Toiset saa, toiset ei. Joskus saat, joskus et. Joudut kyllä vakuuttelemaan aika paljon, että saat jotakin. Jos sinulle heidän puoleltaan jotakin ehdotetaan on se jotakin idioottien korttiaskartelua ja taannutusta jo olemassa olevalta tasoltasi ja sitä sanotaan kuntoutukseksi. Olet sitten hoitovastainen, jos se ei sinulle kelpaa. Mutta olen tyytyväinen kelan järjestämään masennuskurssiin, sellaisesta oli minulle hyötyä vaikka sitäkin voisi parantaa huomattavasti! Vertaistuki on hyvä asia! Pidän myös ammatillista kuntoutusta hyvänä ideana niille, joilla ei ole ammattia. Mutta paljon olisi kehittämisen varaa kuntouttamisasioissa!

Minun kohdallani tämä systeemi epäonnistui ainakin täysin tehtävässään! Siellä ei montaa valopilkkua ole mutta joitakin kyllä. Niistä olen kiitollinen!

Uusi systeemi pitäisi kehittää kokonaan, ei tämä nykyinen toimi potilaan eduksi! Mutta lääkäreille, psykologeille, hoitajille se luo kyllä työpaikan! Sekö sen tarkoitus on?