Löysin seuraavat säkeet vanhasta muistiinpano - / runo - / kirjoitelma - kirjastani, korjasin pahimmat kirjoitusvirheet ja puistattavimmat latteudut. Syntyi väsynyt värssy siitä apatiasta, tilasta, johon ihminen elämäntuskanpuuskan jälkeen vajoaa. Tila on lähes flegmaattinen, mutta kipinä toivosta ei ole silti mahdoton.
*******************************************
Hurler de Douleur
Olen sammunut tähti, kuollut puu.
Mikään elämänkaipuu
tai rakkauden toivo ei
verso minussa enää.
Turhaan käppyräiset oksani
harovat kirkkautta harmaalta taivaalta,
poisnukkuvasta pimeästä.
Hohdan himmeää valoa avaruuden ikipimeässä, odotan aamun sarastusta.
Suden hetki, syden pimeä.
Kuolleet eivät puhu, vaikenen.
*******************************************
Hurler de Douleur
Olen sammunut tähti, kuollut puu.
Mikään elämänkaipuu
tai rakkauden toivo ei
verso minussa enää.
Turhaan käppyräiset oksani
harovat kirkkautta harmaalta taivaalta,
poisnukkuvasta pimeästä.
Hohdan himmeää valoa avaruuden ikipimeässä, odotan aamun sarastusta.
Suden hetki, syden pimeä.
Kuolleet eivät puhu, vaikenen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tuntuu!Hyvin kirjoitettu!
Kiitos palautteesta.
Luulen, että jokainen joskus ajautuu elämän haurauden synnyttämään epätoivoon. - Elämähän on luopumisten sarja. Ja "olemme tuomittuja olemaan vapaita", kuten Sartre totesi.
Lohdullista on, että kirjoitin nuo säkeet jo useampi vuosi sitten, vaikka kieltämättä pöytälaatikko - värssyni ovat lähes kaikki todella surumielisiä ja tummansävyisiä. Runous on hyväksi havaittu ja hyväksytty keino purkaa satunnaista "synkkyyttään"... :)
ja paljon lisää! ( ei toki tähän runoon)
"vähän tarkennusta" - Siis mihin..?
Anteeksi, putosin jo kärryiltä...